perjantai 25. marraskuuta 2016

Tuoreita ajatuksia yrityksen perustamisen jälkeen

No niin! Nyt se on virallista. Pitkäaikainen unelmani on totta. Perustin nimittäin tiistaina oman yrityksen. Olen tietoisesti edennyt kohti yrityksen perustamista kolmen vuoden ajan ja liikeideakin on säilynyt samana kaikki nämä vuodet. Tiistaista asti olen naputellut koneella hommia ja hoidellut asioita. Vaikeinta on ollut hommien lopettaminen iltaisin, kun tekisi mieli jatkaa. Fiilis on niin mahtava, kun pitkältä tuntunut jumitusvaihe (pakollisten virallisten asioiden hoitaminen ennen perustamistoimenpiteitä) on vihdoin ohi ja pääsen oikeasti hommiin käsiksi! Asioiden suunnittelu ja organisoiminen on niin mun juttu. Tuntuu hullulta, että loin juuri itselleni työpaikan, jossa pääsen toteuttamaan itseäni vapaasti ilman minkäänlaisia muita kuin lain asettamia rajoituksia. Vain taivas on rajana!


Yrittäjyys on varmaan ollut alitajuinen valintani jo kauan ennen kuin olen edes tiedostanut sitä. Sen tajuamisen jälkeen en ole haaveillut hetkeäkään muunlaisesta työskentelytavasta. Vielä viisi vuotta sitten en osannut eritellä asioita, joissa koin olevani lahjakas. Tuntui usein, että olin esimerkiksi perheemme sisaruksista ainoa, jolla ei ollut selkeää spesifiä lahjaa, josta saisi itselleen ammatin. Vasta vuosia myöhemmin olen löytänyt oman lahjani, kun olen antanut elämän kuljettaa. Polku, jota olen viimeiset viisi vuotta kulkenut, on ollut jotain aivan muuta kuin mitä vuonna 2011 tuoreena ylioppilaana kuvittelin ja halusin. Onneksi.

Tällä hetkellä tilanne tuntuu kutkuttavalta. Oletin, että pieni pelon häivähdys kävisi jossain vaiheessa mielessä, mutta ei. Sen sijaan on vain vahva pyrkimys eteenpäin. Sen, minkä moni näkee uhkana, haluan nähdä mahdollisuutena. On mahtavaa tehdä kaikki alusta asti itse ja luoda jotakin uutta. Moni asia yrityksen perustamisessa on konkretisoitunut vasta nyt, vaikka yrittäjyyteen opinnoissani suuntauduinkin. Iso paketti on hallittava ja kaikkia palasia täytyy hoitaa ikään kuin samanaikaisesti, mutta silti oikeassa järjestyksessä. En olisi voinut kuvitellakaan ulkoistavani yrityksen perustamista esimerkiksi kirjanpitäjälle, sillä sitkeän sissin ääni huutaa päässäni, että "minä itse!". Ja onhan se mukava tietää miten hommat menee, niin voi sitten myöhemmin auttaa muita aloittavia yrittäjiä.


Olen aina ollut perusteellinen siinä suhteessa, että esimerkiksi uudessa työpaikassa olen aina kaivannut selityksen, miksi jokin asia toimii kuten toimii. Sen jälkeen olen pohtinut, miksei se voisi toimia toisella tavalla. Olenkin varmaan saanut perehdyttäjät hikeentymään, kun olen yrittänyt ymmärtää asioita välillä liiankin perusteellisesti. Mielestäni on tärkeää tietää pienetkin yksityiskohdat, jotta ison kuvan hallitseminen on selkeämpää.

Välillä yritykseen liittyvät ajatukset huvittavat, koska kaikki tuntuu niin epätodelliselta. Olen lähtenyt elämääni vahvasti muuttavalle polulle ja tekemäni valinta asettaa elämälleni omanlaisensa raamit. Tietyllä tavalla paluuta ei enää ole. Olen yllättynyt siitä, miten hyvin kaikki on sujunut. Olen tyytyväinen siihen, miten pitkäjänteisesti ja huolellisesti olen asiani hoitanut. Muutamia kertoja olen ilokseni havahtunut oman ideani pysyvyyteen, sillä kertaakaan näiden kolmen vuoden aikana en ole kyseenalaistanut yritysideaani, vaikka uutisointi alaan liittyen on ollutkin melko vilkasta. En ole ainoa alalla toimija, mutta minulla on vahva visio siitä, että alan tehdä hommaa uudella tavalla.

Olen ottanut asioista selvää ja olen perillä siitä, mitä kaikkea täytyy tehdä. Vaikka välillä on tuntunut, että ei oikein tiedä mistä alkaa tätä isoa vyyhtiä purkamaan, ovat ohjakset nyt hyvässä otteessa ja tuntuu, että kaikki sujuu niin hyvin kuin vain tähän mennessä sujua voi. Minulla on ympärilläni mahtavia auttavia ihmisiä, joiden avulla olen päässyt eteenpäin tilanteissa, joissa olen apua ja ideointia kaivannut. Iso kiitos kaikille apua ja tukea antaneille. <3


Virallisten asioiden hoitaminen kestänee vielä viikon tai kaksi ja toivon mukaan pääsen sitten starttaamaan. Kotisivut ovat työn alla ja luulenkin, että siirryn sinne kirjoittelemaan aloittavan yrittäjän (vaikka yrittäjä-sanan sijaan pitäisi käyttää menestyjä- tai onnistuja-sanaa, jotka loisivat positiivisemmat vibat) arjesta ja pyrin pitämään tämän blogin aiheet enemmän vapaa-aikaan liittyvinä. Saa nähdä, kuinka käy. Voi olla, että aiheita ja ajatuksia herää työn puolelta tännekin, mutta se jääköön nähtäväksi. 

