Kiitollinen traditioista

En ole aikaisempina talvina joulun aikaan laittanut kotiani mitenkään ihmeellisemmin joulukuntoon. Olen polttanut kynttilöitä, hörppinyt glögiä, asentanut joitakin valosarjoja tuomaan tunnelmaa ja tehnyt torttuja. Tänäkään vuonna meillä ei ole joulukuusta tai kotona sen suurempia jouluisia sisustuselementtejä parvekkeella olevien valosarjojen lisäksi. Yleensä joulu on sijainnut niin vahvasti yhdessä osoitteessa, Etelä-Pohjanmaalla, että en ole edes lähtenyt omaa kotiani muuttamaan tämän jouluisemmaksi.

Tänä vuonna vietämme joulun Etelä-Pohjanmaalla tuossa osoitteessa, jossa joulu minulle sijaitsee. Tämä on minun ja Miikan ensimmäinen joulu (Suomessa) yhdessä, kun viime vuonna vietimme joulua Singaporessa ja kaksi sitä aikaisempaa joulua olemme olleet erikseen perheidemme parissa. Ollessani perheen vanhin lapsi, pystyn näyttämään kumppanilleni jouluperinteemme lähes sellaisena kuin ne ovat aina olleetkin. Vuodet ovat muuttaneet päivän kulkua tietyiltä osin, sitä ei voi estää, mutta pääpiirteet ovat säilyneet ja kaikki sisarukseni ovat mukana joulua viettämässä. Perhe ei ole vielä hajaantunut, eikä sisarusten puolesta porukkaa kasvatettu.

Vielä hetki sitten ajattelin, että karkumatka ulkomaille olisi ollut kiva ajatus. Silloin ei olisi tarvinnut suunnitella ja miettiä, missä ja miten joulu vietettäisiin. Yrityksen perustaneena ulkomaille lähteminen ei kuitenkaan ollut suunnitelmiin sopivaa ja aloin totuttelemaan ajatukseen Suomi-joulusta. Nyt ajatus kotijoulusta tuntuu ihanalta. En ole menneisyyteen haikailevaa sorttia, mutta huomaan kuitenkin olevani sen ikäinen, että olen alkanut muistella menneitä jouluja. Kotiimme kokoontui vuosittain paljon sukulaisia ja tunnelma oli aina ihana ja lämmin, lapsille myös jännittävä. Joulun rutiinit tuntuvat edelleen ihanilta muistoilta, ja vaikka useimmat niistä toistuvat tänäkin vuonna, jokin on muuttunut. Vanhempana asiat näkee eri tavoin.

Rakastan tapahtumia, juhlia ja sukulaisia. Usein ihmiset saattavat pitää sukujuhlia epämiellyttävinä, mutta minulle ne ovat kaikkea muuta. Tänä vuonna olen alkanut virittäytymään joulufiilikseen vasta itsenäisyyspäivän jälkeen. Sekin lienee perintöä äitini joulukuun tehtävälistan rutiineista, jotka aloitti piparkakkujen leipominen Linnan juhlia katsottaessa. Me tietenkin saimme pienen hetken painella amatöörimäisiä piparkakkuja ja syödä huonoimmat versiot, kunnes äidin piparkakkujen valmistus muuttui jälleen ammattimaiseksi leipomiseksi niin, että hikikarpalot lensivät otsalta eikä edes juhlien pukuja ehtinyt arvostella. Olen kuullut, että tätä on tapahtunut jo aikaisemmassa polvessa, joten mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, tulevaisuuden lapseni saavat jatkaa perinnettä joka vuosi 6.12. painellen kuvioita piparkakkumuoteilla valmiiksi kaulittuun piparkakkutaikinaan noin puolisen tuntia, kunnes tositoimet jatkuvat.

Tänä vuonna joulufiilikseen virittäytyminen on hoitunut kynttilöiden ahkeran polttamisen ja joulumusiikin siivittämänä, mutta suurin muistojen herättäjä on ostamani hyasintti. Monta vuotta olen ajatellut, että olisi ihana saada kotiin joulun tuoksu, mutta jättänyt kukan kuitenkin ostamatta. Tänä vuonna sen ostettuani olen useasti löytänyt itseni muistojen maailmasta. Olen ajatellut kiitollisena sitä, että minulle ja sisaruksilleni on luotu vuosi toisensa jälkeen ihania jouluja, jotka ovat muodostuneet niin vahvoiksi perinteiksi, että yhden kukan ihana tuoksu palauttaa nuo kaikki muistot elävinä mieleeni. Ajatus siitä liikuttaa. En haluaisi, että mikään muuttuisi, mutta joka vuosi olen vanhempi ja aina vuoden kauempana noista muistoista. Muistot eivät katoa, mutta jollain lapsellisella tavalla en haluaisi kasvaa pois siitä tunnelmasta, jossa kaikki ne vuodet jouluni vietin.

Viimeistään ruoan tuoksun leijailu yläkertaan herätti aattoaamuna kahdeksalta ja pian sen jälkeen joulukuusen koristelusta kilpailtiin. Joko ennen tai jälkeen Lumiukon kipitettiin joulusaunaan ja kello 12 sisarusten kinastellessa siitä, kuka saa laittaa kuuseen minkäkin kuusenkoristeen, äiti käskee olla hiljaa ja kuunnella joulurauhan julistuksen.

Ensi viikon lauantaina herään pihamökistä, eikä kuustakaan ole kenenkään enää kiire koristella. Nykyisin Lumiukon tullessa teeveestä, usein odottaa nostalgisempaa tunnetta kuin todellisuudessa tuleekaan, eikä saunan jälkeen puuroa syödessä enää jännitä, kuka saa mantelin. Ennen meillä kävi Joulupukki iltaseitsemältä ja kerran jopa näimme, kuinka pukin lähdettyä porot lensivät taivaalla kohti seuraavaa kohdetta.

Ehkä jouluaatto on aina ollut vanhemmilleni samanlainen, jollaisena minä näen sen nyt. Muistot, jotka ovat jääneet mieleeni elämään, ovat olleet niitä pienen tytön ihania, rakkaudentäyteisiä, onnen, ilon ja jännityksenkin hetkiä. Yhä paremmin opin ymmärtämään, mitä vanhempani meidän vuoksemme vuosittain tekivät ja millaisen vaivan he olivat valmiita vuoksemme näkemään. He ovat luoneet vahvan tradition, jonka ansiosta ihanat muistot tulevat mieleen hyasintin tuoksusta tai tietyistä joululauluista. He ovat taianomaisen ja jännittävän tunnelman luojat. Perinteillä on tärkeä rooli ja niiden arvon oppii näkemään vasta vanhempana. Silloin haikeuden tunteen korvaa kiitollisuus ja voi ymmärtää, että perinteitä saa myös päivittää.

<3 Iida

Tuoreita ajatuksia yrityksen perustamisen jälkeen

No niin! Nyt se on virallista. Pitkäaikainen unelmani on totta. Perustin nimittäin tiistaina oman yrityksen. Olen tietoisesti edennyt kohti yrityksen perustamista kolmen vuoden ajan ja liikeideakin on säilynyt samana kaikki nämä vuodet. Tiistaista asti olen naputellut koneella hommia ja hoidellut asioita. Vaikeinta on ollut hommien lopettaminen iltaisin, kun tekisi mieli jatkaa. Fiilis on niin mahtava, kun pitkältä tuntunut jumitusvaihe (pakollisten virallisten asioiden hoitaminen ennen perustamistoimenpiteitä) on vihdoin ohi ja pääsen oikeasti hommiin käsiksi! Asioiden suunnittelu ja organisoiminen on niin mun juttu. Tuntuu hullulta, että loin juuri itselleni työpaikan, jossa pääsen toteuttamaan itseäni vapaasti ilman minkäänlaisia muita kuin lain asettamia rajoituksia. Vain taivas on rajana!

Yrittäjyys on varmaan ollut alitajuinen valintani jo kauan ennen kuin olen edes tiedostanut sitä. Sen tajuamisen jälkeen en ole haaveillut hetkeäkään muunlaisesta työskentelytavasta. Vielä viisi vuotta sitten en osannut eritellä asioita, joissa koin olevani lahjakas. Tuntui usein, että olin esimerkiksi perheemme sisaruksista ainoa, jolla ei ollut selkeää spesifiä lahjaa, josta saisi itselleen ammatin. Vasta vuosia myöhemmin olen löytänyt oman lahjani, kun olen antanut elämän kuljettaa. Polku, jota olen viimeiset viisi vuotta kulkenut, on ollut jotain aivan muuta kuin mitä vuonna 2011 tuoreena ylioppilaana kuvittelin ja halusin. Onneksi.

Tällä hetkellä tilanne tuntuu kutkuttavalta. Oletin, että pieni pelon häivähdys kävisi jossain vaiheessa mielessä, mutta ei. Sen sijaan on vain vahva pyrkimys eteenpäin. Sen, minkä moni näkee uhkana, haluan nähdä mahdollisuutena. On mahtavaa tehdä kaikki alusta asti itse ja luoda jotakin uutta. Moni asia yrityksen perustamisessa on konkretisoitunut vasta nyt, vaikka yrittäjyyteen opinnoissani suuntauduinkin. Iso paketti on hallittava ja kaikkia palasia täytyy hoitaa ikään kuin samanaikaisesti, mutta silti oikeassa järjestyksessä. En olisi voinut kuvitellakaan ulkoistavani yrityksen perustamista esimerkiksi kirjanpitäjälle, sillä sitkeän sissin ääni huutaa päässäni, että "minä itse!". Ja onhan se mukava tietää miten hommat menee, niin voi sitten myöhemmin auttaa muita aloittavia yrittäjiä.

Olen aina ollut perusteellinen siinä suhteessa, että esimerkiksi uudessa työpaikassa olen aina kaivannut selityksen, miksi jokin asia toimii kuten toimii. Sen jälkeen olen pohtinut, miksei se voisi toimia toisella tavalla. Olenkin varmaan saanut perehdyttäjät hikeentymään, kun olen yrittänyt ymmärtää asioita välillä liiankin perusteellisesti. Mielestäni on tärkeää tietää pienetkin yksityiskohdat, jotta ison kuvan hallitseminen on selkeämpää.

Välillä yritykseen liittyvät ajatukset huvittavat, koska kaikki tuntuu niin epätodelliselta. Olen lähtenyt elämääni vahvasti muuttavalle polulle ja tekemäni valinta asettaa elämälleni omanlaisensa raamit. Tietyllä tavalla paluuta ei enää ole. Olen yllättynyt siitä, miten hyvin kaikki on sujunut. Olen tyytyväinen siihen, miten pitkäjänteisesti ja huolellisesti olen asiani hoitanut. Muutamia kertoja olen ilokseni havahtunut oman ideani pysyvyyteen, sillä kertaakaan näiden kolmen vuoden aikana en ole kyseenalaistanut yritysideaani, vaikka uutisointi alaan liittyen on ollutkin melko vilkasta. En ole ainoa alalla toimija, mutta minulla on vahva visio siitä, että alan tehdä hommaa uudella tavalla.

Olen ottanut asioista selvää ja olen perillä siitä, mitä kaikkea täytyy tehdä. Vaikka välillä on tuntunut, että ei oikein tiedä mistä alkaa tätä isoa vyyhtiä purkamaan, ovat ohjakset nyt hyvässä otteessa ja tuntuu, että kaikki sujuu niin hyvin kuin vain tähän mennessä sujua voi. Minulla on ympärilläni mahtavia auttavia ihmisiä, joiden avulla olen päässyt eteenpäin tilanteissa, joissa olen apua ja ideointia kaivannut. Iso kiitos kaikille apua ja tukea antaneille. <3

Virallisten asioiden hoitaminen kestänee vielä viikon tai kaksi ja toivon mukaan pääsen sitten starttaamaan. Kotisivut ovat työn alla ja luulenkin, että siirryn sinne kirjoittelemaan aloittavan yrittäjän (vaikka yrittäjä-sanan sijaan pitäisi käyttää menestyjä- tai onnistuja-sanaa, jotka loisivat positiivisemmat vibat) arjesta ja pyrin pitämään tämän blogin aiheet enemmän vapaa-aikaan liittyvinä. Saa nähdä, kuinka käy. Voi olla, että aiheita ja ajatuksia herää työn puolelta tännekin, mutta se jääköön nähtäväksi. 

Liikeidea ei siis ole mikään salaisuus, mutten kuitenkaan pidä täällä yritysesittelyä. Yritykseni nimi on Ilostu Oy ja linkitän tänne kotisivuni osoitteen, kun ne ovat valmiit, niin halukkaat voivat sinne kurkata. :) Laitan tänne sitten myös toisen blogini osoitteen! Sanottakoon näin pääpiirteittän, että alan tuottaa palveluja senioreille. En kuvaisi palvelujani ns. tavallisiksi hoivapalveluiksi, vaan tarkoitus on aktivoida ikäihmisiä ja auttaa heitä pitämään arjen rutiineista kiinni. Toki teen kaikenlaista avustavaa työtä heidän kotonaan, mutta päätarkoitus on saada vähennettyä senioreiden yksinäisyyttä ja lisättyä heidän toimintakykyä, elämänhalua ja positiivisuutta. Mutta tästä lisää myöhemmin! :)

Oikein iloista viikonloppua!

<3 Iida

Miksi kävellä valmiita polkuja, kun voi luoda uusia

Muiden elämäntilanteeseen liittyvät päätökset ja muutokset herättävät ihmisissä erilaisia tunteita. Useammin ne voisivat olla positiivisia. Useimmiten ihmisten kasvoilta voi nähdä pettymyksen, pelon tai epävarmuuden. Kun joku kertoo irtisanoutuvansa työstään, perustavansa yrityksen, aloittavansa aivan uudenlaisen liiketoiminnan, pitävänsä välivuoden, hankkivansa koiran tai muuttavansa ulkomaille, lähes aina ihmiset kehottavat pysymään vanhassa turvallisessa ja miettimään tarkasti. Lähes aina aletaan listaamaan niitä negatiivisia vaikutuksia.

Olen kuullut itsekin minulle sanottavan, että "kai sinä nyt kuitenkin ensin menet palkkatöihin?" tai kun olen puhunut siitä, että jonakin päivänä asun omakotitalossa, minulle on sanottu, että "etkö sinä tiedä, paljonko omakotitalot pääkaupunkiseudulla maksaa?". Olen myös kuullut, kuinka lemmikit vaikeuttavat arkea ja olisi parempi olla kauppatieteiden maisteri kuin liiketalouden tradenomi.

Monta kertaa noiden kommenttien jälkeen olen jäänyt miettimään, että niinkö se on. Olen saattanut alkaa epäilemään omia valintojani, vaikka sisälläni olen kokenut niiden olevan minulle oikeita. Vasta nyt, vuosia myöhemmin, voin nähdä valintojeni seuraukset. Positiiviset sellaiset. Voin olla onnellinen, että olen tehnyt niitä asioita, jotka olen kokenut oikeaksi itselleni, vaikka joskus muiden kommentit ovat mietityttäneet. Monien mielestä ne, jotka ovat elämässään onnistuneet epätavallisempien valintojen tuloksena ovat kokeneet melkoisia onnenkantamoisia. Sattumia. 

Kun joku kertoo minulle irtisanoutuvansa, muuttavansa toiseen maahan tai perustavansa yrityksen, voisin hyppiä tasajalkaa! Miten hienoa, että joku uskaltaa. Miten hienoa, että joku kuuntelee itseään. Tällaisiin keskusteluihin olen aina valmis. Mielestäni jokaisen pitäisi kuunnella itseään ja olla itselleen rehellinen, sillä loppujen lopuksi muut eivät hyödy siitä, vaikka tekisit kaiken heidän haluamallaan tavalla. Haluaisitko itse rajoittaa elämääsi sillä, että toteutat muiden toiveita? Tuskin.

Me luomme täällä oman todellisuutemme. Me voimme tehdä ihan mitä me haluamme, jos me uskomme siihen, mitä me teemme. Ei kukaan voi rajoittaa toisen tekemisiä tai onnistumisia. Me luomme omat mahdollisuutemme ja rajoituksemme. Kun ajattelemme, että en minä onnistu, ei tällaista ole koskaan ennen tehty, ei minulla ole aikaa tai rahaa, niin eipä sitä oikein mitään mahtavaa sitten kannata odottaakaan tapahtuvaksi. En usko, että montaakaan positiivista muutosta on tehty negatiivisella asenteella hokien "ei minusta tähän ole". On niin helppo uhriutua ja aina vedota kaiken maailman rajoitteisiin, että ei koskaan tarvitse edes yrittää.

Rakastan muutoksia. Siksi innostun, kun joku kertoo tekevänsä jotakin normaalista arjesta poikkeavaa. Pidän sitä rohkeutena ja lojaaliutena omalle itselleen. Tällaisen ajattelutavan myötä ei voi koskaan olla kateellinen kenellekään. Tällaisen ajattelutavan myötä voi vain inspiroitua muiden ideoista, muutoksista ja päätöksistä. Inspiraation kautta voi löytää omaankin elämäänsä uusia polkuja vanhojen tallaamisen sijaan ja saada toiselta samanlaista eteenpäin vievää energiaa. Liian paljon ihmiset viettävät aikaa kytäten, mitä muut tekevät ja kommentoivat muiden valintoja. Jos tällaista toimintaa vertaisi yritysmaailmaan, kaikki tuijottaisivat kilpailijoitaan tekemättä koskaan itse mitään.

Haluaisin, että ihmiset uskoisivat enemmän itseensä ja muihin. Miten hieno paikka olisikaan unelmamaailma, jossa kaikki lisäisivät toistensa innostusta ja onnistumista positiivisuudella ja kannustamisella. Minä uskon kaikkeen. Uskon myös siihen, mikä muiden mielestä voi olla mahdotonta. Minusta usko kaikkeen murtaa oven mahdollisen ja mahdottoman välillä.

Ja vielä; mikään ei ole sattumaa.

<3 Iida

Missä sitten oletkin, ole siellä täydellisesti

Uuden aloittaminen on aina yhtä jännittävää. Olen syksyn aikana hionut liiketoimintasuunnitelmaani ja nyt olisi aika aloittaa asiakkuuksien hankinta. Se tuntuu todella jännittävältä ja eilen alkoikin naurattaa ajatus How I Met Your Mother -sarjan jaksosta, jossa Ted Mosby perustaa yrityksen. Hän hankkii heti alkuun assistentin, vaikkei hänellä asiakkaita ollutkaan. Hän myös suunnitteli yrityksen logolla varustettua kynää, vaikka muut rohkaisivat soittamaan suoraan asiakkaille. Kuulostaa ehkä vähän omalta toiminnaltani tällä hetkellä. Voisin hioa kotisivuja ja suunnitella kaikenlaista pientä omassa rauhassa, vaikka tiedän että todellisuudessa nyt täytyy tarttua toimeen. Tunne yrityksen perustamisesta on vieläkin niin epätodellinen ja jännittävä, että seuraavaa askelta mielellään lykkäisi vaikka miten pitkään, jos haluaisi pysytellä omalla mukavuusalueella. 

Aloitin tänään aamun sytyttämällä kynttilät, tekemällä kupin hyvää kahvia ja nappaamalla eteeni kirjan – Eckhart Tollen Läsnäolon voiman. Kuinka ollakaan kirjassa seuraavana puhuttiin tiedostamattomuudesta ja siitä, miten se liittyy aina läsnä olevan hetken kieltämiseen. Epämiellyttävässä tilanteessa meillä on kolme vaihtoehtoa: voimme vetäytyä tilanteesta, muuttaa sen tai hyväksyä sen täydellisesti. Valinta täytyy tehdä, jos haluaa toimia kantaen vastuun omasta elämästään. Valinnasta koituvat seuraukset täytyy hyväksyä. Ilman selittelyjä. Ilman kielteisyyttä. Silloinkin, kun päätämme muuttaa tilannetta tai vetäytyä siitä, on tehokkaampaa tehdä se selkeän käsityksen kuin kielteisyyden alulle panemana.

Omassa tilanteessani minun on tarpeen myöntää itselleni, että kyllä minua vähän pelottaa. Tiedostan sen ja myönnän sen, mutta en ollut myöntänyt sitä, että pelko on juuri syy sille, miksi hidastelen tietyissä asioissa. Olisikin tärkeää kertoa esimerkiksi muutamalle läheiselle aina kunkin päivän tavoitteet, jotta on niin sanotusti tilivelvollinen jollekin. Silloin on joku, joka voi päivän päätteeksi kysyä, tuliko tavoitteet täytettyä. Pelon yhteyden ajatteluun voi katkaista, kun sen tunnustaa ja sille antaa huomion olemalla täysin läsnä tunteen kanssa. Sen jälkeen pelon ei saa enää antaa nousta mieleen.

Tänään tavoitelistallani on soittaminen suoraan potentiaalisille asiakkaille ja olla epäröimättä mitään, mitä teen. Vieläkään en paljasta tämän tarkemmin alaa, jolle olen lähdössä yritystä perustamaan, mutta en usko siihen menevän enää kauaa. Tässä tilanteessa, jossa nyt olen, huomaan sen, miten helppoa on ollut olla muilla töissä. Sopimukseen nimi alle, hommiin ja palkka kilahtaa tilille joka kuukausi samana päivänä. Mutta tiedän sisimmässäni erittäin vahvasti, että sitä en halua. Haluan luoda uutta, haluan tehdä asiat omalla tavallani ja muuttaa tätä paikkaa hieman paremmaksi paikaksi elää. Palo omaa tekemistä kohtaan on suuri.

Huomasin jälleen viikonloppuna messuilla töissä ollessani, miten tietynlaisten ihmisten läsnäolo ja puhetyyli luo tunteen siitä, että on juuri oikeassa paikassa tai oikeanlaisten ihmisten ympäröimänä. Ollessani Arctic Warriorsin pisteellä töissä ja huomatessani heidän verkostonsa laajuuden – sen, kuinka paljon yrittäjiä he tunsivat – minulle tuli mahtava fiilis. Uusien ihmisten tapaaminen on mielestäni hienoa. Yritysten nimien takana olevat ihmiset konkretisoituivat olemaan tavallisia ihmisiä, joilla on ihailtava palo omaa tekemistään kohtaan. Useilla yrityksillä oli yhteistyötä ja se luo mielestäni hienoa yhteishenkeä. Innostuneilla ja motivoituneilla ihmisillä on maailmassa rajattomat mahdollisuudet tehdä ihan mitä vain!

Missä siis oletkin, ole siellä täydellisesti!

<3 Iida

Perjantain inspiraatiopiikki

Syksyn aikana on tapahtunut paljon. Luin tätä postausta aikaisemman tekstin ja tajusin, että sen julkaisemisesta on todellakin kulunut aikaa, ja että tässä välissä on tapahtunut aika paljon! Jostain syystä olen elänyt ajatellen, ettei ole tapahtunut mitään niin mullistavaa, josta olisi oikein mitään kirjoitettavaa. Toisaalta keksin parikin syytä, miksen ole ollut kovin aktiivinen blogin puolella. Yksi on se, että yritystoimintani tulille laittaminen vie hetken aikaa ja niin kauan, kunnes olen rekisteröinyt yritykseni nimen, en viitsi kirjoittaa aiheesta vielä mitään yksityiskohtaisempaa ja toinen syy on, että olen jännittänyt koulun loppuvaiheen asioita niin, että en ole kyennyt ajattelemaan mitään muuta.

Niin, ja onhan meillä tämäkin Jaffa-pallero arkea sulostuttamassa!

Tosiaan, tämän viikon maanantaina viimeinen tenttini meni läpi ja odottelen enää arvosanaa opinnäytetyöstä. Tämä tuntuu niin epätodelliselta, että en edes vielä uskalla hihkua. No, kyllä me vähän jo kippistettiin. Odotan silti ensi viikon perjantaihin, kun saan paperit käteen. Sitten kyllä kiljahdan riemusta!

Välillä joudun miettimään, olenko se todella minä, joka hoitaa näitä kaikkia elämääni liittyviä asioita. Olen niin tyyni ja rauhallinen ja minut tuntevat tietävät, että sellainen perusluonteeni ei ole. Olen varma ja luottavainen tähän kaikkeen. Alkusyksystä jännitti ajatus siitä, että tilillä on rahaa määrätyksi ajanjaksoksi ja sitten täytyisi saada yritystoiminta pyörimään niin, että liikevaihtoa syntyy ja palkkaa voi nostaa. Tiedostin, että jännittäminen ja etenkin pelko täytyy karkottaa tekemisen tieltä, jotta voin toimia täydellä teholla. Tällä hetkellä mieleeni tulee päivittäin päinvastaisia ajatuksia; luotan vahvasti asioiden menevän juuri oikein omalla painollaan. Olen saanut psyykattua itseni oikeanlaisille raiteille.

Olen vieraillut yritysneuvojalla, joka on lähettänyt myönteisen lausunnon TE-keskukseen, joka päättää sen perusteella, myönnetäänkö minulle starttiraha vai ei. Olen käynyt viimeisillä matematiikan tunneilla, kahdessa matematiikan tentissä, tehnyt kypsyysnäytteen, palauttanut opinnäytetyöni, tehnyt rahoituslaskelmia, hankkinut verkkosivulleni domainin ja yritykselle sähköpostiosoitteen... Olen jälleen kokenut sen, että asioiden hoitaminen on aina erilaista käytännössä kuin teoriassa. Vaikka olen opiskellut yrittäjyyteen suuntautuen, on minulle tullut - ei yllätyksenä, vaan muistutuksena - että asiat eivät ole niin nopeita, helppoja ja yksiselitteisiä hoitaa kuin ajattelisi. Tarvitaan liitteitä, tositteita, laskelmia, liiketoimintasuunnitelma ja kaikenlaista pientä näperrettävää, johon kuluu yllättävän paljon aikaa. Silti kaikki on ollut mielettömän mielenkiintoista. Aion kirjoittaa lähitulevaisuudessa yrityksen perustamiseen liittyvistä asioista yrityksen verkkosivuille, mutta odottelen vielä yrityksen nimen rekisteröimiseen saakka.

Päädyin naputtelemaan tätä postausta sen jälkeen, kun sain ihanan kommentin blogiteksteistäni. Ne lämmittävät aina yhtä paljon ja yleensä, kuten nytkin, ne puskevat aktivoitumaan. Kiitos siis tuosta kommentista. Kommentti sai aikaan ne tunteet, jotka usein motivoivat eniten. Innostukseni heräsi ja tajusin, miten helppoa yksin asioita hoitaessaan on uppoutua elämän suorittamiseen päivästä toiseen. Emmekä me ole täällä suorittamista varten. Päätin, että yritystoimintani alettua, ja miksei jo nytkin, aion suunnitella viikkoni niin, että ne sisältävät aina innostavia ja inspiroivia tekijöitä. Aion sopia lounastreffejä hyvää fiilistä levittävien ihmisten kanssa, käydä verkostoitumassa eri tilaisuuksissa ja ympäröidä itseni positiivisella energialla valiten ympärilleni ihmisiä, jotka lisäävät hyvinvointiani.

Pus, ihanaa viikonloppua!

Tähän loppuun liitän videon, jonka katsoin ensimmäisen kerran kesällä ja uudestaan tällä viikolla. Video saa aikaan sisälläni sellaisen pakahtumisen tunteen, josta olen ennenkin puhunut. Sellaisen, että akkuni on ladattu yli rajojen. Sellaisen, että voisin itkeä ja nauraa yhtä aikaa. Sellaisen, että suustani pääsevät vain sanat "elämä on niin ihanaa". Katso video TÄSTÄ.

Eletään täysillä. Ihanaa perjantaita! 

<3 Iida

Let it come, let it go

Sekavia fiiliksiä. Outoja ajatuksia. Väsynyt olo ja energia hukassa. Takki tyhjä. Nämä ovat olleet viime aikojen tuntemuksia. Odotan kommentteja opinnäytetyöstäni ennen viimeistä viilausta ja arvosteltavaksi lähettämistä. Kesä on imenyt voimani, vaikka suhteellisen kivuttomasti siitä selvittiin. Sanotaanko niin, että voimani riittivät juuri siihen, mihin pitikin. Oli työt, Naisyrittäjyyskeskuksen yrittäjyyskurssi, opinnäytetyö ja matematiikan virtuaalikurssi. Yllätyin siitä, miten vähän stressasin (ainakaan tietoisesti), enkä ollut kertaakaan siinä pisteessä, että olisin itkenyt yksin sohvannurkassa. Niinkin olisi voinut käydä. Kesä oli hetkessä elämisen opettelemista, sillä liiallisella tulevaisuuden pohtimisella tai aikataulun suunnittelulla ei olisi pitkälle pötkitty. Olen ollut itselleni armollinen ja toteuttanut asioita omien resurssieni puitteissa. Elämä on tällä tavoin pysynyt hyvin tasapainossa. Tieto tilanteen väliaikaisuudesta helpotti asioiden priorisointia ja vähensi tuskaa, kun jostakin mukavasta täytyi luopua. Tiesin, että lopussa odottaisi jotakin superkivaa.

Kesän alussa kauhistelin hetken työn määrää, mutta olotilani oli silti erittäin motivoitunut ja innostunut. Olen kokenut opinnäytetyön tekemisen innostavaksi ja ollut välillä jopa ihan kikseissä sitä kirjoittaessani. Toki syy on varmasti se, että aihe liittyy yritysideaani. Vaikka kesään sisältyi paljon työtä, en missään vaiheessa ajatellut, etten pystyisi tekemään tuota kaikkea. Kesällä en osannut ajatella edes seuraavaa viikkoa. Elin päivä kerrallaan ja ehkä juuri siksi takki tuntuu nyt niin tyhjältä. Nyt kaikki alkaa olla yhtä aikaa ohitse. Vielä yksi tentti, opinnäytetyökin on viittä vaille valmis. Puff, se oli siinä. Suurin työ on jo tehty. Olo on outo. Melkein kuin yllättäen on koittanut aika, jota en kesällä osannut kuvitella olevan olemassakaan. Nyt täytyy ryhtyä tuumasta toimeen!

On aika tehdä starttirahahakemus ja rekisteröidä yritys. Paljon on tekemistä, kaikkea uutta ja niin mahtavaa! Tajusin eilen, että tällä kertaa olen ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni tilanteessa, jossa periaatteessa en ole sidottu minkäänlaisiin velvoitteisiin. Opinnot ovat pian suoritettuna ja on vain minusta itsestäni kiinni, mitä seuraavaksi teen. Tämä mahdollisuuksien kirjo tuntuu mahtavalta, mutta samalla niin pelottavalta.

Parin viikon ajan on tuntunut, että energiaa ei ole juuri mihinkään. Olen ollut kotona ja ihmetellyt elämää. Jollakin tapaa olen kai kerännyt ajatuksiani kokoon ja miettinyt, mistä napata kiinni, jotta alkaisin kerätä elämääni jälleen positiivisia ajatuksia. En ole nähnyt kovin paljon ystäviänikään, mikä on osittain voinut alentaa omaa fiilistäni. Väsynyt voi yrittää parantaa omaa fiilistään monin tavoin, mutta itse ymmärsin ettei inspiraation etsiminen väkisin auta. Aloin eilen tekemään asioita, joiden tiesin mahdollisesti parantavan oloani. En pakottanut hyvää, parempaa oloa, vaan annoin mahdollisuuksia ja luotin, että innostus vielä herää. Olin oikeassa.

Tällä hetkellä muutaman viikon kooman jälkeen olo on jälleen itselleni ominainen ja tuntuu hyvältä. Hyvään oloon tarvitsee vain alkusysäyksen jostakin ja sen jälkeen kaikki soljuu kuin itsestään. Elämässäni tapahtuu paljon tulevana syksynä, mutta myös sisäistä muutosta on tapahtunut. Kesän aikana olen oppinut paljon itsestäni ja sen myötä olen rauhallisempi ja luottavaisempi elämää kohtaan. Uskon ja luotan siihen, että minulla on jo kaikki tarvitsemani ja että kaikki todella tapahtuu tarkoituksellisesti. En myöskään huolestu, kun olen väsynyt tai joku asia ärsyttää. Nuo tunteet voi tiedostaa, mutta niiden ei saa antaa hallita omia ajatuksia. Antaa tunteiden tulla ja mennä, koska kuten jälleen itselleni todistin, hyvä fiilis palaa jälleen. Negatiivisimmilla ajoilla on yleensä taipumus suunnata huomiomme jonnekin, missä meillä on vielä opittavaa tai kehitettävää. Huonommista ajoista ei siis kannata lannistua, vaan tarkastella itseään entistä tarkemmin ja ajatella, että tässä on mahdollisuuteni oppia jotakin uutta itsestäni.

Energistä keskiviikkoa!

<3 Iida

Mitä hiljempaa olet, sitä kovempaa sen kuulet

Viime aikoina olen tehnyt asioita pitkälti intuition johdattamana. Olen opetellut luottamaan tuohon ääneen ja tekemään useammin ratkaisuja, joita en välttämättä yliajattelemisen jälkeen olisi uskaltanut tehdä. Intuition ääni ei kilpaile tietoisen ajattelun kanssa, joten kiireessä monesti saatamme unohtaa kuunnella sydämemme ääntä, koska elämme niin vahvasti velvollisuuksien keskellä. Meidän täytyy rauhoittaa itsemme, jotta kuulemme mitä me oikeasti pohjimmiltaan haluamme. Kukaan muu ei sitä voi sanoa tai päättää. Eikä sitä voi itsekään pakottaa. Se tulee, kun sen aika on. Sen jälkeen, kun asian on itse hyväksynyt, muiden negatiivisille mielipiteille voi vain hymähtää. Kun on sinut itsensä kanssa, ei tarvitse selitellä, uskotella ja perustella omia näkemyksiään tai päätöksiään.

Olen ottanut aikaa mieleni hiljentämiselle ja tarkkaillut tunteita, joita itsessäni havaitsen. Olen opetellut irtautumaan mieleni kahleista ja tunnistamaan, mitkä tunnetilat ovat ajatusteni voimalla kehittyneitä ja mitkä ovat aitoja tunteita, joihin tulee reagoida. Niin paljolta voimme välttyä, kun opimme päästämään irti asioista, jotka ottavat enemmän kuin antavat.

Tämä kesä on jo tähän asti ollut aivan erityinen. Päätin kesän alkaessa, että teen tästä parhaan kesän tähän asti. Joka aamu olen päättänyt tehdä päivästä tähänastisen elämäni parhaan. Hankalan tuntuisina päivinä olen ottanut negatiiviset tunteet vastaan sellaisina kuin ne ovat ja ottanut opikseni taistelematta niitä vastaan. Ja upeaa on, että koko ajan oppii lisää. Elämäni tunnevuoristoradan suurimmat ala- ja ylämäet ovat loiventuneet ja koen olevani elämäni ytimessä yhä tiiviimmin kiinni. Silloin omaa käytöstä alkaa tarkkailla eri tavalla ja tuntuu, että saa kaikesta enemmän irti.

Mitä enemmän intuitiota kuuntelee, sitä tyytyväisemmäksi tulee. Päätösten tekeminen intuitiivisen tunteen pohjalta ei välttämättä aina näytä ulospäin viisaalta ja päätösten perusteleminen voi olla vaikeaa, mutta loppujen lopuksi itsensä kuunteleminen palkitsee. Eihän kukaan muu voi tietää elämästäsi paremmin kuin sinä. Kenenkään meistä ei tarvitse olla velvollisuuksien orja, vaikka meidän elämäämme tietyt velvollisuudet kuuluvatkin. Elämästämme voimme tehdä juuri sitä mitä haluamme.

Meidät on ahdettu usein tiettyyn muottiin ja outoja päähänpistoja ja räväköitä ideoita on vaikea selittää muille, jos ne tulevat syvältä sisältäsi eivätkä ympäristön oletusten mukaisesti. Maailmassamme kaiken tulisi viedä suoraan kohti maalia ja suorittaa suorittamisen perään. Se tappaa luovuuden ja itsensä kuuntelemisesta tulee mahdotonta. Olen nyt kevään ja kesän aikana tehnyt joitakin asioita puhtaasti intuition johdattamana. Olen muun muassa perunut yhdet kaupat, sillä yhtäkkiä minulle tuli outo fiilis ja tutkiessani asiaa netistä, minulle selvisi että olin oikeassa epäilyjeni suhteen. Olen laittanut viestiä minulle entuudestaan tuntemattomalle ihmiselle, koska koin että meidän täytyy tavata ja hän osoittautui aivan mahtavaksi ihmiseksi ja tuntui kuin olisimme aina tunteneet. Olen lähtenyt lenkille arki-iltana puoli yksitoista, koska yksinkertaisesti tuntui siltä. Olen suunnitellut yritykselleni logoa ja alkanut itkeä, koska asia tuntui niin hyvältä. Olen kirjoittanut blogiin silloin, kun on tuntunut siltä. Pitkäaikainen haave koirasta toteutuu tämän kesän lopussa, kun yhtenä päivänä totesimme, että mitä tässä odotellaan, kun ei tämä elämä odottamalla valmiimmaksi tule. Elämä on tässä ja nyt.

<3 Iida

LISÄAIKAA

Viime viikosta alkaen on tuntunut kuin olisin koko ajan omaa elämääni vähän jäljessä; tarvitsisin muutaman lisätunnin tai kenties lisäpäivän, jolloin voisin rykäisten ottaa arjestani otteen ja päästä kunnolla niskan päälle. Siltä minusta on tuntunut. Hirveä väsymys otti vallan kesäkuun alun hyperinnostuksen jälkeen, jolloin olisin voinut jakaa energiaa koko Suomelle. Sen jälkeen olen tasapainotellut arjen velvollisuuksien parissa, kunnes eilen ajattelin, että ollaan tulossa jälleen samaan pisteeseen kuin viime kesänä: väsymys iskee. Tällä kertaa olen kuitenkin siinä mielessä vahvempi, että voin hallita ajatuksiani paremmin kuin ennen. On helpompaa antaa turhimpien ajatusten tulla, olla ja mennä.

Eilen illalla poskelle vierähti muutama turhautumisen kyynel, kun tuntui, etteivät päivän tunnit riitä kaikkeen mitä haluaisin tehdä. Tänään sitten pohdin asiaa töissä. Mistä energiavajeeni itse asiassa johtuu? Tällä kertaa olen itseni yläpuolella tilanteessa, jossa aikaisemmin olisin ehkä luhistunut tunteideni ottaessa vallan. Nyt ahdistukselle ei ole tilaa. Ilman mitään ongelmaa hyväksyin, että tällä hetkellä minusta tuntuu väsyneeltä ja se on juuri nyt ihan ok. Tietyt väsymystä aiheuttavat tekijät ovat määräaikaisia, joten niistä stressaaminen olisi tässä tilanteessa turhaa. Tästä hetkestä on löydettävä ilo.

Aloin pohtia, miten muuttaisin ajankäyttöäni tehokkaammaksi. Haluan syödä aamuisin kunnon aamiaisen, mutta puuhastelen keittiössä aivan liian kauan siihen nähden, että aamuja ei voi viettää kuin viikonloppuisin. Kun vihdoin olen saanut smoothien, kahvin ja munakkaan sekä eväät tehtyä, on kello niin paljon että kaikki pitäisi hotkaista. Ja minä haluaisin istua ja nautiskella ilman kiirettä. Kasiaamut ovat tällä viikolla venyneet ysiaamuiksi ja olen antanut sille periksi. Tein sotasuunnitelman aamujani varten; alan tästä lähtien mittaamaan kahviainekset (öljyt, maca ja toco) sekä chian siemenet valmiiksi ja pussittamaan smoothieainekset pakkaseen. Tein huomista varten jopa Arctic Warriorsin geelishoteilla höystetyn jääteen tuomaan lisäboostia huomiseen päivään.

Mietin myös muita asioita, joita haluaisin tehdä, jos vain olisin energisempi. Yksi niistä on urheileminen. Tällä viikolla on useana päivänä huvittanut lähteä ulos töiden jälkeen, mutta väsyneet jalat eivät ole osoittaneet ulko-ovelle päin. Ja paikalleen jämähtäminen aiheuttaa vielä enemmän väsymystä ja energian puutetta. Tänään reippailin kävellen parhaan ystäväni luokse kylään. Olotila oli niin ihana ja liikkuminen tuntui hyvältä. Uskon, että olotilaa paransi myös se, että tunsin hallitsevani ajatukseni ja tunteeni, vaikka ajoittain tuntuukin, etten ehdi tehdä edes kaikkea pakollista (ja "pakollista").

Ihanan seuran jälkeen palasin kotiin omien jalkojeni voimin ja jossakin kohtaa tuntui siltä, että tekee mieli juosta. Olen aina ollut vähän skeptinen, kun ihmiset ovat sanoneet heidän kehonsa kertovan mitä he tarvitsevat. Olen ollut että no, miksei minun omani kerro mitään? Mutta kertoohan se. Kun me vain olisimme hetken hiljaa ja kuuntelisimme. En edes juossut koko matkaa, osan vain. Loppuajan ihastelin, kuinka aurinko vilkkui puiden välistä ja kuinka kauniilta Suomi kesällä näyttää. Yhtäkkiä päässäni alkoi vilistä tunteita ja ideoita, joista halusin kirjoittaa blogiini, jota en ole viime aikoina kovin aktiivisesti päivittänyt. Heti, kun itselleen antaa hetken armon aikaa. Heti, kun antaa itselleen hetken hiljentymiselle ja miettimättä olemiselle. Juuri juhannuksena puhuin mökillä siitä, kuinka haluan kirjoittaa blogiini vain silloin, kun minusta tuntuu siltä. En halua pakottaa, en halua keksiä väkisin. Tämä ei ole säännöllisten tulojeni lähde, vaan omaksi ja toivottavasti mahdollisimman monen muun iloksi perustettu blogi. Haluan kirjoittaa oikeasti mielessäni olevista asioista. Siksi julkaisutahti ei välttämättä ole säännöllinen, mutta minusta se on aivan ok. Mieluummin kirjoitan aitoa tekstiä harvemmin kuin tuutin täydeltä mainostusta ja tikusta väännettyjä asioita.

Illalla kotiin päästyäni tein huomisen aamiaisen niin valmiiksi kuin pystyin ja päräytin peilin edessä tanssin Kaija Koota laulaen. Tunsin, kuinka hyvä olo meni kehoni läpi. Tätä se oma sisin siis joskus tarvitsee ja haluaa. Ehkä hieman hassulta kuulostavia asioita, mutta minulle juuri nyt oikeita asioita. Ja vaikka päätin, että muutoslistalleni kuuluu puhelimen pois laittaminen pari tuntia ennen nukkumaanmenoa, aikaisemmin nukkumaan meneminen sekä töihin aikaisemmin lähteminen ja sieltä aikaisemmin kotiin tuleminen, juuri nyt tuntui siltä, että nämä tunteet on saatava kirjoitettua tänne. Vaikka kello onkin paljon.

Olo on kiitollinen ja onnellinen.

<3 Iida

Silmät auki

Viikko vierähti viime postauksesta. Olen ollut tässä sellaisessa pyörityksessä, että ihan pyörryttää. Viime viikolla alkoi Naisyrittäjyyskeskuksen yrittäjyyskurssi, josta viidestä illasta on ollut jo neljä. Kurssi on antanut aivan valtavasti ja tuntuu, että olen ollut taas oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja tavannut elämäni kannalta oikeita ihmisiä. Usko ja tieto siitä, että teen oikeita asioita tehdessäni sitä mitä rakastan, luo älyttömän hyvää oloa. Eilen kävin Naisyrittäjyyskeskuksessa mentoroinnissa esittelemässä liikeideani sekä rahoituslaskelmani. Lähdin pois vielä iloisempana kuin sinne menin.

Toukokuun loppupuolelta lähtien olen tehnyt kaiken fiilispohjalta. Ne asiat, joihin olen tunnepohjalta tarttunut, ovat osoittautuneet täysosumiksi. Tämän myötä olen alkanut ajatella vahvemmin, että omia tunteitaan pitää kuunnella. Aina valinnat eivät ole niin sanotusti oikeita, mutta niillä on silti merkityksensä. Olen vihdoin ja viimein löytänyt hyvän balanssin ruokavalion suhteen, vaikka vielä muutama kuukausi sitten oli toisin. Ajattelin ihmisten valehtelevan, kun he sanoivat, ettei heidän tee enää mieli syödä samoja herkkuja niin kuin aikaisemmin. Nyt sanon itse samalla lailla ja kiinnitän enemmän huomiota siihen, miten puhdasta ruokaa kurkustani menee alas. Kun ammattiurheilijat sanoivat, että tulee urheilla ilosta ja hyvästä olosta, mietin että just joo. Ajattelin aluksi miten tekopyhää on, kun monet ihmiset kilpailevat fitneksessä omalla ulkonäöllään tekemättä mitään fyysistä suoritusta lavalla ja julistavat sitä, miten ulkonäön vuoksi ei pitäisi urheilla. Saamme jatkuvasti kaikkialta informaatiota, jonka uskon aiheuttaneen melkoisia ulkonäköpaineita etenkin naisille. Enää ei kuitenkaan mennä kuin pässit narussa, vaan ollaan alettu miettimään, mikä tekee juuri minut aidosti onnelliseksi ja saa aikaan hyvää oloa. Vielä hetki sitten pääni oli näistä ajatuksista sekaisin, mutta nyt kaikki palaset ovat loksahdelleet paikoilleen.

Ehkä seurasin sosiaalisessa mediassa vääriä ihmisiä, ehkä olin ostanut vääriä nettivalmennuksia ja vaihtanut käskystä johonkin ruokavalioon, joka jaetaan koko valmennuksen ostaneelle massalle. Ehkä olin mennyt laput silmillä eteenpäin ja miettinyt, miksen näe mitään. En ollut myöskään kuunnellut tarpeeksi itseäni ja tuntui kuin muutama palanen olisi puuttunut. Ja ehkä nuo väärät asiat olivat sillä hetkellä juuri niitä oikeita asioita, jotta saavutan tämän etapin, jossa nyt olen. 

Siitä lähtien, kun ostin Lean in five weeks challengen, elämäni on muuttunut kokonaan. Silmäni avautuivat. Se laittoi ensimmäistä kertaa minut ajattelemaan itse. Ja sitä kautta olen hankkinut tietoa, ollut kiinnostunut ja pyrkinyt tekemään omasta olostani mahdollisimman hyvän ja ottamaan elämästäni niin paljon irti kuin suinkaan saan. Samaan aikaan olen myös tavannut merkittäviä ihmisiä, joten kaikki asiat tukevat toisiaan. Tuntuukin tyhmältä; miksen ole tajunnut tätä kaikkea aiemmin?

Tuon haasteen ostaessani tein ostopäätöksen samalla mentaliteetilla kuin tänä keväänä olen asioita tehnyt. Ostin sen, koska tiesin, että katuisin jos en ostaisi. Vähitellen aloin tutkia kaikkea ravintoon liittyvää ja luin netistä vaikka ja mitä. Haasteen yksi viikkotehtävä oli postata Facebook-ryhmään jokin ruokavalioon liittyvä juttu. Olen ollut pitkään todella kiinnostunut ravitsemuksesta, mutta vasta nyt olen saanut muutettua ruokavalioni sellaiseksi, että minulla on oikeasti todella hyvä olo. Ja sen jälkeen kaikki muutkin asiat ovat auenneet aivan toisella tavalla. 

Ruokavalio vaikuttaa kaikkeen. Uskon, että se on oikeastaan monen asian perusta. En ole voinut koskaan aiemmin näin hyvin kuin nyt. En tällä hetkellä kiellä itseltäni mitään, mutta en myöskään himoitse esimerkiksi karkkia niin usein kuin aikaisemmin. Olen siinä tilassa, jossa pystyn muuttamaan suunnitelmiani elämän mukaan, eikä mieleni siitä järky. Jos treeni jää tekemättä, maailma ei kaadu. Jos syön herkkuja, en kadu sitä (mutta riippuen määrästä, seuraavana päivänä olo ei välttämättä ole hirveän hyvä). Vihdoin minä päätän, eikä mieleni saa liikaa valtaa. Pitää innostua oikeista asioista ja tehdä niitä asioita, jotka tuntuvat hyviltä. Silloin onnistuu. Ja silloin loppuu yrittäminen ja alkaa onnistuminen. Mikään muutos ei voi tapahtua ulkoa sisään vaan kaiken täytyy lähteä syvältä itsestä. Asioita ei saa pakottaa. Virheitä täytyy tehdä ja jossakin kohtaa jokaisen vastoinkäymisen merkityksen voi ymmärtää kirkkaasti.

Tällä hetkellä elämä on aivan upeaa. Tuntuu, että kaikki hyvä kerääntyy tänne, missä sitä hyvää oloa on. En edes välitä enää samalla tavalla negatiivisemmista asioista, koska minulla on paljon muuta tärkeämpää, mihin keskittyä. Tällä hetkellä saan niin monesta lähteestä samoja viboja, että niiden pohjalta uskon merkityksen ja tarkoituksen voimaan. Näin on tarkoitettu. Minun kuuluu juuri nyt tehdä näitä asioita, joita teen ja tavata nämä ihmiset, jotka olen tavannut. Kaikki vain sopii kuvaan täydellisesti. Ja koska matka tähän olotilaan on kestänyt jonkin aikaa (tai voisi jopa sanoa koko elämäni), olen tästä superfiiliksissä!

Innostavaa torstaita! 

<3 Iida

You only live once ja Go with the flow

Olen useamman kerran puhunut siitä tunteesta, joka syntyy, kun tekee paljon asioita ja kaikki hyvä kerää lisää hyvää. Viime kesästä on jäänyt vähän toisenlainen fiilis ja tänä kesänä aion tehdä monta asiaa päinvastaisesti. Viime vuonna tähän aikaan säästimme rahaa 3,5 viikon Australian matkaan eikä kesäsäästä ollut tietoakaan. Lisäksi olin kovan treenaamisen vuoksi ylikunnossa ja todella väsynyt. Viime kesää muistellessa tuntuu, ettei kesää edes ollut. Kesä kului vähän kuin sumussa ja sitten alkoi taas koulu. Missään vaiheessa ei ehtinyt kunnolla rentoutua, vasta reissussa ehti hengähtää. Koko kesä säästettiin, tehtiin enemmän töitä ja syksyn tullen painettiin opintoja jälleen kovalla tahdilla.

Tänä keväänä mieltä on piristänyt pitkään jatkuneet aurinkoiset kesäsäät. Ensimmäistä kertaa minulla on koulun loppumisen ja töiden alkamisen välillä pieni hengähdystauko. Minulle se tarkoittaa muun muassa kodin perusteellista siivoamista, jonka tein viime viikonloppuna. Siivoaminen toimii kuin terapia, joka puhdistaa myös henkisesti ja uusi jakso elämässä tuntuu paremmalta aloittaa. Hengähdystauko ei tarkoita, etteikö arjessa olisi tekemistä tai aikataulua, sillä tekemistä on kyllä ollut. Olen nauttinut siitä, että elämässä on monipuolista sisältöä, vaikka välillä kalenteria apuna tarvittaisiinkin. Pienessä kiireessä on helpompi nousta sohvalta ja lähteä tapaamaan ystävää verrattuna siihen, kun tekemistä ja velvollisuuksia ei juuri ole. Liika aika laiskistaa.

Kevät on opettanut, että aikaa ei ole tuhlattavaksi ja että jokaisesta hetkestä pitää nauttia. Niinpä olen aktiivisesti pyrkinyt ajattelemaan asioita positiivisina, vaikka ne eivät itsessään kaikki onnenpotkuilta tuntuisikaan. Olen ajatellut, että turha miettiminen ja pohtiminen saa jäädä – teen, meen ja ostan, jos siltä tuntuu!

Eilen olin Lauttasaaressa hyvän ystäväni kanssa 10 kilometrin juoksulenkillä, jonka päälle teimme vielä lyhyen treenin. Fiilis oli todella hyvä! Ennen sitä kuitenkin pohdin lähtemistä. Ehkä juuri siksi, että mukavuusalueelle on niin helppo jäädä. Halusin kyllä lähteä, mutta jostain syystä en hihkaissut puhelimeen aivan heti, että joo, mä tuun! Kaikki tekeminen, eri paikoissa käyminen ja keskustelut ystävien ja muiden ihmisten kanssa opettavat ja antavat aina jotakin. Lenkkimaisemat olivat tajuttoman kauniit ja sää lämmin. Lenkkipolkumme kulki paikoista, joissa en ollut ennen käynyt ja tuntui mukavalta nähdä uusia osia Helsingistä. Seurakin oli ihana ja illan päätteeksi ajatustapani siitä, että suurempi osa mielessä olevista asioista tulisi toteuttaa, vahvistui entisestään.

Juuri vähän aikaa sitten oli toinen vastaava tilanne, kun pohdin, ostaisinko Lean in five weeks -haasteen. Pohdittuani asiaa pari kertaa, mietin katuisinko asiaa alkamispäivän jälkeen, jos en ostaisi haastetta. Kyllä, katuisin. Joten ostin haasteen, koska olin utelias ja koska halusin tietää, mitä se pitää sisällään. Olin myös juuri irtisanonut kuntosalijäsenyyteni ja ottanut aikalisän salitreenaamiseen, joten uudet ulkona tehtävät treenit olivat tervetulleita. Tänä kesänä otan rennosti ja menen tässäkin suhteessa fiiliksen mukaan. Tästä ajattelutavasta on muodostunut tämän kesän mottoni; mikäli tekemättä jättäminen kaduttaisi myöhemmin, se pitää tehdä. Ja voin sanoa, että haaste kannatti ostaa.

Yksi ystäväni vinkkasi minulle naisyrittäjyyskeskuksen infotilaisuudesta ja vaikka se heti kiinnosti kovasti, mietin hetken sitäkin. Enkä tiedä miksi! Hyvin nopeasti kuitenkin sanoin ystävälleni, että ilmoittaudun mukaan. Miksi edes mietin, kun olen opiskellut yrittäjyyttä ja haaveillut siitä pitkään!?

Kun jotakin ajattelutapaa työstää, voi huomata, että tapa reagoida voi muuttua nopeastikin. Ilmoittauduin naisyrittäjyyskeskuksen huomenna alkavalle yrityksen starttaamiskurssille, sillä koen että näin jännittävään asiaan tarvitaan vielä lisää ammattitaitoista oppia, ammattilaista jolle kysymyksensä esittää ja lisää varmuuden tunnetta. Tällä kurssilla voin myös varmistaa, että työstämäni liiketoimintasuunnitelma ja rahoituslaskelma eivät jää koko kesäksi lomalle, vaan että lähden aktiivisesti viemään asiaa eteenpäin jo kesän aikana. Kehitän ja koulutan itseäni suuntaan, johon haluan mennä.

Joskus elämässämme tapahtuu jotakin, joka saattaa herättää meidät ja unelmamme tavoittelemisen vahvemmin henkiin. Vaikka olen ollut aina positiivinen ja pyrkinyt kehittämään itseäni, koen että teen sitä nyt aktiivisemmin ja määrätietoisemmin kuin koskaan aiemmin. Elämä juuri nyt tuntuu erittäin mielekkäältä. Pieni kiire tuntuu kivalta. Se saa liikkeelle, tekemään enemmän ja miettimään vähemmän. Juuri niin kuin sinä kesänä, josta olen muutaman kerran puhunut. Juuri nyt tuntuu, että tästä kesästä on tulossa paras kesä ikinä!

Ihanaa tiistai-iltaa! :)

<3 Iida

Onko kaikkea aina pakko kommentoida?

Usein törmää siihen, että ihmiset kommentoivat sellaista, minkä voisivat hyvin jättää sanomattakin. Kesken lauseesi voit ehkä huomata toisen naamalla ilmeen, jonka vuoksi ei huvittaisi jatkaa omaa lausetta loppuun. Ilme saattaa olla halveksuva, väheksyvä, arvosteleva. Sellainen, joka kertoo, ettei henkilö ajattele kertomastasi asiasta - oli se sitten palvelu, tuote, asia, ihminen - mitään positiivista. Joillakin on aina kaikkeen jotakin sanottavaa ja tuntuu, kuin he haluaisivat ilmaista oman mielipiteensä kaikkeen. Silloinkin, kun sitä ei heiltä kysytä. 

Tällaisten ihmisten läheisyydessä alkaa ajan mittaan välttämään tiettyjä puheenaiheita tai yksinkertaisesti puhumaan vähemmän. Aina ei jaksa yrittää selittää, mitä milläkin tarkoittaa, eikä aina halua perustella omia ajatuksiaan. Monesti näillä ihmisillä olisi kuitenkin jotakin negatiivista sanottavaa, oli mielipide mikä hyvänsä.

Mielestäni siitä huolimatta, mitä mieltä itse on, voi olla kuunnella toista, jos tällä on jotakin sanottavaa. Ei kaikkea tarvitse torjua ja tuomita. Mitä sitten, jos joku ajattelee toisin. Mietinkin monesti, miksei tuollaisilta ihmisiltä osaa ikinä siinä tilanteessa kysyä, että mikä tarkoitus sinulla on tuoda mielipiteesi ilmi, kun se ei juurikaan asiaan vaikuta. Että oliko motiivi vain loukkaaminen, sillä kommentti ei juuri muuta saanut aikaan. Uskon, että osa ihmisistä julistaa mielipiteitään tajuamattaan, etteivät ole hienovaraisia ja osa vain haluaa tuoda ajatuksensa vahvasti julki välittämättä toisen tunteista.

Toisten julkinen nöyryyttäminen tai nolaaminen, jollaisina tällaisia tilanteita voi ajatella, on mielestäni väärin. Ei ihmiselle pitäisi tulla mieleenkään tehdä kenestäkään muiden silmissä naurunalaista. Vitsit ja huumori ovat asia erikseen, mutta näin yleisesti. Jos joku lausuu jonkin vieraskielisen sanan väärin, sanoo väärän sanan lauseessaan, en ole heti korjaamassa hänen puheitaan. Jos tiedän, mitä ihminen tarkoittaa, se ja toisen tunteet ovat minulle pääasia. Ei toisen nolaaminen. Jos joku puhuu ylistävästi jostakin, mikä ei kuulu vaalimieni arvojen joukkoon, en ensimmäisenä mainitse siitä hänelle suoraan. Saatan kysyä kysymyksiä, olla kiinnostunut hänen ajatuksistaan. Annan mahdollisuuden. Jos näen, että ihminen on hyvin erilainen kuin minä, en ala puhua hänelle negatiivisesti siitä, millainen hän tai hänen elämänsä on vain koska hän on toisenlainen kuin minä. Miksi tekisinkään niin? Tai jos joku esittelee uutta vaatettaan tai muuta tavaraa, en ala arvostella sitä. Että tuo uusi puhelimesi on kyllä aivan p*ska ja omani on paras. Tai kuinka joku vaatemerkki tai tuote on mielestäni huono. Tai kuinka typerää on käyttää sosiaalista mediaa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Olen huomannut, että tunteellisena ihmisenä suurin osa tällaisista muiden suusta tulevista sammakoista tulee otettua melko lailla itseensä, vaikka sitä pyrkii välttämään. Minusta on ajattelematonta, että ihmiset eivät voi osoittaa kuuntelemisen taitoa ja arvostaa toista riippumatta siitä, mistä hän puhuu. Oman mielipiteensä voi tuoda julki epäsuorasti monella tavalla. Hienovarainen voi olla ja voi ajatella, että toinen on niin arvokas, ettei hänelle tarvitse puhua niin, että hän tuntisi olonsa loukatuksi.

Tämä on asia, jota aika ajoin mietin. En osaa vastata tällaisiin yllättäviin ja joskus tökeröihin kommentteihin, vaan hämmennyn. Jos joku on jostakin eri mieltä, olkoon. Tällaiseen kyseenalaistukseen tai arvosteluun täytyisi vastata takaisin yhtä rokeasti. Ei loukkaamalla, mutta esittämällä kysymys, joka saa toisen miettimään mitä tuli sanottua. Elämä on valintoja täynnä.

Ihanaa ja ystävällistä viikonloppua!

<3 Iida 

 Kuvissa Sanni Kujanpää

Rohkeutta on olla sellainen kuin on

Monesti juuri se asia, josta saatat saada ajoittain kritiikkiä voi olla piirre, joka erottaa sinut muista ja tekee sinusta sinut. Hiljainen ja pohdiskeleva luonne, filosofinen lähestymistapa elämään tai kaikesta innostuva, optimistinen ajattelutapa. Olen joskus miettinyt, pitäisikö minun muuttaa omaa suhtautumistapaani asioihin olemalla realistisempi, hillitympi ja rauhallisempi. Joskus ehkä myös miettiä asioita kauemmin, ennen kuin innostun niistä kuten innostun. Mutta viimeistään viime viikonlopun jälkeen olen ymmärtänyt, että minun ei tarvitse kahlita itseäni miltään osin. Aion innostua, hullutella, leikkiä ideoilla ja puhua ääneen vielä prosessivaiheessa olevista asioista. En edes halua sopia mihinkään tiettyyn muottiin.

 

Ihmiset luultavasti kuvailisivat minua rempseäksi ja optimistiseksi. Joskus optimisti-Iidaa pitää hieman hillitä, mutta silti saan parhaimmat fiilikset innostumalla ja ajattelemalla muiden mielestä ehkä mahdottomiakin asioita. Saatan joskus muiden kommenttien tai reaktioiden perusteella kokea, etteivät nuo piirteet ole aina aivan toivottuja. Ihmiset eivät uskalla helposti tehdä reitiltä poikkeavia siirtoja ja monesti se on syy, miksi saan ideoideni jakamisesta kapuloita rattaisiin. Monesti omien haaveiden toteuttaminen vaatii paljon rohkeutta ja lähiympäristö saattaa vaikuttaa siihen suuresti, suuntaan tai toiseen.

Elämä on arvokas ja kuten olen monesti sanonut, myös ne ikävimmät asiat ovat merkityksellisiä ja loppujen lopuksi hyvin tärkeitä, vaikka emme tapahtumahetkellä tietäisikään miten ja miksi.

Haluan olla se, joka tiedetään ja muistetaan iloisena. Se, joka uskaltaa yrittää ja tehdä jotakin uutta, vaikka jotkut epäilevät. Haluan, että kuva, jonka itsestäni luon on sama kuin olen sisältä; pirskahteleva, räiskyvä, vahvatahtoinen ja positiivinen. Koska loppujen lopuksi uskon, että ihmiset arvostavat aitoutta ja erilaisuutta. Me pelkäämme liikaa ja hillitsemme tunteitamme ja haaveitamme turhaan. Jokaisen pitäisi saada olla sellainen kuin on ja saada parasta mahdollista kannustusta ja tsemppiä juuri siihen omaan haaveeseen. 

<3 Iida