perjantai 25. joulukuuta 2015

Erilainen joulu

Yleensä jouluaattona heräilen kahdeksan maissa kinkun tuoksuun vanhempieni luona ja hipsin alakertaan, jossa äitini valmistelee aamiaista ja päivän jouluruokia. Joulusaunan jälkeen syömme riisipuuroa, teevee on auki taustalla ja sieltä tulee Joulupukin Kuumalinja sekä Lumiukko. Usein kuusi koristellaan aattoaamuna, ellei sitä jo edellisenä iltana ole tehty. Saunomisen ja riisipuuron syömisen jälkeen laittaudumme ja pukeudumme juhlavaatteisiin. Yleensä vanhempieni kotiin on kokoontunut (viime ja tätä vuotta lukuun ottamatta) paljon sukua ja meillä vietetään yleensä iso joulu. Äiti on leiponut ja valmistanut ruokia koko joulukuun, ellei osaa jo marraskuussakin, joten tarjottavaa on yllin kyllin ja pöytä näyttää aina niin kauniilta.





Tänä vuonna jouluaatto ei näyttänyt ihan tältä. Aattoaamuna väsytti aikaeron edelleen painaessa. Lentokoneessa ei juuri saanut nukuttua ja valvoimme niin monta tuntia putkeen, että Singaporeen saavuttua olo tuntui humalaiselta. Olemme venyttäneet kaksi ensimmäistä päivää kohti oikeaa rytmiä (ensimmäisenä hotelliin vaihtaen ja sen vuoksi melko paljon säätäen ja toisena päivänä shoppaillen) , mutta aattona oli pakko ottaa aamupalan jälkeen pienet unet. Sen jälkeen kävimme hotellin salilla treenaamassa lisäenergian toivossa, jonka jälkeen suuntasimme syömään - todellakin energisempinä! 


Illalla kävimme 1-Altitude -nimisessä Rooftop Barissa. Nousimme hissillä 62. kerrokseen ja kävelimme portaita vielä 63. kerrokseen. Hississä korvat menivät useasti lukkoon hissin noustessa nopeasti ylöspäin. Tämä maksoi noin 32 euroa ja siihen sisältyi sisäänpääsy, drinkki ja lasi shampanjaa. Kokemus oli todellakin sen arvoinen, sillä 1-Altitude on maailman korkein ulkona sijaitseva baari ja Singaporen korkein paikka. Alas katsominen tuntui kyllä hurjalta, mutta lähinnä olimme vain haltioituneita maisemista.










Kun olimme parin tunnin päästä juoneet drinkkimme ja kippistäneet joulun kunniaksi, lähdimme etsimään kivaa ja rentoa ruokapaikkaa. Päädyimme Clarke Quayn WINGS Bariin. Siellä söin Kana Caesar -salaatin, sillä minun on nyt ulkomailla tehnyt ihan hirveästi mieli salaattia. Mocktail, jonka tilasin, oli ihan parasta! Sanoinkin, etten enää tilaa koskaan mitään alkoholillista, koska tilaamani Shirley Temple Mocktail oli paras luultavasti koskaan juomani drinkki. En tiedä, mikä tämä alkoholijuttu on, mutta sitä ei juurikaan tee nykyisin mieli ja joudun aina pyytää Miikaa tyhjentämään lasini. Alkoholiton vain jostain syystä maistuu suuhun paremmalta.

  
Jouluaatto tänä vuonna oli hieman erilainen, emmekä Suomen joulua yrittäneetkään mukailla. Ei joulu ulkomailla ole samanlainen, vaikka miten näkee joulukoristeita, -kuusia ja kuulee joulumusiikkia. Täällä nautitaan joulusta lämmössä palmujen alla. Joulupäivän aloitimme altaalla ja seuraavaksi lähdemme Chinatowniin käppäilemään sekä katsastamaan Orchard Roadin hulppeat jouluvalaistukset. Lämpöä on jälleen yli 30 astetta ja varmasti auringossa vielä enemmän. Väriäkin alkaa vähitellen tarttua pintaan, jippii!

Ihanaa jouluaikaa kaikille! :)
<3 Iida

3 kommenttia:

  1. Vaikuttaa vähän säälittävältä tää sun sometykitys teidän lomasta... Niinkuin et osaisi nauttia lomasta ilman että kerrot jokaisen asian tänne tai instagramiin. Varo ettei mene koko loma puhelin kädessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Hei!
      Kiitos mielipiteestäsi. Totta kai päivitän visuaalisesti kauniista maisemista kuvia, kun miljöö siihen antaa mahtavat puitteet! Olen pitänyt yhden somettoman loman, mutta tällä kertaa lomakohteiden ollessa normaalia kauempana, tahdon jakaa tietoa, fiiliksiä ja kuvia niille, jotka niitä ovat pyytäneet ja haluavat niistä lukea. Itsekin pyydän aina muita lisäämään paljon reissukuvia - niistä saa hyvää mieltä ja uusia ideoita omia lomia ajatellen! Kiitos, nautin kyllä! :) (Hymiö ei äskeiseen viestiin päässyt mukaan!)

      Poista