Liikeidea ei siis ole mikään salaisuus, mutten kuitenkaan pidä täällä yritysesittelyä. Yritykseni nimi on Ilostu Oy ja linkitän tänne kotisivuni osoitteen, kun ne ovat valmiit, niin halukkaat voivat sinne kurkata. :) Laitan tänne sitten myös toisen blogini osoitteen! Sanottakoon näin pääpiirteittän, että alan tuottaa palveluja senioreille. En kuvaisi palvelujani ns. tavallisiksi hoivapalveluiksi, vaan tarkoitus on aktivoida ikäihmisiä ja auttaa heitä pitämään arjen rutiineista kiinni. Toki teen kaikenlaista avustavaa työtä heidän kotonaan, mutta päätarkoitus on saada vähennettyä senioreiden yksinäisyyttä ja lisättyä heidän toimintakykyä, elämänhalua ja positiivisuutta. Mutta tästä lisää myöhemmin! :)


Oikein iloista viikonloppua!
<3 Iida

6 kommenttia:

  1. Hyvä Iida. Yrittämisen sijaan tekeminen tuottaa onnistumisen myötä menestymisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! Mietinkin monesti, miksi meillä puhutaan yrittäjyydestä, yrityksestä ja yrittäjästä. Sana pitäisi ihan virallisesti vaihtaa johonkin, mikä kuvaa aktiivista tekemistä ja positiivista asennetta sen sijaan, että puhuttaisiin vain yrittämisestä! :D Kuinka lannistava sana! :D

      Poista
  2. Heippa! Löysin blogiisi sattumalta instagramin kautta ja huomasin, että olemme ilmeisesti samoilta suunnilta kotoisin! :) Halusinkin kommentoida tähän, että ihan mahtavaa kun olet alkanut yrittäjäksi ja ihanaa, että alat työskennellä ikäihmisten hyväksi! Tein itse juuri opinnäytetyön ikäihmisten virtuaalihoivassa ja mielestäni Suomessa tarvitaan paljon paljon enemmän erilaisia palveluja ikäihmisille kuin siellä nykyisin on. Innostuinkin, kun kirjoitit, että sinulla on tunne, että alat tekemään joitain asioita eritavalla. Se on ihan mahtavaa! Suuret tsempit sinulle ja ihania työhetkiä! :) Terveisin, Marianne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi! Se toi hymyn huulille. :) Olen samaa mieltä. Tulevaisuudessa tuleekin varmaan olemaan suuri kirjo erilaisia palveluja, joista seniorit voivat valita mieleisensä. Tein myös opinnäytetyöni ikäihmisiin liittyen kartoittaen väestörakennetta, palvelutarvetta ja markkina-aluetta. Oma ajatus tällaisten suunnittelemieni palvelujen tarpeesta vain vahvistui opinnäytetyön tekemisen myötä.

      Tervetuloa blogin kautta seurailemaan, miten hommani pyörähtävät käyntiin! :) Sinullakin taisi olla blogi? Haluatko linkittää tähän?

      Suuret kiitokset tsempeistä ja oikein ihanaa pian alkavaa joulukuuta sinulle! :)

      Iida

      Poista
    2. Minun blogini on tällähetkellä pitkällä tauolla, mutta ehkä jossain vaiheessa jatkan kirjoittelua. :)

      Minäkin olen samalla linjalla kanssasi, että tulevaisuudessa seniorit voivat valita itse erilaisista palveluista ja haluan tosiaan uskoa siihen, että yhä harvempi ikäihmisen tipahtaa enää sellaiseen väliin, jossa hänelle sopivaa palvelua ei vain löydy. Itse työskentelen tällähetkellä Sveitsissä ikäihmisten parissa ja täällä on huomattavat erot mielestäni Pohjoismaihin verrattuna ikäihmisten aktiivisuuden ylläpitämisessä. Esimerkkeinä täällä suurimmassa osassa vanhainkodeista on ohessa myös oma "eläinpuutarha". Myös erilaisia aktiviteetteja järjestetään yksilöllisesti ja vähintään kerran päivässä. Myöskin täällä on mielestäni runsaasti vapaaehtoistyöntekijöitä ja esimerkiksi koiraterapeutteja, jotka vierailee ikäihmisten luona.

      Hauska alkaa seuraamaan, että millaisella tyylillä sinun yrityksesi lähtee liikkeelle. :) Ja oikein ihanaa joulukuuta myös sinulle!

      Poista
    3. Kuulostaapa hienolta! Hei haluaisitko laittaa minulle sähköpostia iida.kujanpaa@gmail.com, niin voisin mahdollisesti laittaa kanssasi viestiä? :)

      Iida

      Poista