tiistai 17. toukokuuta 2016

Niin jäätävä flow



Matkalla koulusta kotiin, jo hieman rennommalla fiiliksellä viimeisen opintoihini kuuluvan presentaation jälkeen, ajattelin valita junan sijaan bussin. Pidän autossa matkustamisesta ja etenkin sen ja musiikin kuuntelun yhdistelmästä. Laitoin bussissa kuulokkeet korviini ja kuuntelin "isoja" biisejä. Sellaisia, jotka ovat niin massiivisia, että ne tempaavat mukaansa. Kylmiä väreitä aiheuttavia, joista iho menee kananlihalle. Olen pitkän aikaa miettinyt tämän postauksen kirjoittamista (ja viimeisestä postauksesta on hävettävän kauan), mutta kyse on tunteesta, joka ei kestä kauaa kerrallaan. Ellei läppäri ole juuri tämän tunteen valtaamalla hetkellä auki, tämä jää kirjoittamatta.


En tiedä, olenko jotenkin outo vai tuleeko kaikilla ihmisillä tällaisia hullun suuria tunteita kuin minulla. Joskus nimittäin fiiliksen ollessa oikea, hyvää biisiä kuunnellessa tuntuu, että tekisi mieli alkaa tanssia ja olo on pakahtunut. Mieli kirkastuu ja kaikki tuntuu niin hyvältä. En puhu nyt sellaisesta tunteesta, joka tulee lempiartistin uutta biisiä kuunnellessa.



Olen aina kuvitellut ja unelmoinut suuria. Siis joskus jopa niin suuria, etten ole kehdannut puhua niistä ääneen. Tämä asia yhdistää minua ja isääni ja siksi joskus onkin huvittavaa kesken keskustelujemme, kun tilanne alkaa naurattaa jo itseänikin. Minun ei edes tarvitse kuvitella, mitä ulkopuoliset kuuntelijat tekisivät. (Nauraisivat.)

Oikeastaan tämä kaikki alkoi tänään aamulla. Olo oli kuin katujyrän alle jääneellä, koska yöunet olivat jääneet torstaista asti melko lyhyiksi viimeisten raporttien (40 sivua eri raportteja ja muutama muu tehtävä) vääntämisen vuoksi. Pidän pienestä kiireestä, mutta tällä kertaa kiire oli suunniteltua isommassa mittakaavassa. Reagoin helposti erilaisiin tunteisiin fyysisesti ja rintakehässäni on muutaman päivän asunut pieni ahdistuksenpoikanen. Aamulla ajattelin, että hitot tästä tunteesta, on hieno aamu ja aurinko paistaa. Aamutreenin, meikkaamisen ja aamiaisen jälkeen siirryin tekemään koulutehtävääni, joka liittyi blogimarkkinointiin. Innostuin!


Olen jo jonkin aikaa siirtänyt blogini päivittämistä, yksinkertaisesti opintojen hullun määrän vuoksi ja siksi, ettei elämässäni ole oikeasti ollut mitään muuta sisältöä kuin opiskelu. Inspiraatio ei tosiaan ole ollut huipussaan. Tänään sitten raporttia kirjoittaessani aloin pohtia, miten siistiä bloggaaminen on ja miksi alunperin aloin kirjoittaa. Olen koko ajan ajatellut, että joskus myöhemmin olisi ehkä otollisempi aika blogin ahkeralle päivittämiselle, mutta tänään tajusin, että ei. Syy on heittäytymisen pelko. Vaikka olen päivittänyt blogia aktiivisesti jo yli vuoden, on jokaisen postauksen julkaiseminen aina kynnys. Joskus toivoisin, että minulla olisi sellaista rohkeutta, mitä kaikenmaailmansivuille huikkivilla kommentoijilla on (ei sillä, että haluaisin kommentoida törkeyksiä!). Tämä on heikkouteni ja sille täytyy tehdä jotakin.


Illalla koulussa myynnin kurssin presentaatioita kuunnellessani ja kurssikaverini työn koskettaessa omaa liikeideaani, innostuin taas lisää. Matkalla kotiin laitoin kuulokkeet korviin ja laitoin kuvailemani massiivisen biisin, joka saa selkärangankin suoristumaan kaksi senttiä lisää, soimaan. Aurinko paistoi ja minusta taas tuntui, että pakahdun! Niin paljon hyviä ajatuksia, ideoita, inspiraatiota ja mahdollisuuksia! En tiedä, mistä tämä tunne tulee. Tunne on sellainen, että voisi purskahtaa itkuun. Tuntuu niin hyvältä, innostuneelta ja kiitolliselta. Muistan monia kertoja, kun olen hehkuttanut tästä tunteesta jollekin läheiselleni, mutta koska se on niin helppo sammuttaa, kirjoitan siitä juuri nyt fiiliksen ollessa päällä. (Vaikka pitäisi lukea tilastollisten menetelmien tenttiin...)



Viime aikoina tapahtumat ovat muistuttaneet siitä, että elämästä kannattaa tehdä juuri sitä mitä haluaa. Kaikki lähtee itsestä, kaikki lähtee omasta päästä. Kuten aamulla viritin fiilikseni toiseen asentoon ja tein päivästä paremman, voi antaa tämän flow-tunteen ottaa itsestä kiinni täysillä silloin, kun se iskee. Minusta tuntuu, että jokainen valinta elämässäni on osunut oikeaan, sillä myös kaikki virheet ovat vieneet minua juuri sinne, minne minun on ollut tarkoitus koko ajan mennäkin. Ihmiset, joita olen tavannut, ovat myöhemmin osoittautuneet jollakin tapaa erityisen merkittäviksi. Tärkeiksi, kukin eri tavallaan.



Jotta en hetken kuluttua tuntisi oloani taas hölmöksi kirjoitettuani tästä aiheesta, päätän julkaista tämän nyt. Olo on erittäin motivoitunut ja inspiroitunut, koska olen tänä keväänä ylittänyt itseni monilta osin. Huomenna on hyvä aika viimeisten kouluvelvollisuuksien kuittaamisen jälkeen taputtaa itseä olkapäälle ja kiittää tästä keväästä. Elämä on niin ihanaa.

Näihin kevätfiiliksiin!
<3 Iida

Seurailkaa snäpissa: iidarsson

Kuvat Sanni Kujanpää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti