keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Ei ole salaisuus, että voit saada juuri sitä mitä haluat

Negatiivisten tunteiden käsittelemiseltä ei tässä maailmassa säästy kukaan. Elämän ei tarvitse olla kuitenkaan kurjaa, jotta omaa mieltä ja elämänlaatua voi tietoisesti lähteä parantamaan. Olen työstänyt omaa tapaani käsitellä asioita monessa eri elämänvaiheessa ja aiemmin velloin pidempään tunteissa, joista olisi päässyt helpomminkin yli olemalla itselle armollisempi ja ajattelemalla toisin. Saatoin jäädä tuntikausiksi pohtimaan, ymmärsikö ihminen lauseeni väärin ja minkä kuvan itsestäni annoin. Saatoin harmitella huonosti mennyttä tenttiä tai harrastaa mitä jos -ajattelua ihmissuhteissa. Kaikki oli kovin mustavalkoista.

Elämän varrella vastaan tulee useita ihmisiä. Ei välttämättä niitä loppuelämän ystäviä tai sielunkumppaneita, mutta ne kaikki tulevat siksi, että niillä on jokin tarkoitus elämässämme. Kun mietin aikaa taaksepäin, huomaan palasten loksuvan kohdilleen. En puhu ihmeistä tai välttämättä edes mistään konkreettisesta. Tarkoitan, että elämässämme olevat tai siitä poistuvat ihmiset johdattelevat meitä sinne, missä meidän kuuluu olla. Se saattaa tarkoittaa, että joku saa meidät näkemään asioita uusin silmin, kenties näkemään oman itsemme ja elämämme uusin silmin. Se saattaa tarkoittaa, että on jonkun ihmisen "ansiosta" nähnyt, mitä ei elämäänsä ainakaan halua. Jokainen ihminen vaikuttaa tavallaan ja loppujen lopuksi kaikista voi olla kiitollinen. Myös niistä ei niin hyvistä, sillä hekin opettivat jotakin.


Jos meille kerrottaisiin elämäämme ilmestyvän ihmisen tarkoitus, menisi suunnitelma pipariksi. Elämässä täytyy säilyä tietty mystisyys, jotta tieto ei ohjaa käyttäytymistä ja tulevaa. On opettavaista huomata, että kivuliaatkin kokemukset ovat osa matkaamme siihen pisteeseen, missä tänä päivänä olemme. Siihen aikaan, kun huomasin omien ajatusteni pyörineen aikuistumisen ja itsenäistymisen kivuissa, sain eräältä ystävältä sähköpostiini linkin Positiivareiden Ajatusten Aamiaisen tilaamiseksi. Sama ihminen opetti minulle itsenäistymisen vaiheessa paljon itsestäni, ehkä edes tajuamattaan sitä. Koen, että hän oli oikea väärä ihminen. Hän sopi juuri siihen elämänvaiheeseen, vaikka muuten hän ei enää elämääni liity. Taaksepäin katsoessani voin vain todeta, etteivät asiat olisi voineet paremmin mennä. Kaikkien tunteiden, myös niiden ikävimpien, muovaamana voin olla onnellinen ja kiitollinen, sillä nuo ajat olivat minulle erittäin opettavaisia. Opin tuntemaan itseäni paremmin ja samalla aloin tietoisesti ajatella positiivisemmin. Yritin päässäni kääntää hyväksi kaiken, minkä pystyin. Kiinnostuin tuon samaisen ystävän vinkkaamana tutustumaan Salaisuus-kirjaan.

Kirja kertoo salaisuudesta, joka ihmisten pitäisi oivaltaa. Salaisuus on vetovoiman laki, joka on koko ajan läsnä, ja jonka oivaltamalla saamme haluamamme. Vedämme elämäämme asioita, joita haluamme. Ajatuksemme ja tunteemme vaikuttavat käytökseemme ja tavoitteissa onnistumiseen sekä siihen, mitä lopulta saamme elämäämme. Kirjassa on useiden menestyneiden ihmisten tarinoita, joissa he kertovat kokemuksistaan siitä, miten myönteinen ajattelu on vienyt heitä eteenpäin ja saamaan haluamansa. Lukeminen oli mielenkiintoista ja uskon kyllä, että oma ajattelu vaikuttaa paljon siihen, mitä elämäänsä saa. Sitä saa mitä tilaa. Kirjan sanoma ei tarkoita, että jos ajattelet kotona rahaa, sitä alkaa tulvia ovista ja ikkunoista. Ajattelemalla positiivisesti ja itsevarmasti asioita, joita haluaa elämäänsä, pääsee tavalla tai toisella lähemmäs haluamaansa. Onko joku joskus kuullut huippubisnesmiehestä, jolla ei ollut tavoitteita? Aivan. Kirja ei kerro varsinaisesti mistään yliluonnollisesta, vaan jostakin, mitä kuka vaan voi toteuttaa. Kaikki lähtee omista ajatuksistamme.

Jos elämässäsi on jokin asia ikävästi, voit varmasti koittaa parantaa sitä edes jotenkin. Usein, kun jokin asia elämässä paranee, se vaikuttaa myönteisesti myös muilla elämän osa-alueilla. Voivottelemalla ei muutu mikään, ei myöskään katkeroitumalla tai muista alentavasti puhumalla. Sillä ajaa itseään vain alemmas. Ihmiset, jotka sanovat etteivät voi tehdä mitään parantaakseen elämäänsä, valehtelevat. Jokainen voi tehdä jotakin. Tietyt asiat eivät ole omassa hallinnassa, mutta niihin voi vaikuttaa ainakin välillisesti. Voi aloittaa esittämällä itselleen kysymyksiä esimerkiksi siitä, miksi ajattelee kuten ajattelee tai voisiko jotakin tehdä toisin.


Salaisuus ei oikeastaan ole mikään salaisuus. Jokaisen elämässä on valoa, mutta kaikkien valo ei pala. Oman sisäisen palon voi sytyttää. Pelkkä kirjan lukeminen ei ehkä siihen riitä, mutta se voi auttaa siinä. Joskus täytyy käydä pohjalla, jotta oppii arvostamaan sitä mitä itsellä on ja näkemään elämän toisin. Toisinaan se, mitä joutuu kokemaan, ei riipu oman elämän arvostamisesta. Ihminen voi kokea vääryyttä tai valtavan määrän vastoinkäymisiä, vaikka arvostaisi elämäänsä miten paljon. Uskon, että heidän tunneleidensa päässä näkyy valoa.

Ihmisten polut ovat yksilöllisiä, mutta kuka tahansa pystyy mihin tahansa. Kuka vaan voi tavoitteillaan, tahdollaan ja työllään saavuttaa juuri sen mitä tahtoo. Sillä, mitä muut siihen sanovat, ei ole väliä. Oman tahdon ja uskon ollessa vahva omaan tavoitteeseensa, se on mahdollista saavuttaa. Kun pääsee ajatustyössään vauhtiin ja osaa kääntää asiat positiivisiksi vahvuuksiksi, vauhtia on vaikea pysäyttää. Samalla itsensä riisuu kaikista turhista tunteista, kuten kateudesta, mustasukkaisuudesta, katkeruudesta ja muista ikävistä ajatuksista. Itsestään voi olla varmempi ja tiedostaa kulkevansa kohti elämää, jota itselleen toivoo. Samalla vapauttaa itsensä suurimmista negatiivisista tunteista. Voisin sanoa, että niistä kaikista ikävimmistä kokemuksista olen erityisen kiitollinen, sillä ne ovat tehneet minusta minut ja olen oppinut ehkä enemmän itsestäni kuin muuten olisin.


Perfection is not attainable, but if we chase perfection, we can catch excellence.
Aurinkoista keskiviikkoa!
<3 Iida



perjantai 2. lokakuuta 2015

Tulevaisuus sinkun silmin

Nyt voin huokaista helpotuksesta, ja ehkä vähän nauraa. Vielä neljä vuotta sitten kaikki oli toisin. Sillä hetkellä muuten kovin hyvin, mutta huomasin silti aina haaveilevani jostakin, mitä minulla ei ollut. Olisin halunnut, että minulla olisi ollut kumppani, yhteinen koti ja sitä tavallista arkea. Muistan monesti keskustelleeni seurustelevien ystävieni kanssa ja sanoneeni, että en toivo kuuta taivaalta, vaan sitä tavallista arkea. Kyllä jokaisella varmasti tulee jossain vaiheessa fiilis, ettei jaksaisi enää kääntää yhtäkään korttia – varsinkaan, jos on pitkään joutunut pettymään tavalla tai toisella. Eikä sitä varmasti loputtomiin jaksakaan. Vihreä valo syttyy useimmiten juuri silloin, kun vähän höllää eikä odota ihmeitä tapahtuvaksi. Ja tämä ei ole mikään turha klisee.

Aloin miettiä muutaman vuoden takaisia fiiliksiä, kun viime viikonloppuna puhuin puhelimessa pikkusiskoni kanssa ja hän pohti tulevaisuutta. En muista, mistä tarkalleen keskustelimme, kun sanoin, että olin täyttänyt 21 vuotta vähän ennen kuin aloitin nykyisen suhteeni. Siskoni sanoi, että pianhan hän on samanikäinen ja ettei hänellä varmasti ole vielä tuon ikäisenä kumppania. Tästä olen keskustellut hänen kanssaan aiemminkin ja yleensä pääsemme lopputulokseen, jossa hän kuvailee tulevaa elämäänsä monen kymmenen kissan kanssa kutoen villasukkia – ilman miestä. Samantyylisissä tunnelmissa soitin aikoinaan äidilleni, joka osittain nauroi tulevaisuudenpaineilleni, mutta joka puheillaan auttoi minua päästämään aikataulullisista odotuksistani irti. Olin kuvitellut elämäni etukäteen liian tarkasti.




Oma elämä pitää rakentaa itsenäisesti, vaikka rinnalla olisikin joku, jonka kanssa rakennettaisiin yhteistä elämää, mutta yksin olemisessa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin suunnitella elämäänsä yksin. On käytännön asioiden vuoksi helpompaa, jos löytää nuorena jonkun, jonka kanssa viettää (toivottavasti) loppuelämänsä. On helpompi yhdessä suunnitella hankintoja kuin pohtia, mitä kummankin tavaroista otetaan. Kaikkea on kaksin kappalein, yksi sun ja yksi mun. Ei elämää kuitenkaan tällaisen varaan pidä perustaa, eikä elämää saa jättää odottelun vuoksi elämättä, mutta kyllä itse ainakin vuosia sitten mietin, kannattaako omaan yksiöön ostaa esimerkiksi isompaa teeveetä tai uutta ruokapöytää.

Tästä kaikesta puheesta huolimatta minulle itselleni oli tärkeää pitää kiinni ajatuksesta, että asun ensin yksin ja niin toivoin myös tulevalta kumppaniltani (jota en silloin vielä tuntenut). Kotoa pois muuttamisen jälkeen ainakin omalla kohdallani oli iso asia opetella yksin olemista, kun olin tottunut ison perheen läsnäoloon. Muistan myös murehtineeni perheeni puolesta kaikennäköistä, mutta se on varmasti perheestä irtautumisvaiheessa normaalia. Yksinään viihtyminen on jossain määrin tärkeää, sillä silloin itseään tutkiskelee eri tavoin ja itsensä oppii tuntemaan paremmin. Mielestäni on tärkeää tuntea ja hyväksyä itsensä sekä tiedostaa, millainen on omillaan, ennen kuin lähtee perustamaan yhteistä kotia kenenkään kanssa.

Pohdin parinkympin paikkeilla omia kriteerejäni, jotka olin kandidaatille asettanut. Ne olivat aika jyrkät. Pikkuveljeni sanoivatkin minun vielä kotona asuessani, että Iida, sä et koskaan tule saamaan ketään, koska oot niin tarkka. Ehkä se on myös itsensä suojelua, että asettaa tiukat raamit, jotta joku niistä vähän poikkeava joutuu näyttää olevansa tutustumisen arvoinen ja osoittaa omat oletukset ja kriteerit naurettaviksi. Kriteereistä kiinnipitäminen karsii myös väärin perustein liikkeellä olevat pois melko nopeasti. Se, että määrittelee toisen jo ennen kuin hänen olemassaolostaan edes tietää, on melko pinnallista, mutta osoittaa toisaalta omien mielenkiinnon kohteiden tuntemista. Ja se, että uuden ihmisen tavatessa suhtautuu häneen neutraalisti ja avoimesti, on taas fiksuutta, joka voi kolahtaa omaan nilkkaan positiivisesti.




Nyt voin katsoa taaksepäin ja huokaista. Ja ehkä myös nauraa omille silloisille ajatuksille, vaikka kovin vakavilta ne silloin tuntuivat, kun katselin kavereiden poikaystävien tekevän heille ruokaa tai auttavan kodin askareissa. Ne pienet asiat, joita ystävien parisuhteissa näki, tuntui sinkun silmin erittäin luksukselta. Ehkä myös se, että pidin niin sanotusti rimaa korkealla enkä halunnut sekaantua mihin tahansa, sai aikaan sen, että nyt osaan arvostaa sitä, mitä minulla on. Tunnen oloni vahvaksi yksin ja yhdessä. Voin olla toisen onnistumisista aidosti onnellinen ja omat onnistumiset on mahtava voida jakaa toisen kanssa. Osaan arvostaa sitä tavallista arkea, jota toivoin. Löydän onnea pienistä asioista, kuten yhteisestä juoksulenkistä, ruoanlaittohetkestä, pyykinpesusta tai matkan suunnittelusta. En tarvitse ihmeitä ollakseni onnellinen. Päinvastoin, pienistä asioista onnen löytäminen tekee elämästä ihmeellisen.

Aivan turhaan olen 19-vuotiaana stressannut tulevaisuudesta ja siitä, onnistuuko kaikki. Elämäni on nyt vasta edessäpäin. Nyt sanoisin 20-vuotiaalle pikkusiskolleni (ja kaikille muille näitä asioita pohtiville), että nauti arvokkaasta elämästä, joka sinulle on annettu. Elämälläsi on tarkoitus ja jonakin päivänä kaikki on juuri niin kuin pitääkin.

Tällä hetkellä ajatus tulevaisuudesta vaikuttaa turvalliselta ja hyvältä. Seuraavan kerran, kun mietin tulevaisuutta ajatellen aikataulua tai välietappeja, tiedän että kaikki varmasti tapahtuu omalla painollaan. Ihan kuten tähänkin asti. 


Don't wait for the perfect moment, take the moment and make it perfect.
<3 Iida