sunnuntai 2. elokuuta 2015

Ihanan viikonlopun ihana illallinen

Harvemmin postailen ruoanlaittokuvia, mutta me rakastetaan ruoanlaittoa ja välillä hifistelyäkin. Sunnuntaikokkailut on kivoja, tänäänkin odottelin jo vähän nälkäisenä, että toinen huushollin osapuoli saapuu keikkareissultaan, jotta voimme valmistaa kalaa. Vanhempani ja nuorempi veljeni oli viikonloppuna kylässä, sillä juhlistimme sukulaisten kesken serkkupojan rippijuhlia. Vanhempani ja veljeni yöpyi meillä pari yötä ja tänään sain ihanat kolme kauppakassillista ruokaa ennen kuin perheeni lähti. 



Töissä tulee onneksi syötyä aika säännöllisesti kalaa, mutta itse sitä tulee valmistettua hieman harvemmin. Suurin syy taitaa olla hinta, lohihan on melko kallista ostettavaa, mutta sunnuntaiaterialle sopii mainiosti vähän hintavampikin ruoka. En meinannut malttaa odottaa, että pääsemme tekemään kalasta jotakin hyvää. Kaivoinkin äidiltäni saaman reseptikirjan kirjahyllystä ja selailin sitä vesi kielellä ennen kuin herra saapui kotiin.


Paistoimme mausteseoksella ja chilijauheella marinoidut lohipalat pannulla kookosöljyssä, jossa oli kuullotetut sipuli ja valkosipuli. Lisäsimme sitruuna- ja limemehua, currya, paprikajauhetta ja valkosipuli-maustemixiä. Sitten pannulle lisättiin basilikaa ja pinaattia. Lopuksi laitoin vielä sitruunaviipaleet pannulle.






Valmis ateria salaatin kera. Illallinen nautittiin melko isoin viinilasein, sillä olin tyhjentämässä "loppuja" tonkasta, kunnes tajusin, ettei viini lopukaan sieltä vielä. Lasit olivat kuin maitolasilliset, mutta käyhän tämä näinkin. Varsinkin nyt, kun olen saanut uudet treeniohjelmat, jotka aloitan huomenna.


Rakastan meidän parveketta. Otimme tyynyt ja viltit mukaan viinin ja ruoan lisäksi lämmittämään. Ihan päätös viikonlopulle! <3



Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan ihana ja todella rentouttava! Tekemistäkin oli niin paljon, että tuntui viikonlopun kestäneen monta päivää. Mikäs sen parempaa kuin viikonloppu, joka tuntui pidemmältä kuin oikeasti oli! On siis mennyt viikonloppu hyvien asioiden parissa.

Vielä hetken illanviettoa ja sitten unten maille, jotta voi aloittaa uuden ja samalla elokuun ensimmäisen kokonaisen viikon energisenä!

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa uutta viikkoa!
<3 Iida

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti