Viikonloppuna perheemme kuopus konfirmoitiin. Lapsuus on nyt takanapäin ja edessä odottaa tulevaisuus, joka pitäisi itse rakentaa. Yksin ja yhdessä muiden kanssa. Kirkossa pappi puhui siitä, että usein omien unelmiemme esteeksi tulevat vanhempamme, joilla on meille toisenlaiset suunnitelmat. Silloin ehkä toimimme omien unelmiemme tavoittelemisen sijaan meille asetettujen odotusten mukaisesti. Unelmien tavoitteleminen voi kuitenkin olla myös pelottavaa ja syy sille, miksi moni saattaa unohtaa unelmansa.
Usein parhaat päätökset syntyvät silloin, kun uskaltaa ottaa riskejä. Omalla mukavuusalueella eläminen voi tuntua turvalliselta. Todellisuudessa jännittävien tunteiden äärellä saa varmasti kokea mahtavampia itsensä ylittämisen tunteita kuin turvallisessa ympäristössä elämällä. Mikäs sen parempaa kuin yllättyä positiivisesti uudesta ravintolasta tai harrastuksesta. Tai kun ylittää itsensä ja vaihtaa työpaikkaa pitkän harkinnan jälkeen. Tai kun vihdoin uskaltaa erota kaveriporukasta tai kumppanista huomatessaan, että nykyisen kanssa on kasvettu erilleen. Tai että hankkii sen kauan haaveissa olleen lemmikin. Tai menee sinne pankkiin hakemaan lainaa ja ostaa unelmiensa kodin.
Elämässä asiat eivät tapahdu itsekseen, vaikka joskus palaset loksahtelevatkin kohdalleen ilman sen suurempaa vaivannäköä. Suurimmat päätökset on kuitenkin tehtävä itse. Joskus se tuntuu hankalalta, varsinkin jos asiaa jää pohtimaan liikaa. Mikäli sama asia toistuu mielessä säännöllisesti ja tuottaen aina sellaisen pienen kutkuttavan "pitäiskö mun" -tunteen, niin kyllä, kyllä ehkä pitäisi.
Itsekin huomaan välillä jumittavani paikallaan, kun jahkailen uuteen asiaan ryhtymistä. Kynnys tehdä jotakin elämää mullistavaa on suuri. Onhan helpompaa pysytellä sillä turvallisella alueella, vaaravyöhykkeen ulkopuolella. Mutta onko se sen arvoista? Joskus mietin, pitäisikö tehdä säännöllisesti jotakin, mikä todella ajaisi pois omalta mukavuusalueelta. Jotakin erilaista. Jotakin, missä tiedän olevani heikko. Esimerkiksi voisin ajatella, etten koskaan mene yhdellekään tanssitunnille, mutta entä jos juuri siinä itsensä ylittäminen tuottaisikin suurimmat mielihyvän tunteet? Kuinka paljon meillä jää kokematta ja tekemättä sen vuoksi, että emme vain viitsi, kehtaa ja uskalla?
Tällä hetkellä olen pohtinut paljon tulevaisuuttani. Elämä on tällä hetkellä tyyntä ja odotan innolla uusia käänteitä, jotka tuovat elämään lisäpotkua. Tuntuu, että jotkin asiat junnaavat paikoillaan, mutta uskon kuitenkin, että pian alkaa tapahtua ja haaveet toteutua. Opintoni eivät enää kestä kauan ja minun täytyisi työllistyä syksystä lähtien. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni tilanteessa, jossa opinnot eivät anna lisäaikaa miettimiselle ja omien kiinnostuksen kohteiden etsimiselle. Täytyisi olla jokin suunta, jota kohti lähteä opintojen päätyttyä. Ja mielellään sellainen, joka olisi itsellenikin miellyttävä. Olisiko se sitten se yrittäjyys? Se, jos jokin vaatii rohkeutta.
Tulevaisuuden aktiivisesta ajattelemisesta kertoo jo unenikin. Näin viikonloppuna unta, jossa yllytin Miikaa, että nyt olisi meidän viimeinen tilaisuutemme lähteä (opiskelijastatuksella) pidemmäksi aikaa ulkomaille. Unessa tunne oli vapauttava ja olinkin innolla suunnittelemassa matkaa jonnekin kauas pois. Taidan siis oikeassa elämässä jollakin tasolla paeta ratkaisujen tekemistä. Vaikka haaveilen paljon ja innostun helposti, ei päätösten tekeminen ole vahvin puoleni. Ei valitessani päivän vaatteita, ravintola-annosta, saati suuria elämää muuttavia päätöksiä.
Huomaankin usein pyöritteleväni ajatuksia ja innostuvani riskien ottamisesta, kunnes jotakin tapahtuu... Tuo into saattaa laantua nopeastikin, kun ajatuksia jää liian pitkäksi aikaa vatkaamaan eestaas. Härkää tässä sarvista pitäisi ottaa, eikä pyöritellä ajatuksia enää yhtään enempää. Viime päivinä olen kokenut jonkin tason turhautumista, sillä tiedän, mitä minun pitäisi tehdä mutten ole tehnyt sitä. Täytyisi tehdä konkreettiset ratkaisut tulevaisuuteen liittyen. Alitajuntakin työskentelee näiden ajatusten parissa ja monesti se ilmenee juuri unina tai jatkuvasti mieleen eri tilanteissa pomppaavina ajatuksina. Jos asia on mielessä koko ajan, eikö se silloin tarkoita, että sille täytyisi ehkä tehdä jotakin? Eikö pitäisi ottaa riski ja kokeilla repäistä?
<3 Iida
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti