maanantai 28. maaliskuuta 2016

Kevätsisustusintoa!

Täällä on nyt sitten podettu kaksi päivää flunssaa, vaikka kovasti yritettiin laittaa vastaan. Tämä flunssa saatiin kuitenkin sen verran ajoissa kuriin, että se ei ehtinyt kokonaan lamauttaa (paitsi Miikan – koska man flu :D). Aamulla innostuin heittämään matot ulos tuulettumaan samalla empien, olisiko minusta viettämään päivää pölyisen rätin seurassa. Oma fyysinen kunto ei kohdannut mielen kanssa, joten suunniteltu siivouspäivä siirtyi omaksi harmikseni eteenpäin. Aurinkoisen juoksulenkin ja siivouspäivän sai unohtaa. Olin niin hyvin asennoitunut siivoamaan kaikki pölypallot pois nurkista, että harmitti! 

Kevät on ihanaa aikaa, kun aurinko alkaa paistaa ja mieli on kirkas. Ainakin siihen asti, kun huomaa etteivät ikkunat ole kirkkautta nähneet sitten viime kesän. Kevään auringonsäteet paljastavat kaikki silmänkantamattomissa olleet pölyiset nurkat ja lian ikkunoissa. Pahinta on, että ikkunanpesua joutuu odotella vielä tovin, sillä ikkunoita ei voi pestä ennen katupölyn laskeutumista. Ellei siis halua olla heti kuukauden päästä niitä uudelleen jynssäämässä. 




Siivoamisen sijaan vietin päiväni rauhallisemmin, selailemalla sisustusjuttuja eri sivuilla ja kokoamalla kaikki suunnitelmani Pinterestiin. Innostuin ihan kunnolla ja loppujen lopuksi istuin pöydän äärellä papereiden ja kynien kanssa kirjoitellen ja piirrellen, mitä haluan muuttaa missäkin huoneessa ja mitä juttuja voisi uusia kokonaan.

Loistavaa ajanvietettä minulle, joka rakastan suunnitella kaikkea, vaikka tietäisi etteivät suunnitelmat tulisi välttämättä toteutumaan lähiaikoina, jos koskaan. Suunnittelemisesta ja kauniiden asioiden katselemisestakin tulee jo itsessään niin ihana fiilis. Huomaan, että haaveilen tietyistä asioista joka vuosi. Kukkien laittamisesta parvekkeelle tai tiettyjen isompien hankintojen tekemisestä. En välttämättä vieläkään ole kokonaan sisäistänyt sitä, ettei äitini tule laittamaan minulle kukkia parvekkeelle, vaan minun täytyy olla tässä taloudessa se aikuinen nainen, joka sen tekee. Jotenkin se ei ole aiemmin sopinut omiin ajatuksiini, mutta nyt selatessani Pinterestiin luomaani taulua, näkyy siellä monia puutarha-aiheisia kuvia. Ensi kesänä teen parvekkeestamme viihtyisän ja vihreän. 







Oikeastihan meidän koti kaipaa jo melko kipeästi uutta ruokailuryhmää ja haluaisimme päivittää tv-tason olohuoneeseen. Makuuhuone on miellyttävä, mutta haluaisin luoda sinne hieman valoisamman yleisilmeen valkoisilla verhoilla ja olisi mukava teetättää pari uutta canvas-taulua omista reissuvalokuvista tämänhetkisten taulujen tilalle. Yksi kaipaamani asia on kasvit. Kissanpennun kotiintulon jälkeen viime syyskuussa en hetkeen uskaltanut ostaa kukkia. Olen tarkkaillut Lucasin (järjen) kehitystä, mutta hän on näyttänyt sen verran vihreää valoa, että uskaltaisin sanoa kasvien hankkimisen olevan turvallista. Jäin pohtimaan Ikean sivuja selatessani, että isommat kasvit voisivat olla tekokasveja. En ole koskaan pitänyt tekokukista tai -kasveista, mutta se voisi olla vaihtoehto, joka vähentäisi stressiä kodissa, jossa on rasavilli lemmikki.






Kun miesflunssaa poteva heräsi päikkäreiltään, olivat ideat valmiina esiteltäviksi. Tietysti tätä ennen olimme katsoneet häntä miellyttävät miehisemmät jutut, kuten sen millainen kotiteatteri olohuoneeseen ostettaisiin. Pienten yksityiskohtien suunnitteleminen jää (onnekseni) minun vastuulleni. Ideat miellyttivät ja ehdin jo laatia budjettiakin illan aikana. Kenties kevään ja kesän aikana pääsemme toteuttamaan tätä sisustusintoa!

<3 Iida


lauantai 26. maaliskuuta 2016

Matkakuumetta ja lomafiilistelyä

Eilen puhdistin konettani poistaen huonoja kuvia ja vanhoja tiedostoja. Jämähdin hetkeksi katselemaan meidän Singaporen ja Australian lomakuvia. Tuntuu kuin matkasta olisi jo ikuisuus, vaikka palasimme Suomeen vasta vähän yli kaksi kuukautta sitten. Arkeen tottuu nopeasti ja lomaa alkaa kaivata uudelleen, vaikkei viimeisestä olekaan kulunut vielä kovin kauan. Vaikka kirjoitin Singaporessa kokemistamme vastoinkäymisistä, jotka vaativat hampaiden kiristelyä, voimme me nyt vain naureskella tapahtumille ja kommelluksille. Nyt niistä on muodostunut hauskoja muistoja, joita muistellaan vielä vanhoina.




Lomakaipuu iskee yleensä silloin, kun kaipaa maisemanvaihdosta. Arjesta tulee helposti samaa rutiininomaista suorittamista ja välillä on hyvä tempaista itsensä siitä irti. Suomen kesä on kaunis, mutta niin lyhyt, että lomia ottaisi vuoteen mieluusti useammankin. 

Olemme alkaneet jo keskustella siitä, minne ja milloin seuraavaksi lähtisimme lomailemaan. Meillä on mielikuvituksellinen lista kohteista, jonne haluaisimme ja ensimmäisenä mieleen putkahtavat kohteet ovat LA sekä Havaiji. Olisi myös ihanaa lähteä syksyllä lomalle. Syksyn mahdollinen loma suunniteltaisiin kunhan pääsisi lämpimään -mentaliteetilla. Haaveena on kohde, jossa aurinko paistaa ja vesi on kauniin turkoosia. Määränpään ei tarvitse olla kaikkein harvinaisin matkakohde ja eksoottisin paikka, mutta hotellin on oltava hyvä (viime reissulla opimme, ettei majoituksessa tulisi kitsastella liikaa).


Monesti lomakohdetta valitessani kaupunkikohteet joutuvat helposti boikottiin. Haluan aina mieluummin jonnekin, missä on lämpöä ja rantaviivaa. Moni kaupunki kiehtoo ja houkuttelee, mutta usein lomaa tulee suunniteltua vasta silloin, kun on irtioton tarpeessa. Ja mikäs siihen sen parempaa hoitoa kuin rantaloma! 

Haaveena olisi jatkossa tehdä useammin pidennettyjä viikonloppureissuja Eurooppaan, jotta pääsisi näkemään ja kokemaan niitäkin paikkoja, jotka eivät useimmiten lomakohdetta päätettäessä pääse jatkoon. Näitä listalta liian nopeasti tippuvia kohteita ovat muun muassa pitkään mielessä ollut Budapest, Amsterdam, Lontoo, Rooma, Tukholma ja Kööpenhamina. Ensi kesänä tavoite on tehdä reissuja johonkin tai joihinkin näistä kohteista! 



Irtiottoja odotellessa.
<3 Iida



keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Raha – väline onnellisuuteen?


"Raha ei tuo onnea", sanotaan. Silti varmasti jokainen nauttii rahan tuomasta vapauden tunteesta, jolloin ei ole riippuvainen pankkitilin saldosta vaan voi huoletta mennä ystävän kanssa leffaan tai tehdä spontaanin matkan Tukholmaan. Voi ostaa heräteostona ihanan keväisen puseron tai hankkia uuden puhelimen vanhan tilalle ilman armotonta säästösuunnitelmaa. Voi suunnitella kaukomatkoja ja tehdä suurempia investointeja lähitulevaisuudessa, jos nykytilanne mahdollistaa tulevaisuuteen säästämisen. Se mistä harva nauttii, on päivä kerrallaan eläminen miettien, millä maksaisi postiluukusta pamahtaneen laskukasan.

Useimmat ihmiset kokevat elämänsä aikana kummankin vaiheen. Joskus on hyvä käydä pohjalla, jotta muistaa ettei mikään ole itsestäänselvää. Silloin ehkä myös arjen huumassa unohtuneet arvot palautuvat mieleen. Suomessa eläminen on kallista, varsinkin jos olet opiskelija Helsingissä. Puhumme ystävieni kanssa paljon raha-asioista. Tuntuu, että ikäisemme sukupolvi ei vierasta rahasta puhumista niin kuin vanhempamme. Toisaalta voi olla helpompi puhua rahasta, kun tulot ovat opiskelijan tuloluokkaa tai lähellä keskitulotasoa eikä eroja opiskelijoiden tulojen välillä ole vielä niin paljon. Olen miettinyt, missä raja raha-asioista puhumiseen ystävien kanssa menee. Loppuuko se siihen, kun astutaan täysipäiväisesti työelämään?

Monien ystävieni kanssa olemme tulleet siihen tulokseen, että tietynlainen vapaus raha-asioista miettimisestä tuo onnea. Ei raha sinällään, mutta sen mahdollistamat asiat. Raha ratkaisee melko paljon. Osa vierastaa ajattelutapaa, että raha tuo onnen. Ei silti tarvitse olla materialisti kokeakseen rahan tuoman mielihyvän. Ei Suomessa meuhkattaisi tällä hetkellä hallituksen leikkauksista samalla tavalla, jos raha ei merkitsisi ihmisille paljon. Ihmiset haluavat ylläpitää omaa elintasoaan; yhdelle se tarkoittaa, että on varaa ostaa lähi- ja luomuruokaa ja toiselle, että voi harrastaa haluamaansa harrastusta ja matkustella paljon. Joku taas arvostaa laatua ja materiaa, ja sekin on ok.


Raha tuo elämään onnellisia ja iloisia asioita, vaikkakin yleensä epäsuorasti. Onnea et voi ostaa, mutta sitä tuottavia tuotteita ja palveluita kyllä. Tällä hetkellä opiskelija-aikataulu tuntuu mukavan väljältä ja siitä täytyy nauttia siksi, ettei omaa ajankäyttöä ehkä enää koskaan ole mahdollista suunnitella näin vapaasti. Silti odotan innolla koulun loppumista ja työnteon aloittamista. Mielestäni raha tuo parhaan onnen silloin, kun sen eteen on tehnyt työtä ja työnteko on ollut vaivan arvoista ja oikeassa suhteessa palkkioon. 

Totuus on, että moni asia mahdollistuu rahan avulla. Oman elämän rakentaminen vaatii rahaa siinä missä terveyden, hyvinvoinnin ja sosiaalisten suhteidenkin ylläpitäminen. Hetkittäin on hyvä oppia venyttämään penniä, mutta antoisampaa on elämä, jossa rahan sijaan elämässä voi keskittyä itsensä toteuttamiseen haluamallaan tavalla. Vaikka parhaat asiat elämässä ovat ilmaisia, eivät ne yleensä yksin riitä muodostamaan onnellista elämää.

<3 Iida

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Missä MINÄ olen hyvä?

Taitoja ja lahjoja on monenlaisia. Useimmiten lahjakkuuksien ajattelee olevan selkeitä ja usein myös luovia, kuten kuvataide, musiikki, tanssi tai urheilu. Näitä taitoja on helppo toteuttaa harrastuksen muodossa tai onnekkaimmat voivat saada siitä jopa unelma-ammatin. Lahjakkuudet ja taidot saattavat usein kategorisoitua yhtä mustavalkoisesti kuin opon esittämät uravalintakysymykset; vaihtoehtoina on olla lääkäri, lakimies tai poliisi. 

Meidän lapsuudenperheessämme taiteelliset ja urheilulliset lahjat ovat aina olleet vahvasti läsnä, eikä meidän nykyisessä pikkuperheessäkään lahjat näy sen vähempää. Musiikki on vahvasti arjessa mukana, joka päivä ja koko ajan jollakin tavalla.

Vasta nyt, kun työelämään liittyvät kuviot ovat lähempänä kuin teini-ikäisenä, voin nähdä, missä olen hyvä. Aikaisemmin saatoin tuntea, ettei minulla ole erityisempiä lahjoja ja saatoin verrata itseäni esimerkiksi sisaruksiini, joilla oli jokin selkeä lahjakkuus. Nyt en enää harrasta joukkuelajia, jossa menestyä. En ole taiteellisesti lahjakas tai kehtaa laulaa muiden kuullen, vaikka (yksin)laulamisesta pidänkin. En koskaan laulanut Miikan seurassa ensimmäisen seurusteluvuotemme aikana. Pidän sitä hyvänä asiana, että olemme suuntautuneet elämässä erilaisiin asioihin ja ihmisinä olemme vahvoja eri osa-alueilla. 


Välillä sitä saattaa pysähtyä miettimään, että mikä on just se mun juttuni. Jos oma juttu ei löydy tuolta musiikki-, tanssi- tai urheiluakselilta, voi sen löytäminen vaatia pientä itsetutkiskelua. Monesti mieleen hiipii kysymys, että olenko vain keskinkertainen, kun en osaa sanoa yhdellä sanalla, missä olen hyvä. Omien vahvuuksien löytäminen vie aikaa ja se vaatii myös arvostusta itseään kohtaan. Vahvuudet voivat löytyä asioista, joita ei helposti pidä lahjakkuuksina. Ajattelin listata kymmenen asiaa, jotka määrittelisin omiksi vahvuuksikseni.

Olen hyvä organisoimaan asioita, oli kyse sitten matkan suunnittelusta projektin suunnitteluun, handlaan sen. Olen hyvin järjestelmällinen, pysyn aikataulussa ja olen mieluummin hieman velvoitteiden deadlinea edellä kuin jäljessä, oli kyse laskujen maksamisesta tai opintojen suunnittelusta.

Innostun ja motivoidun helposti. Silloin mieleen putkahtelee mitä ihmeellisimpiä ideoita. Innostuneena voin innostaa myös muita ja positiivinen kehä on valmis.

Ilmaisen itseäni hyvin kirjoittaen. Olen teknisesti hyvä kirjoittaja ja hallitsen äidinkielen kieliopin. Olen vasta nyt tajunnut, että äidinkieli oli yksi lempiaineistani, vaikken kouluaikoina ajatellut niin.

Talousosaamiseni on hyvä. Olen se Excel-tyyppi, joka laskee palkan ja siitä vähennettävät kulut ennakkoon sekä tarkistaa kaiken täsmäävyyden palkkapäivänä. Avasin meille taloustilin, johon kummallakin on pankkikortti ja kuukausittaiset ruokaostoksemme teemme tietyn budjetin mukaan tuolta tililtä. Olen siis perheemme taloudenhoitaja (luultavasti sanan kummassakin merkityksessä;)).

Tilannetaju. En möläyttele idiootteja kommentteja epäsopivissa paikoissa, vaan osaan hallita ulosantiani kiitettävästi. Jos en ymmärrä jotakin, olen hiljaa. Katson vaikka mieluummin Googlesta kuin näytän, että en ollut ihan varma jostakin. Mielestäni on älykkyyttä pitää suu kiinni silloin, kun ei tiedä mistä puhuu.

Rakastan kaikkea kaunista. Inspiroidun väreistä, kuoseista ja kauniista asioista. Tämä näkyy muun muassa pukeutumisessa, asusteissa sekä kodin sisustamisessa. Kaiken täytyy olla siistiä ja selkeää. (Myös kodin!)

Valokuvaus. Vaikken taiteellisen siskoni vierellä aikaisemmin kokenut olevani hyvä valokuvaaja, nykyisin nautin valtavasti valokuvaamisesta ja minun tekisi mieli kuvata kaikki kaunis, mikä silmään osuu!


Unelmoin. Uskon lähes kaikkeen. Miksei mikä vaan voisi olla mahdollista? Minulla on luja tahto ja pyrin haluamaani tavoitteellisesti. En luovuta helpolla, menen vaikka läpi harmaan kiven.

Olen urheilullinen. Rakastan urheilua ja pidän itsestäni huolta. Parasta on kova urheilu niin, että tietää tehneensä! Kouluaikoina todistuksen paras numero oli aina liikunnasta. Vahvin olen ollut kestävyyttä ja voimaa vaativassa liikunnassa.

Rakastan perhettäni ja läheisiäni sekä olen sosiaalinen. Olen perhekeskeinen ihminen ja välitän ihmisistä aidosti. Olen avoin uusille ihmissuhteille ja mielestäni onkin innostavaa tutustua uusiin tyyppeihin, jotka jakavat yhteisen arvomaailman!


Ehkä on siis aika alkaa tunnustamaan omia vahvuuksiaan, vaikkeivat ne suoranaisesti ole yleisimpiä ajateltuja lahjakkuuksia. Vähitellen, kun ikää tulee lisää, alkaa huomaamaan etteivät nuo niin sanotut peruslahjat ole ainoita. On paljon sellaisia taitoja, jotka eivät ole yleisesti itsestäänselvyyksiä eikä niitä välttämättä itse pidä erityisinä ominaisuuksina. 

Olen oppinut näkemään tietyt taitoni vasta, kun elämä on johdattanut minua eri tietä kuin olin itse suunnitellut kulkevani. Nämä taidot ovat olleet esimerkiksi talousasioihin ja yrittäjyyteen liittyviä vahvuuksia, joiden olemassaoloa en ollut koskaan erityisemmin eritellyt. Vaikka pienenä laskin, paljonko hevosen ylläpito olisi maksanut ja todistelin vanhemmilleni, että tämä olisi fiksu idea, olen vasta nyt tajunnut, että organisoiva ja laskelmoiva pikku-Iida heräsi henkiin jo tuolloin.

Ihanaa sunnuntai-iltaa!
<3 Iida

torstai 17. maaliskuuta 2016

Liikkumisen ilo(ttomuus)


Olen nyt useamman kerran törmännyt somessa kuviin, haastatteluihin ja kommentteihin, joissa fitnesstyypit kehottavat ihmisiä liikkumaan ulkonäköön keskittymisen sijaan urheilun tuottaman hyvän olon vuoksi. Trendit alkavat ilmeisesti muuttua enemmän elämästä nauttimisen ja iloisen treenaamisen suuntaan ja ankarat dieetit jättäytyvät taka-alalle.

Onko fitness muuttumassa ankarasta kehon muokkaamisesta lähemmäs psyykkistä hyvinvointia? Minun on vaikea ajatella, että kävisin salilla vain ja ainoastaan hyvän fiiliksen vuoksi enkä varmaan tunne ketään, joka sitä puhtaasta ilosta tekisi ulkonäköään ajattelematta. Varmasti useat haluavat olla hyvässä, timmissä kunnossa, mutta nyt sitä tunnutaan metsästettävän hyvässä hengessä ilman liiallista hampaiden kiristelyä. Lehdistä voi myös lukea, etteivät kaikki fitnesstähdetkään enää välitä, vaikka jossakin olisi vähän selluliittia. He haluavat nauttia elämästä. 



Jäin pohtimaan, milloin viimeksi olen urheillut silkasta urheilemisen ilosta. Sali ei välttämättä kuulu siihen kategoriaan – ainakaan siellä yksin huhkiminen. Mielikuvani kuntosalista on kuitenkin se, että siellä muokataan kehoa. Tietysti hyvästä treenistä tulee hyvä mieli, mutta lähinnä siksi, että ylitti itsensä tai jaksoi paremmin kuin edellisellä kerralla. Suurempiin hyvän olon tunteisiin kaipaan sykkeen nostatusta ja sitä, että hiki virtaa ihan kunnolla. Vaikka treeniohjelmani ovatkin vaihtelevia ja monipuolisia, olen herätellyt treeni-intoani tehden välillä myös toisenlaista treeniä. Tekemisessä ei välttämättä ole koko ajan ollut intoa tai paloa enkä halua, että siitä tulee vain pelkkää suorittamista. Ajatuksissani ovat kovasti olleet myös erilaiset harrastusvaihtoehdot, joita mielessäni olen pyöritellyt. Haluaisin harrastaa jotakin, mistä tulisi se hyvä fiilis, josta niin paljon puhutaan, ja joka joskus meinaa unohtua. Sellainen laji, johon hurahtaisi niin täysillä, että se kaikki fyysinen muutos olisi vain kaupanpäällisiä.


Osa ryhmäliikuntatunneista saa aikaan hyvän mielen, osittain ehkä samanlaisen kuin joukkuelajeissa. Uskon, että siellä tuntemattomienkin kesken vallitseva yhteishenki on se, joka motivoi tekemään aina hieman isommilla painoilla tai jaksamaan edelliskertaa paremmin. Kaikilla on sama tavoite, kaikki ovat tulleet tekemään samaa ohjelmaa ja haluavat saada topin selkämyksen märäksi ja tehdä ohjelman onnistuneesti loppuun. En myöskään lenkkeile sen takia, että pyrkisin sillä ensisijaisesti muokkaamaan kroppaani. Kyllä lenkkeilemisen halun täytyy tulla jostakin muualta; ehkä sillä haluaa pitää kunnostaan huolta, mutta kyllä siitä täytyy myös nauttia, jos talvisinkin sen vuoksi jaksaa pukea kerroksittain vaatetta ja lenkin jälkeen riisua litimärät vaatteet pois päältä.


Pohdin ja pohdin tätä aihetta. "Älä urheile ulkonäkösi vuoksi, urheile siksi että se on kivaa". Aikoinaan pelatessani pesäpalloa, emme me miettineet, miltä me näytämme. Me pelasimme puhtaasti pelaamisen ilosta ja kilpailuvietin siivittäminä. Tajusin, että sitähän nämä ihmiset varmasti tarkoittavat tuolla urheilemisen ilolla. Heille laji on fitness, minulle ehkä jokin muu. He saavat samat kiksit salilta kuin minä joukkueurheilulaj(e)ista. Ehkä nämä fitnessharrastajat/-ammattilaiset kokevat myös noita samoja joukkueurheilun fiiliksiä lajinsa parissa, sillä heille on muodostunut laaja verkosto, joka on kuin joukkue. Tavallinen salitreenaaja taas voi kokea salilla tekemisen yksinäiseksi. Välillä haikein mielin muistelen pesäpallovuosia, peli- ja leirimatkoja ja sitä yhteishenkeä. Ei meillä kyllä pikkubussissa rasvaprosenteista puhuttu tai Hesburgerissa mietitty, kehtaako ostaa kerrosateriaa. Joukkueen kanssa puhuttiin lajista, tekniikasta ja onnistumisista, ja usein puhuttiin ihan tavallisia tyttöjen juttuja.


Rentous ja ilo treenaamisesta ovat olleet hetken poissa, kunnes havahduin siihen, että joka tuutista sataa samoja kehotuksia. Päätin keväisten, aurinkoisten päivien kunniaksi jättää salitreenin hieman vähemmälle ja keskittyä ulkona treenaamiseen, lenkkeilemiseen ja sen tekemiseen, mikä milloinkin huvittaa. Minua myös kutkuttaa ajatus ratsastuksen aloittamisesta, sillä viime kerrasta on vierähtänyt aikaa. Kesällä sille voisi olla hyvä tilaisuus, varsinkin kun huomasin, että lähellämme sijaitsee ratsutalli! Ajatus jääköön muhimaan ja katsotaan miten entisen heppatytön haaveille käy.


<3 Iida

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Nyt sitä härkää sarvista


Viikonloppuna perheemme kuopus konfirmoitiin. Lapsuus on nyt takanapäin ja edessä odottaa tulevaisuus, joka pitäisi itse rakentaa. Yksin ja yhdessä muiden kanssa. Kirkossa pappi puhui siitä, että usein omien unelmiemme esteeksi tulevat vanhempamme, joilla on meille toisenlaiset suunnitelmat. Silloin ehkä toimimme omien unelmiemme tavoittelemisen sijaan meille asetettujen odotusten mukaisesti. Unelmien tavoitteleminen voi kuitenkin olla myös pelottavaa ja syy sille, miksi moni saattaa unohtaa unelmansa.

Usein parhaat päätökset syntyvät silloin, kun uskaltaa ottaa riskejä. Omalla mukavuusalueella eläminen voi tuntua turvalliselta. Todellisuudessa jännittävien tunteiden äärellä saa varmasti kokea mahtavampia itsensä ylittämisen tunteita kuin turvallisessa ympäristössä elämällä. Mikäs sen parempaa kuin yllättyä positiivisesti uudesta ravintolasta tai harrastuksesta. Tai kun ylittää itsensä ja vaihtaa työpaikkaa pitkän harkinnan jälkeen. Tai kun vihdoin uskaltaa erota kaveriporukasta tai kumppanista huomatessaan, että nykyisen kanssa on kasvettu erilleen. Tai että hankkii sen kauan haaveissa olleen lemmikin. Tai menee sinne pankkiin hakemaan lainaa ja ostaa unelmiensa kodin.


Elämässä asiat eivät tapahdu itsekseen, vaikka joskus palaset loksahtelevatkin kohdalleen ilman sen suurempaa vaivannäköä. Suurimmat päätökset on kuitenkin tehtävä itse. Joskus se tuntuu hankalalta, varsinkin jos asiaa jää pohtimaan liikaa. Mikäli sama asia toistuu mielessä säännöllisesti ja tuottaen aina sellaisen pienen kutkuttavan "pitäiskö mun" -tunteen, niin kyllä, kyllä ehkä pitäisi. 

Itsekin huomaan välillä jumittavani paikallaan, kun jahkailen uuteen asiaan ryhtymistä. Kynnys tehdä jotakin elämää mullistavaa on suuri. Onhan helpompaa pysytellä sillä turvallisella alueella, vaaravyöhykkeen ulkopuolella. Mutta onko se sen arvoista? Joskus mietin, pitäisikö tehdä säännöllisesti jotakin, mikä todella ajaisi pois omalta mukavuusalueelta. Jotakin erilaista. Jotakin, missä tiedän olevani heikko. Esimerkiksi voisin ajatella, etten koskaan mene yhdellekään tanssitunnille, mutta entä jos juuri siinä itsensä ylittäminen tuottaisikin suurimmat mielihyvän tunteet? Kuinka paljon meillä jää kokematta ja tekemättä sen vuoksi, että emme vain viitsi, kehtaa ja uskalla?


Tällä hetkellä olen pohtinut paljon tulevaisuuttani. Elämä on tällä hetkellä tyyntä ja odotan innolla uusia käänteitä, jotka tuovat elämään lisäpotkua. Tuntuu, että jotkin asiat junnaavat paikoillaan, mutta uskon kuitenkin, että pian alkaa tapahtua ja haaveet toteutua. Opintoni eivät enää kestä kauan ja minun täytyisi työllistyä syksystä lähtien. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni tilanteessa, jossa opinnot eivät anna lisäaikaa miettimiselle ja omien kiinnostuksen kohteiden etsimiselle. Täytyisi olla jokin suunta, jota kohti lähteä opintojen päätyttyä. Ja mielellään sellainen, joka olisi itsellenikin miellyttävä. Olisiko se sitten se yrittäjyys? Se, jos jokin vaatii rohkeutta. 

Tulevaisuuden aktiivisesta ajattelemisesta kertoo jo unenikin. Näin viikonloppuna unta, jossa yllytin Miikaa, että nyt olisi meidän viimeinen tilaisuutemme lähteä (opiskelijastatuksella) pidemmäksi aikaa ulkomaille. Unessa tunne oli vapauttava ja olinkin innolla suunnittelemassa matkaa jonnekin kauas pois. Taidan siis oikeassa elämässä jollakin tasolla paeta ratkaisujen tekemistä. Vaikka haaveilen paljon ja innostun helposti, ei päätösten tekeminen ole vahvin puoleni. Ei valitessani päivän vaatteita, ravintola-annosta, saati suuria elämää muuttavia päätöksiä.


Huomaankin usein pyöritteleväni ajatuksia ja innostuvani riskien ottamisesta, kunnes jotakin tapahtuu... Tuo into saattaa laantua nopeastikin, kun ajatuksia jää liian pitkäksi aikaa vatkaamaan eestaas. Härkää tässä sarvista pitäisi ottaa, eikä pyöritellä ajatuksia enää yhtään enempää. Viime päivinä olen kokenut jonkin tason turhautumista, sillä tiedän, mitä minun pitäisi tehdä mutten ole tehnyt sitä. Täytyisi tehdä konkreettiset ratkaisut tulevaisuuteen liittyen. Alitajuntakin työskentelee näiden ajatusten parissa ja monesti se ilmenee juuri unina tai jatkuvasti mieleen eri tilanteissa pomppaavina ajatuksina. Jos asia on mielessä koko ajan, eikö se silloin tarkoita, että sille täytyisi ehkä tehdä jotakin? Eikö pitäisi ottaa riski ja kokeilla repäistä?

<3 Iida

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Pidä flunssa loitolla!

Useiden kauniiden, aurinkoisten aamujen ja päivien jälkeen nämä harmaat päivät vaikuttavat vahvasti mielialaan sitä alentaen. Tänään herätessäni katseeni kohdistui ensimmäisenä ulos; paistaahan siellä aurinko, paistaahan?! Ulkomailla reissussa ollessa vireystaso on toista luokkaa kuin täällä Suomessa, paistaahan aurinko yleisimmissä lomakohteissa melko kiitettävästi. Tekeväisenä ihmisenä on jopa masentavaa tuntea olonsa vetämättömäksi, jos tekemistä rajoittaa yksinkertaisesti se, ettei jaksa. Talven pimeimpinä aikoina, jotka onneksi alkavat olla ohi, tuntuu välillä ettei edes aina ystäviä jaksaisi tavata, vaikka haluaisikin. Moniin paikkoihin täytyy pakottautua lähtemään. Harvaa varmaan pimeys houkuttelee ja vielä harvemmalle se antaa lisäpotkua päiviin.

Tänä vuonna olen välttänyt sekä syksyn että talven flunssa-aallon – ainakin toistaiseksi. Täytyy koputtaa puuta, kun tuollaista uskaltaa sanoa ääneen. Uskon, että terveenä pysymiseen vaikuttaa monen tekijän summa. Olen liikkunut säännöllisesti, siitä kuitenkaan liikaa stressaamatta. Ruokavalioni on terveellinen ja tasapainoinen. Kiirettä opintojen ja töiden puolesta on ollut sopivasti; ei liikaa tai liian pitkän aikaa, eivätkä stressitasot ole hetkeen nousseet juurikaan tavallista korkeammalle.


En usko minkään tietyn tabletin voimaan tai juokse lääkäriin, kun flunssan ensioireet kolkuttelevat. Yleensä suhtaudun skeptisesti hyvinvointiin liittyviin tuotteisiin ja jos joku mainostaa, että tämä tuote saa sinut erittäin energiseksi ja poistaa väsymyksen, en luultavasti uskoisi, ainakaan helpolla. Nyt olen kuitenkin hypettänyt sukulaisilleni ja läheisilleni Arctic Warriorsin tuotteiden puolesta. Sain ensikosketuksen tuotteisiin englannin kurssilla, jossa saimme kurssiin sisältyvän tehtävänannon kyseiseltä yritykseltä. Sen jälkeen Arctic Warriors oli liikunta- ja hyvinvointitapahtumassamme, jonka projektijohtamisen kurssilaisten kanssa järjestimme viime marraskuussa.


Tapahtumasta lähtien meidän taloudessamme Arctic Warriorsin geelishotit ovat olleet osa jokapäiväistä arkea muiden vitamiinien rinnalla. Joka aamu heitän C-vitamiiniveteen mukaan taistelija- ja/tai puolustajashotin ja välillä teetä maustaa energiashotti, joka sisältää hunajaa, ruusujuurta ja nokkosta. Syksyn kiireessä latasin energiaa taistelijashotin ruusujuuresta ja nokkosesta. Näiden tuotteiden puolesta voi puhua näinkin skeptinen ihminen kuin minä olen. Näistä kolmesta tuotteesta taistelijashotti on ehdoton suosikkini, ja puolustajashotti ykkönen pöpöjen loitolla pitämisessä flunssa-aaltojen aikaan. Tuotteet ovat täysin luonnollisia, joten ne sopivat hyvin tämän päivän trendeihin.

Tuotteen käyttämisen mielekkyyttä lisäävät hauskat hahmot ja värit, jotka kuvaavat tuotteen ominaisuuksia. Kotonamme tuotteista puhutaankin taistelijana ja puolustajana. En tiedä, voiko sanoa, että olisi sattumaa, ettei huushollissamme ole podettu yhtäkään flunssaa näiden tuotteiden tultua käyttöömme. Olen kuullut, että monet ihmiset tunnustavat ruusujuuren olevan erittäin vahvasti energiatasoon, paineen-, ja stressinsietokykyyn sekä keskittymiskykyyn vaikuttava aine. Enkä voi sanoa olevani eri mieltä. Näyttää siltä, että nämä tuotteet ovat tulleet meille jäädäkseen.

<3 Iida

Arctic Warriors -tuotteet löydät täältä ja niitä voi ostaa täältä.

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Mitäs mä sitten tekisin?

Nää on taas näitä. Kello näyttää 17:44 ja mietin, mitä tänään onkaan tullut tehtyä. Ehkä päivä on sisältänyt jotakin fiksua tekemistä, kuten ruoan ja tiskien laittamista sekä lakanoiden vaihtamista ja muutamien koulujuttujen hoitamista, mutta silti päiväni on kulunut pääsääntöisesti ilman sen suurempia tapahtumia. Päivällä pohdin, pitäisikö tänään tehdä normaali salitreeni vai varata piiitkästä aikaa paikka ryhmäliikuntatunnille. En toistaiseksi tehnyt päätöstä, sillä illan suunnitelmat ovat vielä auki. Päiviä ei pitäisi aikatauluttaa liikaa, mutta minä rakastan tehdä sitä silti. Saan suurimman mielihyvän tunteen, kun koen, että olen käyttänyt aikani järkevästi ja saanut tehtyä hyödyllisiä asioita päivän aikana. 


Listojen tekeminen on osa minua ja koen sen tärkeäksi, sillä päivinä, joina en tee mitään, en useimmiten koe hyvää oloa ja tyytyväisyyttä itseäni kohtaan. Lepopäiväni ei tarkoita päivän viettämistä sängyssä pyörien, yökkärit yllä, leffamaratonia katsellen ja jäätelöä syöden. Haluan, että minulla on päivärytmi, konkreettinen aikataulu ja tekemistä, jotta voin kokea olevani tyytyväinen itseeni. Tämä pätee niin kotona kuin töissä. Joskus tämä tunne kahlitsee ja ahdistaa, mutta useasti se saa aikaan supermahtavia tunteita. 

Surkeimmillani taidan olla, kun jään yksin kotiin. Kukaan ei ole silloin näkemässä, miten poukkoilen asiasta toiseen ja kuinka ajatukseni saattavat välillä harhailla. Tietokoneellani on auki kuusi välilehteä – mikä on oikeastaan aika vähän minulle – ja kirjoitin jo yhden blogitekstin, jota en kuitenkaan julkaissut. En todella ole yksineläjä. Tarvitsen ympärilleni sosiaalista kanssakäymistä ja ihmisiä. Ihmisten läsnäolo vaikuttaa minuun positiivisesti, vaikka en edes keskustelisi kenenkään kanssa. Tieto toisen kotona olemisesta saa minut itsenikin virittäytymään toisenlaiseen, aktiivisempaan tunnelmaan ja saan enemmän aikaiseksi.



Minulla on yleensä monta rautaa tulessa. Lopputulos on paras silloin, kun tekemistä on tarpeeksi, sillä toimeen tarttuminen on helpompaa sopivassa kiireessä. Syksyllä olin superkiireinen ja nautin siitä. Kiireinen aika ei kestänyt liian kauan ja siten kuormittanut liikaa, joten koin sen mielekkääksi. Aina tulee kuitenkin sekin piste, että tarvitsee lomaa. Tällä hetkellä taidan elää sitä osittaista lomaa edelleen ja tuntuu, että olisi jo aika vaihtaa vaihdetta. Olen alkanut odottaa tulevaa sormet syyhyten, jotta ei enää tarvitsisi tyhjästä keksiä muka pakollista tekemistä! Tällä hetkellä voin siis vain odottaa yrityskuvioiden kehittymistä ja opetella vapaudesta nauttimista, kun sitä vielä on! Tilanne saattaa olla pian toinen...

Nautinnollisia vapaapäiviä! 
<3 Iida