torstai 17. maaliskuuta 2016

Liikkumisen ilo(ttomuus)


Olen nyt useamman kerran törmännyt somessa kuviin, haastatteluihin ja kommentteihin, joissa fitnesstyypit kehottavat ihmisiä liikkumaan ulkonäköön keskittymisen sijaan urheilun tuottaman hyvän olon vuoksi. Trendit alkavat ilmeisesti muuttua enemmän elämästä nauttimisen ja iloisen treenaamisen suuntaan ja ankarat dieetit jättäytyvät taka-alalle.

Onko fitness muuttumassa ankarasta kehon muokkaamisesta lähemmäs psyykkistä hyvinvointia? Minun on vaikea ajatella, että kävisin salilla vain ja ainoastaan hyvän fiiliksen vuoksi enkä varmaan tunne ketään, joka sitä puhtaasta ilosta tekisi ulkonäköään ajattelematta. Varmasti useat haluavat olla hyvässä, timmissä kunnossa, mutta nyt sitä tunnutaan metsästettävän hyvässä hengessä ilman liiallista hampaiden kiristelyä. Lehdistä voi myös lukea, etteivät kaikki fitnesstähdetkään enää välitä, vaikka jossakin olisi vähän selluliittia. He haluavat nauttia elämästä. 



Jäin pohtimaan, milloin viimeksi olen urheillut silkasta urheilemisen ilosta. Sali ei välttämättä kuulu siihen kategoriaan – ainakaan siellä yksin huhkiminen. Mielikuvani kuntosalista on kuitenkin se, että siellä muokataan kehoa. Tietysti hyvästä treenistä tulee hyvä mieli, mutta lähinnä siksi, että ylitti itsensä tai jaksoi paremmin kuin edellisellä kerralla. Suurempiin hyvän olon tunteisiin kaipaan sykkeen nostatusta ja sitä, että hiki virtaa ihan kunnolla. Vaikka treeniohjelmani ovatkin vaihtelevia ja monipuolisia, olen herätellyt treeni-intoani tehden välillä myös toisenlaista treeniä. Tekemisessä ei välttämättä ole koko ajan ollut intoa tai paloa enkä halua, että siitä tulee vain pelkkää suorittamista. Ajatuksissani ovat kovasti olleet myös erilaiset harrastusvaihtoehdot, joita mielessäni olen pyöritellyt. Haluaisin harrastaa jotakin, mistä tulisi se hyvä fiilis, josta niin paljon puhutaan, ja joka joskus meinaa unohtua. Sellainen laji, johon hurahtaisi niin täysillä, että se kaikki fyysinen muutos olisi vain kaupanpäällisiä.


Osa ryhmäliikuntatunneista saa aikaan hyvän mielen, osittain ehkä samanlaisen kuin joukkuelajeissa. Uskon, että siellä tuntemattomienkin kesken vallitseva yhteishenki on se, joka motivoi tekemään aina hieman isommilla painoilla tai jaksamaan edelliskertaa paremmin. Kaikilla on sama tavoite, kaikki ovat tulleet tekemään samaa ohjelmaa ja haluavat saada topin selkämyksen märäksi ja tehdä ohjelman onnistuneesti loppuun. En myöskään lenkkeile sen takia, että pyrkisin sillä ensisijaisesti muokkaamaan kroppaani. Kyllä lenkkeilemisen halun täytyy tulla jostakin muualta; ehkä sillä haluaa pitää kunnostaan huolta, mutta kyllä siitä täytyy myös nauttia, jos talvisinkin sen vuoksi jaksaa pukea kerroksittain vaatetta ja lenkin jälkeen riisua litimärät vaatteet pois päältä.


Pohdin ja pohdin tätä aihetta. "Älä urheile ulkonäkösi vuoksi, urheile siksi että se on kivaa". Aikoinaan pelatessani pesäpalloa, emme me miettineet, miltä me näytämme. Me pelasimme puhtaasti pelaamisen ilosta ja kilpailuvietin siivittäminä. Tajusin, että sitähän nämä ihmiset varmasti tarkoittavat tuolla urheilemisen ilolla. Heille laji on fitness, minulle ehkä jokin muu. He saavat samat kiksit salilta kuin minä joukkueurheilulaj(e)ista. Ehkä nämä fitnessharrastajat/-ammattilaiset kokevat myös noita samoja joukkueurheilun fiiliksiä lajinsa parissa, sillä heille on muodostunut laaja verkosto, joka on kuin joukkue. Tavallinen salitreenaaja taas voi kokea salilla tekemisen yksinäiseksi. Välillä haikein mielin muistelen pesäpallovuosia, peli- ja leirimatkoja ja sitä yhteishenkeä. Ei meillä kyllä pikkubussissa rasvaprosenteista puhuttu tai Hesburgerissa mietitty, kehtaako ostaa kerrosateriaa. Joukkueen kanssa puhuttiin lajista, tekniikasta ja onnistumisista, ja usein puhuttiin ihan tavallisia tyttöjen juttuja.


Rentous ja ilo treenaamisesta ovat olleet hetken poissa, kunnes havahduin siihen, että joka tuutista sataa samoja kehotuksia. Päätin keväisten, aurinkoisten päivien kunniaksi jättää salitreenin hieman vähemmälle ja keskittyä ulkona treenaamiseen, lenkkeilemiseen ja sen tekemiseen, mikä milloinkin huvittaa. Minua myös kutkuttaa ajatus ratsastuksen aloittamisesta, sillä viime kerrasta on vierähtänyt aikaa. Kesällä sille voisi olla hyvä tilaisuus, varsinkin kun huomasin, että lähellämme sijaitsee ratsutalli! Ajatus jääköön muhimaan ja katsotaan miten entisen heppatytön haaveille käy.


<3 Iida

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti