Otettiin tuossa viikonloppuna pieni irtiotto arjesta ja suunnattiin kahdeksi yöksi kohti Naantalin kylpylää. Se oli joululahja Miikalta mulle. Vaikka mitään superväsymystä ei ole ollutkaan, tunsin silti tarpeen levähtämiselle. Sellaiselle rentoutumiselle, ettei oikeasti vaan voi tehdä mitään. Siis sellaista pientä näpertämistä, joka estää täydellisen rentoutumisen. Kotona alan usein siivota ja järjestellä paikkoja, ellei ole mitään muuta tekemistä. Osaan siis työllistää itseni ihan kiitettävän hyvin – niin hyvässä kuin pahassa. Harvoin osaan olla aloillaan ja vain olla. Olen alkanut tietoisesti ottaa itselleni enemmän aikaa. Aikaa kirjojen lukemiselle, rentoutumiselle ja rauhoittumiselle. Kuitenkin ajan tekeminen tuntuu jostain syystä monesti haastavalta.
Reissussa tehtiin asioita ihan fiiliksen pohjalta. Ei suunniteltu aikataulua, ainoa määräävä tekijä oli aamiainen, jonka takia kello herätti aamuisin. Muuten vain oltiin, otettiin päikkäreitä, käveltiin auringonpaisteessa, syötiin ja käytiin kylpylässä. Pystyin huomaamaan, miten oma puhetapanikin muuttui. Olin rauhassa ja tunteille oli enemmän tilaa. Sydän oli enemmän mukana olemisessa ja tekemisessä. Vaikka kuinka haluaisin ajatella, että pystyn arjessakin olla hyvin läsnä, on pakko myöntää, että alitajunnassa pyörii aivan liikaa arkeen ja työhön liittyvät ajatukset. Jotenkin lomamoodissa pystyy paremmin vain olla. Opettelen koko ajan tuon läsnäolon tuomista arjen keskelle ja olen kehittynyt siinä aika paljon. Viime viikonloppu oli kuitenkin hyvä huomautus siitä, että omaa (ja yhteistä) aikaa täytyy tehdä enemmän ja omistautua tuolle ajalle enemmän.
Helposti saatan olla läppäri auki koko päivän, iltaan asti. Kun sitten mietin, miten paljon läppärin äärellä istumisesta on ollut aktiivista ja hyödyllistä työntekoa, tajuan että voisin olla tehokkaampi. Tuntuu vaikealta lähteä koiran kanssa kävelylle kesken päivän tai käydä tekemässä salitreeni lounaan jälkeen, vaikka silloin salilla olisi hiljaista ja oma mieli kaipaisi pientä boostia. Oikeasti tauon pitäminen ei ole yhtään sen vaikeampaa kuin että päästää irti, sulkee läppärin kannen ja suuntaa huomion hetkeksi johonkin muuhun asiaan.
Makoilin lauantaina aamiaisen jälkeen hotellin sängyllä ja luin Lifted:in blogipostauksen työn ja vapaa-ajan erottamisesta. Suosittelen lukemaan tekstin, se nimittäin herätti ajatuksia. Postaus kehotti unohtamaan tasapainon, joka oikeastaan on vain painon pyrkimystä mahdollisimman lähelle keskipistettä. Tasapaksua tekemistä saamatta mitään aikaan. Kaukana täysillä tekemisestä tai täysillä rentoutumisesta. Tämä sai minut miettimään omaa työtapaani. Ja myös tasapainon käsitettä. Miten tasaisia viikkoni ovatkaan? Teen töitä koko ajan, enemmän tai vähemmän. Koen jonkinlaista turvaa siitä, että läppäri on auki. Jos joku soittaa, voin sanoa, että "juu, on mulla kalenteri ja läppäri tässä auki". Oikeastaan tuo on aivan turhaa energian tuhlausta. Viikonloput olen pyhittänyt vapaalla olemiselle, mutta tajusin, ettei viikonloppujenkaan sisältö ole ollut sellaista tekemistä, joka olisi palvellut omaa henkistä hyvinvointiani – ainakaan 110 %:sesti.
Viime viikolla kävin useammassa tapaamisessa, eli en viettänyt kaikkea aikaani tietokoneen ääressä. Oikeastaan työskentelin koneen parissa melko vähän verrattuna muihin viikkoihin. Tajusin, että mikään ei romahda, jos en ole kotona valmiustilassa ja tee töitä, jotka eivät ole prioriteettilistan kärkipäässä. Viime viikonlopun hiljainen pohdiskelu herätti ajattelemaan asiaa enemmän. Nyt tähän täytyy tehdä muutos. Pitkät työpäivät ovat kyllä silloin tällöin sallittuja, kunhan ne ovat tehokkaita. Täysillä työskentelyn vastapainoksi täytyy pitää myös vapaata 110 %:sesti.
Pidän maanantaista. Se on aina uuden, hyvän viikon mahdollisuus. Tänään tein päätöksen, etten avaa läppäriäni ennen kuin olen tehnyt aamiaisen, syönyt sen ja päivittänyt kalenterini. Kuuntelin rauhallista musiikkia ja meditoin. Laitoin muutamia viestejä omista fiiliksistä ystävän kanssa ja oloni koheni entisestään. Vasta sitten avasin läppärin. Päätin, etten avaa 110 välilehteä tai harhaudu katsomaan mitään muuta kuin oli tarpeen. Vastailin sähköposteihin ja avasin blogin. Tämän postauksen jälkeen syön lounaan ja lähden salille. Iltapäivällä teen lisää töitä ja sovin mahdollisia tapaamisia. Inspiroivien ystävien seuraa kaipaan myös, joten ehkäpä tässä sovitaan muutamat treffit tälle viikkoa.
Yrittäjänä aloittamisen myötä olen huomannut, että päivien rutiinit ovat muuttuneet. Aamuisin en lähde töihin 7:30, syö lounasta aina kello 11:30 ja lähde kotiin 16:00. Työnkuvaani kuuluu asiakkaiden luona käyminen ja kotoa käsin työskentely. Jotkut päivät voivat olla pidempiä ja vaatia enemmän työtä, toiset voivat olla rennompia. Pidän siitä, ettei työskentelyni ole yhteiskunnan mallin mukaista, sillä oman luominen ja toteuttaminen on todella inspiroivaa. Voin silti huomata, että vahvaa työntekotavan mallia on iskostettu päähäni siitä lähtien, kun koulutaival on alkanut. Joudun päivittäin muovaamaan ajattelutapaani hyväksyvämpään suuntaan, etten koe tietyistä asioista huonoa omaatuntoa. Vaikka tiedän, ettei tarvitse, joudun silti käymään sisäistä keskustelua asiasta itseni kanssa.
Yrityksen pohjan rakentaminen alkaa olla valmiina ja nyt alkaa varsinainen työn toteuttaminen sekä hiomis- ja kehittämisvaihe, jolloin kotona tehtävä työ on helpompaa ja kevyempää. Nyt tuntuu, että kohta tapahtuu paljon! Luotan tähän tunteeseen. Jatkossa pyrin aiempaa tehokkaampaan työskentelyyn. Tällä viikolla teen tehokkaasti ne asiat, jotka listallani ovat ja lopun ajan käytän omaa hyvinvointiani edistävien asioiden tekemiseen. Tällä tavoin saan luotua juuri tuota aiemmin mainittua vastapainoa.
Tehokasta ja inspiroivaa alkanutta viikkoa! ✨
💚 Iida
