Vietin ihanan viikonlopun perheeni luona Pohjanmaalla ja viikonlopun lämpöiset säät koettuani tajusin viettäneeni kesän kaksi sään puolesta parasta viikonloppua kotikulmilla. Aika hyvä tuuri, sillä Pohjanmaalla voi kotipihalla hyppelehtiä bikinit päällä ilman, että naapuri on vieressä kuulemassa, mitä puhut tai näkemässä mitä teet. Ja vaikka kuulisi ja näkisi, siellä sillä ei ole niin paljon väliä. ;) Minä, joka kärsimättömänä auringonpalvojana en jaksa kovin kauaa maata paikoillani ilman aktiviteettia, nautin pihalla olemisesta, kun voi liikkua ja tehdä – ja sitten melkein kuin vahingossa ruskettua. Yleensä nukahdankin aurinkoa ottaessa ja sen takia en useinkaan voi ottaa aurinkoa yksin, ainakaan palamatta. On hyvä, että on herättäjä, joka havaitsee, milloin on aika uusia aurinkorasvakerros ja huomauttaa, että vettäkin voisi juoda. Olen saanut näistä parista viikonlopuista siis melko paljon irti! Kesä on mennyt kaiken kaikkiaan sisätiloissa töissä, joten on ihanaa, että reissuun lähtiessä on voinut olla ulkona ja säät ovat suosineet!
Epäilin kotona vielä postausta, jonka kirjoitin junamatkalla Pohjanmaalle. Minun piti käskeä oma äitini lukemaan se ja kertomaan tuomionsa. Hän kyllä kehui kirjoitusta ja puhuimme sen jälkeen aiheesta jonkin tovin. Minua mietitytti kovasti se, miten viestini välitin ja että eihän kukaan ymmärtänyt sitä väärin.
Kotona lapsuudenperheen luona tulee aina todella levollinen olo, vaikka itse rakentaakin elämää jo muualle, oman perheen kanssa. Viikonloppuna minut valtasi rentoutunut tunne, joka laittoi miettimään, miksi minä todella pohdin asioita, joita muun muassa postauksessani käsittelin. Olen kuin kolmijalkainen pöytä, jonka neljäs jalka on perheeni luona ja omani vasta rakenteilla. Perheeni luona tuntuu kuin ei tarvitsisi itse ajatella tai kantaa huolia, oloni tuntuu niin tasapainoiselta. Rakastan omaa elämääni Helsingissä, mutta Pohjanmaalla vierailu lataa henkiset akut ja antaa aikalisän arjen keskelle. Huomaan, että käytökseni on muuttunut suhteessa siihen, mitä se Pohjanmaalla asuessani oli. Jotakin on tapahtunut, olen muuttunut rauhallisemmaksi (vaikken nytkään ole todellakaan mikään hissukka), mutta silti huomaan tietyissä tilanteissa käyttäytyväni samalla lailla kuin ennen. Malli omalle käytökselle on muovautunut kotona asuessani ja reissatessani sinne takaisin ikään kuin uppoaisin vanhaan muottiin. On turvallista ja on helppoa. Voin olla minä, Iida.
Lähtiessäni turvallisesta pesästä minusta tuntuu taas samalta kuin minä tahansa päivänä Helsingissä. Se kuuluu asiaan ja minusta on toisaalta hienoa voida kirjoittaa blogia näyttäen ihmisen keskeneräisyyden. Sitä juuri tarkoitin blogikirjoituksellani, että tahdon olla aito ja rehellinen. Liian moni blogi luo paineita kenelle tahansa, joka pohtii elämäänsä kriittisesti, sillä elämän saa helposti näyttämään pelkältä luksukselta, sen tiedän! On helppo itsekin ottaa mahtavia kuvia ja rajata se, mitä elämästään näyttää. Joskus mietin, miltä minä näytän muiden silmin. Varmasti näen itseni eri tavoin kuin muut. Suurimmalla osalla ihmisistä on samat perusongelmat ja murheet, mutta ne eivät yleensä näy ulospäin. Monien elämä sosiaalisessa mediassa näyttää lumiauran auraamalta tieltä, joka kiiltää sen jälkeen, kun aura on lennättänyt lumet sen päältä tienpientareille. Sitä sileää ja kiiltävää näytetään mielellään, mutta ehkä elämän arki on niin tavallista, että ei aina ymmärretä ihmisiä ehkä kiinnostavan ne normaalit asiat, joita jokainen elämänsä jossakin vaiheessa pohtii.
Tähän aikaan, jolloin sosiaalinen media näyttelee elämässä suurta roolia ja jo aiemmin mainitsemani ulkoiset paineet luovat riittämättömyyden tunnetta, olisi mielestäni ihanaa, kun ihmiset kertoisivat useammin arkisia pohdituttavia asioita. Monen blogi ja Instagram on tietysti rajattu tiettyyn aihealueeseen, mutta se ei silti estä olemasta rehellinen. Kaiken voi tehdä niin monella tavalla. Mietin joskus itsekin, ovatko aiheeni niin sanotusti turhia, mutta muutama viikko takaperin sain niin ihanan viestin Instagramissa directinä, että kehon läpi meni kylmät väreet ja kehon valtasi todella hyvä olo. "Itserakkausjuttuu"-kirjoitukseni oli osunut ja uponnut johonkuhun. Muistan kirjoittaneeni kyseistä kirjoitusta meidän huushollin "työhuoneessa", jota oikeastaan Miikan huoneeksi sisustuksen vuoksi kutsun, Miikan pelatessa PlayStationia ja minun kuunnellessani ja hoilaillessani samalla vanhoja biisejä. Kun olin lähellä loppua, mietin, miksi oikein kirjoitan tästä. Tuli hölmö olo ja ajattelin kirjoituksen olevan ihan huono. Meinasin hylätä kirjoituksen, mutta myöhemmin saadessani viestin, etten saisi lopettaa blogin pitämistä koskaan, voin vain olla iloinen, että julkaisin kirjoituksen. Tällainen palaute on parasta, mitä voin kirjoittamisesta saada. Se, että kirjoitan, vaikuttaa johonkuhun positiivisesti. Haluan, että mahdollisimman moni voi kokea blogia lukemalla jotakin samaa kuin itseensä luottamusta ja uskoa postauksen avulla valanut nuori naisen alku! Saada voimaa, uskoa elämään ja itseen sen sijaan, että miettisi, onko riittävä ja pitäisikö tehdä jotakin toisin sopiakseen tähän yltäkylläiseen yhteiskuntaan.
Ehkä vähitellen pöytäni neljäs jalka alkaa olla lähempänä valmistumistaan tukien pystyssä vakaasti pysymistä, mutta en silti koe, etteikö ihminen saisi tarvita elämässään tasapainoa luomaan itsensä lisäksi muitakin. Ihmisen elämään kuuluu aikoja, jolloin tuntuu kaiken sujuvan kuin rasvattu ja aikoja, jolloin tökkii. Nyt minut valtaa jälleen ihana, kokonaisvaltainen hyvä olo. Elämä on ihanaa! Moni huoli ja murhe jäi matkani varrelle ja olen ehkä jälleen askeleen lähempänä sitä hetkeä, kun voin lukea blogeja ja seurata Instagram-tilejä keräten niistä vain sen tiedon, mikä on itselleni hyväksi. Voin myöntää, että toistaiseksi niitä lukiessa ja seuratessa minut valtaa tunne, etteikö mikään riitä. Tällä hetkellä voin itse toimia vain niin kuin toivoisin monen muunkin useammin toimivan. Avoimesti ja rehellisesti. Emme me ole täydellisiä emmekä valmiita. Vastaus siihen, voimmeko olla elämäämme tyytyväisiä ja löytää sisäisen tasapainon riippuu siitä, mitä meidän päidemme sisällä tapahtuu.
Whether you think you can, or think you can't, you're right.
Ihanaa sunnuntai-iltaa junamatkalta auringonlaskumaisemista. <3
<3 Iida
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti