Parempi hetken hävetä kuin kauan katua

Kun mietin vuosia taaksepäin, hauskimpia muistoja ovat ne, jotka ovat tapahtumahetkellä aiheuttaneet hieman epämukavuutta, nolostumista, jännitystä tai pelkoa. Usein noiden tunteiden jälkeen on ylittänyt itsensä tai kaveriporukassa nauranut kippurassa tekemälleen mokalle. Silti tilanteita, joissa kokee mainittuja tunteita, monesti pelkää ja välttää. Itsensä likoon laittaminen vaatii paljon.

Toissapäivänä jäin pohtimaan, millaisia asioita vanhana toivoisin, että nuorena olisin tehnyt. Ajatukseni kulkivat monien aasinsiltojen kautta tähän kysymykseen ja mietin, jätänkö tekemättä jotakin sellaista mitä oikeasti haluaisin tehdä, mutta en uskalla tai kehtaa. Portugalissa tunsin onnistumisen tunnetta toimiessani kansainvälisessä ryhmässä, vaikka juuri ennen kurssille lähtöä tuntui, että lähtö tulee koulun kannalta huonoon saumaan. Maailma ei kaatunut ja kurssista jäi vain positiivinen fiilis, enkä missannut koulutehtäviäkään. Voi olla, että hieman vastahakoisen tunteen aiheutti jonkinlainen jännitys ja ajatukset siitä, millaisiin tilanteisiin paikan päällä joutuisi.

En pidä tilanteista, joissa menetän kontrollin. Haluan tietää mitä teen enkä tykkää tehdä asioita, joita en osaa. Kuulostaa typerältä, mutta osittain suomalainen luonne saattaa nostaa tässä päätään; on vaikeaa heittäytyä. Uskon kuitenkin, että mitä useammin heittäytyy, sitä helpommaksi se tulee. Portugalissa ensimmäisenä päivänä tehtävämme ryhmissämme oli sitoa tuntemattoman ihmisen silmät ja kuljettaa hänet koskettamaan kolmea asiaa. Toisena tehtävänä meidän täytyi tehdä yhdestä ryhmän jäsenestä patsas niin, että patsaana toimiva seisoi rennosti ja muut asettivat hänet haluamaansa asentoon. Tällaisissa tilanteissa omaan toimintaan vaikuttaa ympäristö, joten kun kaikki muutkin heittäytyivät, oli helppo hylätä suomalainen pidättyväisyys ja ottaa ilo irti näistä heittäytymistä ja luottoa vaativista tehtävistä. Useampaan kertaan reissun aikana yllätyin siitä, miten oma suhtautuminen asioihin on muuttunut.

Muistan vanhempieni aina sanoneen, että on parempi hetken hävetä kuin kauan katua. En pienenä uskaltanut lähteä julkisissa paikoissa etsimään vessaa, vaan pyysin kolme vuotta nuoremman siskoni mukaan. Pelkäsin, että jos vessa ei löydykään, näytän tyhmältä ja nololta. Yhdessä epäonnistuminen tuntui helpommalta.

Haluan tehdä asioita liikaa miettimättä. Ehkä useammin jos-sanan voisi muuttaa muotoon "kun". Uskon, että harjoittamalla heittäytymistä ja epäonnistumista, kehittyy yhä paremmaksi onnistujaksi ja elämästä voi nauttia vieläkin enemmän. Onnistujathan ovat niitä, jotka ovat epäonnistuneet eniten, mutta silti jatkaneet yrittämistä. Meillä kulttuuriin kuuluu täsmällisyys ja ehkä liian kriittinen ajattelu, joka vaikuttaa varmasti monilla ihmisillä siihen, paljonko uskaltaa yrittää. Itsellemmehän me täällä elämme, joten siitä ajasta joka meille on täällä suotu, kannattaa ottaa kaikki irti. Meillä on niin paljon mahdollisuuksia tässä maailmassa ja monista emme ole edes tietoisia ennen kuin kokeilemme.

Hienompaa kuin aina onnistua, on tehdä asioita, joissa voi epäonnistumisten jälkeen tuntea ylittäneensä itsensä ja yllättyä positiivisesti omista taidoistaan!

Hauskaa vappua!

<3 Iida

Lissabonin terkkuja

Taas ollaan yhtä kokemusta rikkaampia. Huomaan, että syksyn useat englannin kielen kurssit ja talvella reissussa reilun kolmen viikon aktiivinen englannin kielen puhuminen ovat tehneet tehtävänsä. Ennen kesti pidemmän aikaa, jotta vieraan kielen käyttämisestä tuli rennompaa, mutta tällä reissulla ei tullut enää mietittyä turhia, vaan höpöttäminen tuntui luontevalta alusta asti.

Portugalissa ryhmäydyimme valmiiksi jaettuihin kansainvälisiin ryhmiin ja tehtäväksi kullekin ryhmälle tuli tehdä kansainvälistymissuunnitelma tietylle yritykselle. Ryhmätyömme tekeminen sujui suhteellisen hyvin, vaikka jokainen huomasikin, ettei ole helppo työskennellä ryhmässä, jonka jokainen jäsen edustaa eri kulttuuria. Ja sehän tämän kurssin yksi tarkoitus olikin; opettaa työskentelyä erilaisten ihmisten kanssa ja havainnollistaa, että se ei välttämättä aina ole helppoa.

Ryhmien tekemät suunnitelmat esitettiin ja niistä palkittiin kolme. Tulimme toiselle sijalle, mikä tuntui mukavalta. Minun ryhmäni sai casen, jota olimme Suomessa oman Suomi-ryhmämme kanssa valmistelleet ja 2. sija tuntui juuri siksi niin palkitsevalta. Mielestäni työskentelymme oli onnistunutta ja sen lisäksi että se opetti työskentelemään eri kulttuurien edustajien kanssa, se opetti lisää itsestäni ja omasta työskentelystäni. 

Oli opettavaista nähdä, miten ihmiset muista kulttuureista toimivat erilaisissa tilanteissa ja millaisia rooleja he ottivat ryhmätöissä. Meillä alkoi muodostua vitsi portugalilaisesta "paikallisesta ajasta", sillä kun aamulla kello 9 olisi kuulunut olla paikalla, osa saattoi tulla tuntiakin myöhemmin ryhmätyön pariin. Viimeisenä päivänä meitä, melkein sadan ihmisen porukkaa, kehuttiin siitä miten olimme niin hyvin olleet aamuisin ajoissa paikalla. Se taisi muutamaa vähän naurattaa, sillä ainakaan Suomessa tuollaista tyyliä ei kutsuttaisi kovin täsmälliseksi.

Vapaa-aikaa oli iltaisin ja keskiviikon yritysvierailun jälkeen olimme vapaita tekemään mitä halusimme. Menimme Lissaboniin ja vaikka säät eivät meitä viikon aikana suosineetkaan, oli tuo keskiviikkopäivä aurinkoinen. Viikolla sai pitää päällään pitkät hihat ja housut, sillä suurimmaksi osaksi sää oli pilvinen, välillä sateinenkin. Lissabon oli niin kaunis paikka, että sinne täytyy mennä vielä uudelleen paremmalla ajalla.

Meidän suomalaisten ryhmä oli hyvä ja reissu hauska. Oli mukavaa tutustua uusiin ihmisiin ja on hienoa, että koulumme järjestää tällaisia mahdollisuuksia. Hyvän viikon jälkeen on voinut palata hyvillä mielin normaaliin arkeen. Kaiken kaikkiaan jäi todella hyvä fiilis! 

<3 Iida

Erilainen kouluviikko

Tänään on lähtö viikon mittaiselle koulun kurssille Portugaliin. Majailemme kaupungissa nimeltä Estoril ja jännityksellä odotamme, millainen majoituspaikka meitä odottaa. Mikäli löysin oikean paikan Googlen haulla, hostelli on siisti ja hyvä. Kuitenkin varauksella odotamme, mitä tuleman pitää, meille kun kerrottiin ettei kannata odottaa luksusta ainakaan edelliskertojen perusteella. Toivomme kovasti, että tuo majapaikka näyttää livenä samalta kuin kuvissa, jotka netistä löysin. Hostelli sijaitsee rannalla, joten ainakin se on iso plussa!

Nyt täytyy toivoa lämpimiä säitä, sillä tällä hetkellä sääennusteet näyttävät siltä, että ei hyvältä näytä. Tietysti tänään, meidän matkustuspäivänä, olisi aurinkoa ja +18 astetta lämmintä ja heti kotiinpaluumme jälkeen sateiden ennustetaan loppuvan ja lämpötilaennusteet paukkuvat yli +20 asteen. Kurssiviikon ajalle on kuitenkin sääennusteessa sadepisaroita jokaiselle päivälle. Täytyy nyt siis vain toivoa, että ennuste olisi pahasti pielessä!

Töitä tälle reissulle kuitenkin lähdetään tekemään, eli koulutyöt jatkuvat normaalisti ja tällä kurssilla meillä on kansainvälisten ryhmien kesken tehtäviä, joiden parissa päivät ahkeroimme. Parina päivänä on mahdollisuus tutustua Lissaboniin, joten työskentelylle löytyy myös vastapainoa.

Tämä reissu on siis täynnä jännitystä ja toivoa. Snapchatissa (iidarsson) voi seurailla, millainen paikka meitä odottaa ja mitä viikon aikana tapahtuu.

Ihanaa sunnuntaita ja uutta alkavaa viikkoa, toivottavasti Suomessa aurinko paistaa!

<3 Iida

Viikonlopun mehubileet

Olen useampana iltana kiinnittänyt huvittuneena huomiota siihen, miten aikaisin minua alkaa väsyttää. Hyvinä päivinä jaksan valvoa iltayhteentoista, mutta ne päivät ovat harvassa. Monesti väsymys tulee jo ennen sitä, yhdeksän jälkeen. Mietin millä ihmeen voimilla vielä muutama vuosi sitten jaksoimme lähteä ystävien kanssa juhlimaan yhdentoista jälkeen, kun nykyisin samaan aikaan sänky on jo voittanut pelin. Näyttää yhä vahvemmin siltä, että juhlimiset (ainakin säännölliset sellaiset) ovat jääneet taka-alalle ja nykyisin viikonloppuiltoina voikin löytää itsensä korkeintaan hyvän ystävän luota rennot vaatteet päällä istuskelemassa ja juttelemassa. Näin kävi eilen.

Lähdin eilen iltayhdeksältä ystäväni Aulin luo mehustamaan. Kyllä, teimme perjantai-illan ratoksi mehua ja dippailimme vihanneksia! Oli meillä herkkuakin; Fazerin uusi valkosuklaalevy, jossa on lakritsin ja vadelman palasia – ai että, se on niin hyvää.

Olimme muutaman muun kanssa ostaneet Aulille syntymäpäivälahjaksi Philipsin mehulingon ja nyt pääsin testaamaan, miten se oikeasti toimii. Olen jo jonkin aikaa itsekin pohtinut mehulingon hankkimista ja oli mielenkiintoista nähdä, miten se käytännössä pelittää.

Kapistus on melko suuri ja vie keittiössä jonkin verran tilaa, mutta hyvältä se vaikutti. Niin hyvältä, että alkoi ihan puistattaa terän pyöriessä lingon sisällä singoten tehokkaasti mehua kannuun. Olen hetki sitten saanut Dexterin viimeisetkin jaksot katsottua ja sillä saattoi olla vaikutusta puistattaviin ajatuksiin. Mutta ei siitä sen enempää, ettei mene yöunet. Tavaraa saa laittaa mehulinkoon melko paljon suhteessa siihen, paljonko itse mehua tulee. Se lienee isoin miinus. Toisaalta, eihän se haittaa, jos aineksia vaan on tarpeeksi. Kone on tehokas ja mehu ihanan raikasta ja hyvää! Mehulingon hankkimisessa vaarana saattaisi olla, että homma lähtisi lapasesta ja mehuja tulisi lipitettyä päivät pitkät. Toisaalta, kyllä mehu kuitenkin ne kosteat viikonloppuillat voittaa. ;)

Teimme Aulin ehdotuksesta hänen paljon kehumaansa punajuurimehua. Hän oli Balilla ihastunut mehuihin ja hänen syntymäpäivillään naureskelimmekin muiden kanssa, että tämä mehulinko laittaa pisteen näille mehupuheille, joita meistä jokainen oli kuullut hänen ihastuneena jo pitkään selittävän. Suloistahan tuo innostus vain oli ollut! Punajuurimehu oli ihanaa ja inkivääri maistui sopivasti. Sitruunaa olisi kuulemma kannattanut laittaa vielä toinenkin, jolloin maku olisi vielä hieman parempi. Tuloksena varsinainen terveyspommi!

Punajuurimehu

2 punajuurta

3 omenaa

pala inkivääriä

1 sitruuna

Sellaiset mehubileet tänä viikonloppuna. Sitä hurjempaa menoa mitä vanhemmaksi tulee! 

Nautinnollista viikonloppua!

<3 Iida

Ps. Puuh, postaus tuli näin myöhään ulos, sillä olen päivittänyt blogini lookkia ja istunut läppärin ääressä valehtelematta koko päivän. Toivottavasti näyttää paremmalta! :)

Opiskelua muilla mailla

Eilen alkoi ihan oikeasti jo jännittää. Olemme ensi viikon lopussa lähdössä yhdeksän muun koulumme opiskelijan kanssa Portugaliin viikon mittaiselle yrittäjyyden kurssille, jossa teemana on kansainvälistyminen. Eilen kävin kurssin nettisivulla katsomassa ryhmien ennakkotehtäviä ja viikon ohjelmaa. Jännitystä tähän kaikkeen tuo se, että osa ryhmistä oli tehnyt ennakkotehtävän ja videon omalla kielellään (piti olla englanniksi).

Meitä on muistutettu, että koska kurssille on tulossa opiskelijoita monista eri maista (Saksa, Puola, Itävalta, Hollanti, Turkki, Portugali ja Brasilia), kulttuurillisiin eroihin on hyvä varautua. On hyvä jo etukäteen valmistautua siihen, että suomalaisille ja ei-suomalaisille säntillisyys ja deadline-työskentely saattavat tarkoittaa hieman eri asiaa. Kuitenkin reissuun lähdetään maassa maan tavalla –asenteella ja ehkä opimme jotakin uutta muilta. Nähtäväksi jää, millaista yhteistyö tulee olemaan, mutta innolla odotan tätä mahtavaa kokemusta!

Näin muistaakseni Instagramissa Mondo-lehden kuvan uudesta lehdestä, jossa oli Lissabonista juttu. Ajattelin, että haluan lukea tuon lehden ja kuin tilauksesta se tippui siskoni nimellä varustettuna eilen postiluukusta sisään. Hän oli unohtanut peruuttaa tilauksen ja osoite on hänellä toistaiseksi edelleen meidän osoitteessamme vuoden Aussiseikkailujen jälkeen. 

Olen ajatellut matkaa koko ajan vain kurssin näkökulmasta haaveilematta omasta ajasta tai suunnitelmista paikan päällä, mutta kieltämättä ensimmäinen värikäs kuva, joka lehden sivulta paljastui, sai minut tarkistamaan viikon aikataulun toivoen, että olisi aikaa kierrellä Lissabonissa kameran kanssa. Toivon, että kulttuurilliset erot näkyisivät siinä, että ryhmätöitä voitaisiin tehdä rennosti myös ulkosalla ja ettei työskentelystä tulisi liian suorittamista.

Tällä hetkellä fiilistelen tulevaa kurssia ja ainutlaatuista kokemusta päästä näkemään, millaista yrittäjyys Portugalissa on ja miten muut opiskelijat suhtautuvat omassa maassaan yrittäjyyteen. Hyvälle fiilikselle löytyy myös muita aiheita, kuten se, että kohta opintojeni viimeiset kurssit ovat paketissa! Jee.

<3 Iida

Koukussa sosiaaliseen mediaan

Huomaan monesti laittavani puhelimen takkini taskuun tai laukkuun julkisilla paikoilla. Olen yrittänyt jättää puhelimen turhan näpräämisen vähemmälle. Nykyisin hävettää olla puhelin kädessä ja tuijottaa näyttöä; silloinkin, kun sitä tarvitsisi itsensä uuteen kohteeseen navigoimiseen tai kaupan aukioloajan tarkistamiseen. Osa ihmisistä tuomitsee helposti aktiiviset puhelimen käyttäjät ajatellen ehkä, että puhelinta käytetään enemmän huviin kuin hyötyyn. Ongelma on, kuka voi määritellä hyödyn ja kenen osalta.

Mielestäni sosiaalista mediaa ja puhelimen mahdollistamia hyötyjä voitaisiin joskus korostaa enemmän. Meidän ikäluokkamme leikki pienenä ulkona, kun vanhemmat tekivät viikonloppuisin siivoja ja laittoivat ruokaa. Sisälle ei ollut asiaa pariin tuntiin ja tekemistä täytyi keksiä itse. Ja jos ei keksitty, niin sitten vain oltiin tekemättä mitään. Teknologia on kehittynyt vasta meidän nuoruudessamme niin kovaa vauhtia, että muistamme vielä ne ajat, kun internetin käyttöön piti pyytää vanhemmalta lupa ja odottaa 10 minuutin koneen käynnistymisen jälkeen toiset 10 minuuttia, että modeemi yhdisti tietokoneen internettiin. Välillä käytiin ottamassa puhelinjohto pois seinästä ja laitettiin uudelleen pistorasiaan, jos yhteys ei meinannut muodostua.

Kauniista asioista on helppo napata kuva ja jakaa se somessa.

Ensimmäisiä yhteisiä muistoja on helppo tallentaa puhelimen kameralla.

Mutta toisaalta, ajat muuttuvat ja sen hyväksyminen on ehkä negatiivisen ajattelun ongelma. Tietysti lapset käyttävät enemmän puhelinta kuin aiemmin, mutta entä sitten? Ei kai sitä Nokian 3210:ä tarvitse niille tuputtaa, kun tällä hetkellä on muuta tarjolla. Ja miksemme voisi nauttia siitä kehityksestä, jonka eteen monet ovat raataneet? Mielestäni avainsana ja vastaus kaikkeen on kohtuus. 

On mahtavaa olla 90-luvun lapsi. Me muistamme Nintendot ja ensimmäisen PlayStationin, c-kasetille oman laulun äänittämisen ja miten vaikeaa oli pitää tamagotchi elossa. Haaveilimme MicMacin leveälahkeisista housuista, jotka oli pakko saada (ja sitä hienompaa oli, mitä leveämmät lahkeet housuissa ylipäätään oli) ja ne pitkät, raitaiset hiippapipot, joiden pituudesta kilpailtiin ja olit tosi cool, jos piposi laahasi maata. Viihdyimme jouluna saadun Furbyn äärellä nauraen monta viikkoa, Pokémon-korttien kerääminen oli mahtavaa ja Naminami-vanukkaat olivat suurta herkkua. Mutta on myös hienoa, että maailma kehittyy ja muuttuu. Hienoa on myös, että jokainen saa ihan vapaasti päättää, haluaako siitä nauttia vai boikotoida sitä.

Yhteisten aktiviteettien aikana voi mielestäni kuvata ja tallentaa muistoja, jos se on kaikille ok.

En tiedä, miksi täytyy kokea huonoa omaatuntoa, jos kulkee joskus puhelin kädessä. Ymmärrän toki ne vitsit, joita tehdään sen pohjalta, että ihmisistä useimmat tuijottavat julkisilla paikoilla vain puhelimensa näyttöä. Jos kuitenkin pystyy toimimaan normaalisti ilman, että puhelin hallitsee elämää ja pystyy olla törmäilemättä julkisilla paikoilla ihmisiin, ei sen pitäisi sinällään haitata ketään. Kukaan ei tiedä, mihin juuri sinä käytät puhelintasi. 

Olin ajatellut tätä aihetta pitkään, kunnes pari päivää sitten tv:stä tuli Mediataitokoulun lyhytelokuva älypuhelimista. Ensimmäinen ajatus oli, että ei kai puhelimen käyttöä kritisoida nyt teeveessäkin. Mutta kun katsoin lyhytelokuvaa pidemmälle ja tajusin idean, tuli minulle hyvä mieli. Ihmiset saattavat tehdä puhelimellaan jotakin tärkeää, mitä toiset eivät näe. Siksi mielestäni tässäkään asiassa ei tulisi tuomita ketään tietämättä, tuntematta. Nykyisin ihmiset työskentelevät puhelimensa kautta ja avulla ja niitä voi käyttää hyödyksi niin moniin tarkoituksiin, ettemme rehellisesti varmaan osaisi enää elää ilman niitä.

Pitkät välimatkat eivät enää tunnu niin pitkiltä, maapallon toiselta puolelta voi soitella päivittäin.

Matkalla uuteen kotiin syyskuussa 2015.

Minä peukutan sosiaaliselle medialle, puhelimille ja kaikelle kehitykselle. Jokainen saa itse valita välineet ja kanavat, joilla ja joissa haluaa toimia, mutta päätöstä tehdessään ei ole sen enempää oikeassa kuin toisen valinnan tehnyt.

Olen poistanut Facebookin ilmoitukset puhelimeni sovelluksesta ja selaan Facebookin feedin noin kerran päivässä. Huomaan säästäväni aikaa, kun Facebookin ilmoitukset eivät ole häiritsevä punainen pallo f-kirjaimen päällä. Olen myös vetänyt sovelluksen kuvakkeen viimeiselle sivulle, jolloin se ei turhaan muistuttele olemassaolostaan. Selaan Instagramia päivittäin ja olen viimein aktivoitunut Snapchatissa, jota aluksi vieroksuin. Visuaalisesti kauniiden asioiden fanittajana Instagram ja Pinterest tarjoavat ihania kuvia ja vinkkejä tuomaan inspiraatiota arjen harmauteen. Maalaisjärkeä saa käyttää, mutta se ei tarkoita toimimista jonkun toisen mielipiteiden mukaan, sillä oikeaa tapaa käyttää puhelinta ja somea ei ole. 

<3 Iida