You only live once ja Go with the flow

Olen useamman kerran puhunut siitä tunteesta, joka syntyy, kun tekee paljon asioita ja kaikki hyvä kerää lisää hyvää. Viime kesästä on jäänyt vähän toisenlainen fiilis ja tänä kesänä aion tehdä monta asiaa päinvastaisesti. Viime vuonna tähän aikaan säästimme rahaa 3,5 viikon Australian matkaan eikä kesäsäästä ollut tietoakaan. Lisäksi olin kovan treenaamisen vuoksi ylikunnossa ja todella väsynyt. Viime kesää muistellessa tuntuu, ettei kesää edes ollut. Kesä kului vähän kuin sumussa ja sitten alkoi taas koulu. Missään vaiheessa ei ehtinyt kunnolla rentoutua, vasta reissussa ehti hengähtää. Koko kesä säästettiin, tehtiin enemmän töitä ja syksyn tullen painettiin opintoja jälleen kovalla tahdilla.

Tänä keväänä mieltä on piristänyt pitkään jatkuneet aurinkoiset kesäsäät. Ensimmäistä kertaa minulla on koulun loppumisen ja töiden alkamisen välillä pieni hengähdystauko. Minulle se tarkoittaa muun muassa kodin perusteellista siivoamista, jonka tein viime viikonloppuna. Siivoaminen toimii kuin terapia, joka puhdistaa myös henkisesti ja uusi jakso elämässä tuntuu paremmalta aloittaa. Hengähdystauko ei tarkoita, etteikö arjessa olisi tekemistä tai aikataulua, sillä tekemistä on kyllä ollut. Olen nauttinut siitä, että elämässä on monipuolista sisältöä, vaikka välillä kalenteria apuna tarvittaisiinkin. Pienessä kiireessä on helpompi nousta sohvalta ja lähteä tapaamaan ystävää verrattuna siihen, kun tekemistä ja velvollisuuksia ei juuri ole. Liika aika laiskistaa.

Kevät on opettanut, että aikaa ei ole tuhlattavaksi ja että jokaisesta hetkestä pitää nauttia. Niinpä olen aktiivisesti pyrkinyt ajattelemaan asioita positiivisina, vaikka ne eivät itsessään kaikki onnenpotkuilta tuntuisikaan. Olen ajatellut, että turha miettiminen ja pohtiminen saa jäädä – teen, meen ja ostan, jos siltä tuntuu!

Eilen olin Lauttasaaressa hyvän ystäväni kanssa 10 kilometrin juoksulenkillä, jonka päälle teimme vielä lyhyen treenin. Fiilis oli todella hyvä! Ennen sitä kuitenkin pohdin lähtemistä. Ehkä juuri siksi, että mukavuusalueelle on niin helppo jäädä. Halusin kyllä lähteä, mutta jostain syystä en hihkaissut puhelimeen aivan heti, että joo, mä tuun! Kaikki tekeminen, eri paikoissa käyminen ja keskustelut ystävien ja muiden ihmisten kanssa opettavat ja antavat aina jotakin. Lenkkimaisemat olivat tajuttoman kauniit ja sää lämmin. Lenkkipolkumme kulki paikoista, joissa en ollut ennen käynyt ja tuntui mukavalta nähdä uusia osia Helsingistä. Seurakin oli ihana ja illan päätteeksi ajatustapani siitä, että suurempi osa mielessä olevista asioista tulisi toteuttaa, vahvistui entisestään.

Juuri vähän aikaa sitten oli toinen vastaava tilanne, kun pohdin, ostaisinko Lean in five weeks -haasteen. Pohdittuani asiaa pari kertaa, mietin katuisinko asiaa alkamispäivän jälkeen, jos en ostaisi haastetta. Kyllä, katuisin. Joten ostin haasteen, koska olin utelias ja koska halusin tietää, mitä se pitää sisällään. Olin myös juuri irtisanonut kuntosalijäsenyyteni ja ottanut aikalisän salitreenaamiseen, joten uudet ulkona tehtävät treenit olivat tervetulleita. Tänä kesänä otan rennosti ja menen tässäkin suhteessa fiiliksen mukaan. Tästä ajattelutavasta on muodostunut tämän kesän mottoni; mikäli tekemättä jättäminen kaduttaisi myöhemmin, se pitää tehdä. Ja voin sanoa, että haaste kannatti ostaa.

Yksi ystäväni vinkkasi minulle naisyrittäjyyskeskuksen infotilaisuudesta ja vaikka se heti kiinnosti kovasti, mietin hetken sitäkin. Enkä tiedä miksi! Hyvin nopeasti kuitenkin sanoin ystävälleni, että ilmoittaudun mukaan. Miksi edes mietin, kun olen opiskellut yrittäjyyttä ja haaveillut siitä pitkään!?

Kun jotakin ajattelutapaa työstää, voi huomata, että tapa reagoida voi muuttua nopeastikin. Ilmoittauduin naisyrittäjyyskeskuksen huomenna alkavalle yrityksen starttaamiskurssille, sillä koen että näin jännittävään asiaan tarvitaan vielä lisää ammattitaitoista oppia, ammattilaista jolle kysymyksensä esittää ja lisää varmuuden tunnetta. Tällä kurssilla voin myös varmistaa, että työstämäni liiketoimintasuunnitelma ja rahoituslaskelma eivät jää koko kesäksi lomalle, vaan että lähden aktiivisesti viemään asiaa eteenpäin jo kesän aikana. Kehitän ja koulutan itseäni suuntaan, johon haluan mennä.

Joskus elämässämme tapahtuu jotakin, joka saattaa herättää meidät ja unelmamme tavoittelemisen vahvemmin henkiin. Vaikka olen ollut aina positiivinen ja pyrkinyt kehittämään itseäni, koen että teen sitä nyt aktiivisemmin ja määrätietoisemmin kuin koskaan aiemmin. Elämä juuri nyt tuntuu erittäin mielekkäältä. Pieni kiire tuntuu kivalta. Se saa liikkeelle, tekemään enemmän ja miettimään vähemmän. Juuri niin kuin sinä kesänä, josta olen muutaman kerran puhunut. Juuri nyt tuntuu, että tästä kesästä on tulossa paras kesä ikinä!

Ihanaa tiistai-iltaa! :)

<3 Iida

Onko kaikkea aina pakko kommentoida?

Usein törmää siihen, että ihmiset kommentoivat sellaista, minkä voisivat hyvin jättää sanomattakin. Kesken lauseesi voit ehkä huomata toisen naamalla ilmeen, jonka vuoksi ei huvittaisi jatkaa omaa lausetta loppuun. Ilme saattaa olla halveksuva, väheksyvä, arvosteleva. Sellainen, joka kertoo, ettei henkilö ajattele kertomastasi asiasta - oli se sitten palvelu, tuote, asia, ihminen - mitään positiivista. Joillakin on aina kaikkeen jotakin sanottavaa ja tuntuu, kuin he haluaisivat ilmaista oman mielipiteensä kaikkeen. Silloinkin, kun sitä ei heiltä kysytä. 

Tällaisten ihmisten läheisyydessä alkaa ajan mittaan välttämään tiettyjä puheenaiheita tai yksinkertaisesti puhumaan vähemmän. Aina ei jaksa yrittää selittää, mitä milläkin tarkoittaa, eikä aina halua perustella omia ajatuksiaan. Monesti näillä ihmisillä olisi kuitenkin jotakin negatiivista sanottavaa, oli mielipide mikä hyvänsä.

Mielestäni siitä huolimatta, mitä mieltä itse on, voi olla kuunnella toista, jos tällä on jotakin sanottavaa. Ei kaikkea tarvitse torjua ja tuomita. Mitä sitten, jos joku ajattelee toisin. Mietinkin monesti, miksei tuollaisilta ihmisiltä osaa ikinä siinä tilanteessa kysyä, että mikä tarkoitus sinulla on tuoda mielipiteesi ilmi, kun se ei juurikaan asiaan vaikuta. Että oliko motiivi vain loukkaaminen, sillä kommentti ei juuri muuta saanut aikaan. Uskon, että osa ihmisistä julistaa mielipiteitään tajuamattaan, etteivät ole hienovaraisia ja osa vain haluaa tuoda ajatuksensa vahvasti julki välittämättä toisen tunteista.

Toisten julkinen nöyryyttäminen tai nolaaminen, jollaisina tällaisia tilanteita voi ajatella, on mielestäni väärin. Ei ihmiselle pitäisi tulla mieleenkään tehdä kenestäkään muiden silmissä naurunalaista. Vitsit ja huumori ovat asia erikseen, mutta näin yleisesti. Jos joku lausuu jonkin vieraskielisen sanan väärin, sanoo väärän sanan lauseessaan, en ole heti korjaamassa hänen puheitaan. Jos tiedän, mitä ihminen tarkoittaa, se ja toisen tunteet ovat minulle pääasia. Ei toisen nolaaminen. Jos joku puhuu ylistävästi jostakin, mikä ei kuulu vaalimieni arvojen joukkoon, en ensimmäisenä mainitse siitä hänelle suoraan. Saatan kysyä kysymyksiä, olla kiinnostunut hänen ajatuksistaan. Annan mahdollisuuden. Jos näen, että ihminen on hyvin erilainen kuin minä, en ala puhua hänelle negatiivisesti siitä, millainen hän tai hänen elämänsä on vain koska hän on toisenlainen kuin minä. Miksi tekisinkään niin? Tai jos joku esittelee uutta vaatettaan tai muuta tavaraa, en ala arvostella sitä. Että tuo uusi puhelimesi on kyllä aivan p*ska ja omani on paras. Tai kuinka joku vaatemerkki tai tuote on mielestäni huono. Tai kuinka typerää on käyttää sosiaalista mediaa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Olen huomannut, että tunteellisena ihmisenä suurin osa tällaisista muiden suusta tulevista sammakoista tulee otettua melko lailla itseensä, vaikka sitä pyrkii välttämään. Minusta on ajattelematonta, että ihmiset eivät voi osoittaa kuuntelemisen taitoa ja arvostaa toista riippumatta siitä, mistä hän puhuu. Oman mielipiteensä voi tuoda julki epäsuorasti monella tavalla. Hienovarainen voi olla ja voi ajatella, että toinen on niin arvokas, ettei hänelle tarvitse puhua niin, että hän tuntisi olonsa loukatuksi.

Tämä on asia, jota aika ajoin mietin. En osaa vastata tällaisiin yllättäviin ja joskus tökeröihin kommentteihin, vaan hämmennyn. Jos joku on jostakin eri mieltä, olkoon. Tällaiseen kyseenalaistukseen tai arvosteluun täytyisi vastata takaisin yhtä rokeasti. Ei loukkaamalla, mutta esittämällä kysymys, joka saa toisen miettimään mitä tuli sanottua. Elämä on valintoja täynnä.

Ihanaa ja ystävällistä viikonloppua!

<3 Iida 

 Kuvissa Sanni Kujanpää

Rohkeutta on olla sellainen kuin on

Monesti juuri se asia, josta saatat saada ajoittain kritiikkiä voi olla piirre, joka erottaa sinut muista ja tekee sinusta sinut. Hiljainen ja pohdiskeleva luonne, filosofinen lähestymistapa elämään tai kaikesta innostuva, optimistinen ajattelutapa. Olen joskus miettinyt, pitäisikö minun muuttaa omaa suhtautumistapaani asioihin olemalla realistisempi, hillitympi ja rauhallisempi. Joskus ehkä myös miettiä asioita kauemmin, ennen kuin innostun niistä kuten innostun. Mutta viimeistään viime viikonlopun jälkeen olen ymmärtänyt, että minun ei tarvitse kahlita itseäni miltään osin. Aion innostua, hullutella, leikkiä ideoilla ja puhua ääneen vielä prosessivaiheessa olevista asioista. En edes halua sopia mihinkään tiettyyn muottiin.

 

Ihmiset luultavasti kuvailisivat minua rempseäksi ja optimistiseksi. Joskus optimisti-Iidaa pitää hieman hillitä, mutta silti saan parhaimmat fiilikset innostumalla ja ajattelemalla muiden mielestä ehkä mahdottomiakin asioita. Saatan joskus muiden kommenttien tai reaktioiden perusteella kokea, etteivät nuo piirteet ole aina aivan toivottuja. Ihmiset eivät uskalla helposti tehdä reitiltä poikkeavia siirtoja ja monesti se on syy, miksi saan ideoideni jakamisesta kapuloita rattaisiin. Monesti omien haaveiden toteuttaminen vaatii paljon rohkeutta ja lähiympäristö saattaa vaikuttaa siihen suuresti, suuntaan tai toiseen.

Elämä on arvokas ja kuten olen monesti sanonut, myös ne ikävimmät asiat ovat merkityksellisiä ja loppujen lopuksi hyvin tärkeitä, vaikka emme tapahtumahetkellä tietäisikään miten ja miksi.

Haluan olla se, joka tiedetään ja muistetaan iloisena. Se, joka uskaltaa yrittää ja tehdä jotakin uutta, vaikka jotkut epäilevät. Haluan, että kuva, jonka itsestäni luon on sama kuin olen sisältä; pirskahteleva, räiskyvä, vahvatahtoinen ja positiivinen. Koska loppujen lopuksi uskon, että ihmiset arvostavat aitoutta ja erilaisuutta. Me pelkäämme liikaa ja hillitsemme tunteitamme ja haaveitamme turhaan. Jokaisen pitäisi saada olla sellainen kuin on ja saada parasta mahdollista kannustusta ja tsemppiä juuri siihen omaan haaveeseen. 

<3 Iida

Niin jäätävä flow

Matkalla koulusta kotiin, jo hieman rennommalla fiiliksellä viimeisen opintoihini kuuluvan presentaation jälkeen, ajattelin valita junan sijaan bussin. Pidän autossa matkustamisesta ja etenkin sen ja musiikin kuuntelun yhdistelmästä. Laitoin bussissa kuulokkeet korviini ja kuuntelin "isoja" biisejä. Sellaisia, jotka ovat niin massiivisia, että ne tempaavat mukaansa. Kylmiä väreitä aiheuttavia, joista iho menee kananlihalle. Olen pitkän aikaa miettinyt tämän postauksen kirjoittamista (ja viimeisestä postauksesta on hävettävän kauan), mutta kyse on tunteesta, joka ei kestä kauaa kerrallaan. Ellei läppäri ole juuri tämän tunteen valtaamalla hetkellä auki, tämä jää kirjoittamatta.

En tiedä, olenko jotenkin outo vai tuleeko kaikilla ihmisillä tällaisia hullun suuria tunteita kuin minulla. Joskus nimittäin fiiliksen ollessa oikea, hyvää biisiä kuunnellessa tuntuu, että tekisi mieli alkaa tanssia ja olo on pakahtunut. Mieli kirkastuu ja kaikki tuntuu niin hyvältä. En puhu nyt sellaisesta tunteesta, joka tulee lempiartistin uutta biisiä kuunnellessa.

Olen aina kuvitellut ja unelmoinut suuria. Siis joskus jopa niin suuria, etten ole kehdannut puhua niistä ääneen. Tämä asia yhdistää minua ja isääni ja siksi joskus onkin huvittavaa kesken keskustelujemme, kun tilanne alkaa naurattaa jo itseänikin. Minun ei edes tarvitse kuvitella, mitä ulkopuoliset kuuntelijat tekisivät. (Nauraisivat.)

Oikeastaan tämä kaikki alkoi tänään aamulla. Olo oli kuin katujyrän alle jääneellä, koska yöunet olivat jääneet torstaista asti melko lyhyiksi viimeisten raporttien (40 sivua eri raportteja ja muutama muu tehtävä) vääntämisen vuoksi. Pidän pienestä kiireestä, mutta tällä kertaa kiire oli suunniteltua isommassa mittakaavassa. Reagoin helposti erilaisiin tunteisiin fyysisesti ja rintakehässäni on muutaman päivän asunut pieni ahdistuksenpoikanen. Aamulla ajattelin, että hitot tästä tunteesta, on hieno aamu ja aurinko paistaa. Aamutreenin, meikkaamisen ja aamiaisen jälkeen siirryin tekemään koulutehtävääni, joka liittyi blogimarkkinointiin. Innostuin!

Olen jo jonkin aikaa siirtänyt blogini päivittämistä, yksinkertaisesti opintojen hullun määrän vuoksi ja siksi, ettei elämässäni ole oikeasti ollut mitään muuta sisältöä kuin opiskelu. Inspiraatio ei tosiaan ole ollut huipussaan. Tänään sitten raporttia kirjoittaessani aloin pohtia, miten siistiä bloggaaminen on ja miksi alunperin aloin kirjoittaa. Olen koko ajan ajatellut, että joskus myöhemmin olisi ehkä otollisempi aika blogin ahkeralle päivittämiselle, mutta tänään tajusin, että ei. Syy on heittäytymisen pelko. Vaikka olen päivittänyt blogia aktiivisesti jo yli vuoden, on jokaisen postauksen julkaiseminen aina kynnys. Joskus toivoisin, että minulla olisi sellaista rohkeutta, mitä kaikenmaailmansivuille huikkivilla kommentoijilla on (ei sillä, että haluaisin kommentoida törkeyksiä!). Tämä on heikkouteni ja sille täytyy tehdä jotakin.

Illalla koulussa myynnin kurssin presentaatioita kuunnellessani ja kurssikaverini työn koskettaessa omaa liikeideaani, innostuin taas lisää. Matkalla kotiin laitoin kuulokkeet korviin ja laitoin kuvailemani massiivisen biisin, joka saa selkärangankin suoristumaan kaksi senttiä lisää, soimaan. Aurinko paistoi ja minusta taas tuntui, että pakahdun! Niin paljon hyviä ajatuksia, ideoita, inspiraatiota ja mahdollisuuksia! En tiedä, mistä tämä tunne tulee. Tunne on sellainen, että voisi purskahtaa itkuun. Tuntuu niin hyvältä, innostuneelta ja kiitolliselta. Muistan monia kertoja, kun olen hehkuttanut tästä tunteesta jollekin läheiselleni, mutta koska se on niin helppo sammuttaa, kirjoitan siitä juuri nyt fiiliksen ollessa päällä. (Vaikka pitäisi lukea tilastollisten menetelmien tenttiin...)

Viime aikoina tapahtumat ovat muistuttaneet siitä, että elämästä kannattaa tehdä juuri sitä mitä haluaa. Kaikki lähtee itsestä, kaikki lähtee omasta päästä. Kuten aamulla viritin fiilikseni toiseen asentoon ja tein päivästä paremman, voi antaa tämän flow-tunteen ottaa itsestä kiinni täysillä silloin, kun se iskee. Minusta tuntuu, että jokainen valinta elämässäni on osunut oikeaan, sillä myös kaikki virheet ovat vieneet minua juuri sinne, minne minun on ollut tarkoitus koko ajan mennäkin. Ihmiset, joita olen tavannut, ovat myöhemmin osoittautuneet jollakin tapaa erityisen merkittäviksi. Tärkeiksi, kukin eri tavallaan.

Jotta en hetken kuluttua tuntisi oloani taas hölmöksi kirjoitettuani tästä aiheesta, päätän julkaista tämän nyt. Olo on erittäin motivoitunut ja inspiroitunut, koska olen tänä keväänä ylittänyt itseni monilta osin. Huomenna on hyvä aika viimeisten kouluvelvollisuuksien kuittaamisen jälkeen taputtaa itseä olkapäälle ja kiittää tästä keväästä. Elämä on niin ihanaa.

Näihin kevätfiiliksiin!

<3 Iida

Seurailkaa snäpissa: iidarsson

Kuvat Sanni Kujanpää