tiistai 30. kesäkuuta 2015

Sisäistä voimaa

Hetken aikaa oloni on ollut todella uupunut. Olen miettinyt, johtuuko se siitä, että olen tehnyt melko pitkiä työpäiviä vai siitä, että olen niiden lisäksi stressannut salilla käymisestä. Salilla en ole ehtinyt käydä niin usein töiden jälkeen, koska opettelen edelleen papereiden sivuunlaittamista ja töistä lähtemistä. En vieläkään usko, ettei työni lopu tekemällä, vaikka tämä on jo kolmas kesä samoja töitä tehden. Työhöni kuuluu jokapäiväisiä maksutapahtumia, jotka olennaisesti eivät lopu, vaikka tekisin päivänä x kaikki sillä hetkellä listoilla olevat työt. Olen kuin aasi, jonka pään yläpuolella roikkuu porkkana ja joka paahtaa menemään eteenpäin silmät kirkkaina tuosta porkkanasta ikinä sitä kiinni saamatta. Täytyisi opetella kiittämään itse itseään, sillä työssäni teen paljon niin sanottua  näkymätöntä työtä, joka ei näy muille. Usein vaikka itse tiedän tehneeni koko pitkän päivän töitä, koen että pitäisi tehdä vielä enemmän. Monesti olen sanonut lähteväni neljältä ja huomannut, että istun samassa paikassa vielä viidenkin jälkeen... Päivien venyttäminen on ehkä ollut se uuvuttavin tekijä, sillä en halua ymmärtää, etten saa venymisestä huolimatta ikinä kaikkea tehtyä.


Viime viikolla olo oli vähän töttöröö ja torstaina olin sopinut näkeväni ihanaa ystävääni, jonka ajattelin piristävän minua. Asiaa oli vaikka millä mitalla ja kun omia tuntemuksiaan sai purettua ääneen, omakin olo keveni. Tunnelmaa kevensi lisää myös vauvantuoksuiset uutiset! Purskahdin kyyneliin ja juuri ja juuri sain pidäteltyä itseni niin, etten alkanut itkeä kahvilassa. Tiedättehän sen pakahtuneen tunteen, jolloin olo on niin onnellinen, että itkukin tulee hallitsemattomina pyrskähdyksinä! Olin niin onnellinen, että jos joku olisi kysynyt, olenko vielä uupunut, olisin kysynyt, mistä hän puhuu! En edes tiennyt, että jonkun puolesta voi olla näin onnellinen. Juoksin bussipysäkiltä kotiin kertomaan uutisen kuin pieni lapsi, joka juoksee kotiin kokeenpalautuksen jälkeen. Töissä vielä seuraavana päivänä hihittelin yksikseni ja olo oli kaikkea muuta kuin uupunut. Olisi tehnyt mieli huutaa uutinen ääneen, sillä se tuntui niin mahtavalta. 


Näiden uutisten lisäksi kesäkuun aikana toiset ystävämme menivät kihloihin. Vihdoin alkaa tapahtua. Tästä hetkestä olemme monien ystävieni kanssa keskustelleet; siitä, kun kaikki alkavat perustaa parisuhdetta entistä vakaammalle pohjalle ja viemään elämäänsä eteenpäin – ja myös luoda uusia elämiä. En olisi uskonut näitä tilanteita etukäteen pohtiessani, että oikeasti olo voi olla näin onnellinen toisen puolesta. Nämä uutiset tulivat samaan aikaan, kun itse poden koirakuumetta ja mietin päivittäin, miten ihanaa olisi, kun olisi oma terassi ja jonkin verran omaa pihaa.

Tänään jouduin pakottaa itseni jättämään työt kesken vähän ennen neljää, jotta ehdin näkemään erästä ystävääni keskustaan. Hetken mietin, että pitäisi saada kaikki tehtyä, mutta pienen päänsisäisen keskustelun jälkeen irtauduin tietokoneesta ja lähdin ajoissa -onneksi. Onneksi, sillä nyt oloni on jälleen energiaa täynnä, vaikka vähän ehkä väsyttääkin! Ihana keskustelutuokio ystävän kanssa Espalla kera kahvin ja jäätelön muutti jännästi kaiken. Keskustelumme aikana huomasin, että nykyisin puhuessani tietyistä kuormittavista asioista, tiedostan valittamisen jo puhevaiheessa. Puhe ei ole valivali–seliseli -höpötystä, jonka aikana kuulija nuokkuu penkissään, vaan etsin ratkaisuja ääneen ja mietin ja pohdin ja ajattelen. Puhun ääneen, mistä asiat johtuvat ja ajattelen, että ehkä näitäkin asioita miettii ensi kesänä kultaisina muistellen. 


Puhuimme ystäväni nimenomaan aikaisemmista kesistä, kun olimme yhdessä vuodesta 2011 lähtien useampana kesänä Korkeasaaressa kahvilatyöntekijöinä. Niiden pitkien ja hiostavien turistintäyteisten päivien jälkeen täytyi nostaa jalat kohti kattoa jääkylmän jalkasuihkun jälkeen turvotuksen laskemiseksi. Noina kesinä keskustelimme kyllä tyttöjen kanssa työn epäkohdista, mutta nyt muistan vain hyvät ystävät ja joitakin hauskoja ilmaan jääneitä lausahduksia ja toimintatapoja, joista edelleen puhumme. Olin silloinkin usein päivien jälkeen väsynyt, mutta muistaakseni myös onnellinen. Päivä oli pulkassa ja onnistunut, ja eikös pääasia ole mennä nukkumaan hyvällä mielellä päivästä. Työpäivien aikana ihastelin idyllistä maisemaa ja ajattelin usein, etten ehkä koskaan tule tekemään töitä yhtä kauniissa maisemissa. Tällaiset asiat muistan nyt. 

Ehkä tänään oivalsin jälleen, että onni löytyy sisältä. Omasta hyvästä olosta. Onni ei löydy rasvaprosentin pienuudesta, salipäivien määrästä viikossa tai työpäivien pituudesta, saati tienatusta palkasta. Olen antanut onnen tunteen lähteä karkaamaan lomille, vaikka ei sille lomia ole myönnetty. Ihminen jaksaa mitä vain, kunhan sisäinen fiilis on kohdillaan! Jokainen on oman onnensa seppä ja jokainen voi valita, ottaako vastuun omasta onnestaan vai valittaako. Minä en ole katsonut tarpeeksi rehellisesti omaa toimintatapaani vaan etsinyt syitä väsymykselle, vaikka syy on ollut yksinkertainen; olen ollut vain väsynyt ja tarvinnut lepoa. Olen stressannut (eli kuormittanut kehoani entistä enemmän) siitä, etten ole ehtinyt salille, sillä olen tehnyt pitkiä päiviä. Päiviäni olen pidentänyt, jotta saisin enemmän aikaan. No, kuka kiittää? Ei ainakaan kehoni. Tai sainko jotenkin enemmän mehuja itsestäni irti tällä tavoin? En. Voisi kysyä, miten meni noin niin kuin omasta mielestä!? Lisäksi välillä olen raahautunut salille väsyneenä tästä kaikesta ja ollut töissä entistä väsyneempi. Aika hyvin maksimoitu kaikki, mitä ei saisi tehdä. Ups...

Nyt viisaampana kesäkuusta on hyvä aloittaa heinäkuu. Uusi kuukausi tuo uudet haasteet ja motivoi yrittämään parhaansa. Heinäkuussa taidan vähän höllätä otetta asettamatta turhan korkeita tavoitteita. Tavoitteet voisivat olla realistisia ja tavoitettavissa olevia, jolloin niiden saavuttamisesta saisi mielihyvää. Pari salikertaa viikossa vaihtunee pitkään juoksulenkkiin ja otan härkää sarvista ja isken suunnitelmat, joista pidän kiinni, kalenteriin ennen viikon alkua. Täytyy varata riittävästi aikaa työlle, urheilulle ja ystäville. 


Hei hei kesäkuu ja tervetuloa heinäkuu
<3 Iida


sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Itserakkausjuttuu

Juhannuspäivänä ajelin Himokselle itsekseni katsomaan poikien keikkaa ja matkalla kuuntelin jotakin Spotifyn listaa, jolta sattui alkaa soimaan Mariskan Itserakkausjuttuu-biisi. Sanat ovat mielestäni erittäin hyvät ja sopisivat jokaiselle naiselle ikään katsomatta, sillä etenkin naisten keskuudessa tyytymättömyyttä itseensä on valitettavan paljon. Naiset, ja myös miehet, puhuvat turhan usein muista negatiivista ja keskittyvät liikaa toisten elämiin, vaikka oma on annettu elettäväksi ja olisi tärkeämpi panostaa siihen.

En ole käynyt läpi helpointa tietä tähän tilanteeseen, missä tällä hetkellä olen, mutta mielestäni olen pärjännyt silti kokonaiskuvaa katsoessa melko hyvin. Olen oppinut sellaisella tahdilla uusia asioita itsestäni, että varmasti prosessoisin monia asioita hitaammalla tempolla, jos elämä olisi kuljettanut toiseen suuntaan.


”Olen vihdoinkin käsittänyt sen

Mä oon fiksu ja kivannäköinen
Kaiken hyvän todellakin ansaitsen
Mitä tielleni sattuu
Helppo muista on kyllä välittää
Mut itteänikin mun täytyy silittää
Lupaan täst edess aina yrittää
Itserakkausjuttuu
Itserakkausjuttuu
Itserakkausjuttuu”




Muistan miettineeni viime kesänä, että olisipa joku ihminen, joka on samassa tilanteessa kuin minä itse. Olisin halunnut saada samat asiat kokeneelta ihmiseltä perspektiivia omiin näkemyksiini ja keskusteluseuraa, sillä olin ihan keltanokka tilanteessani. Toisaalta, en löytänyt elämääni ihmistä kesken hänen keikkarundinsa, vaan ehdin tutustua häneen vajaan vuoden verran ennen kuin hänen musiikkiuransa levy-yhtiön leivissä alkoi, joten ihminen oli tuttu jo kaiken tohinan alkaessa. 

Muistan miettineeni, mitä uskallan kertoa ja näyttää, sillä pienen paikkakunnan kasvattina tiedän, millaisia ajatuksia ihmisten mielessä helposti liikkuu. Olen kuitenkin aina ollut rehellinen itselleni ja niin aito kuin vain voin olla, joten pienten alkuhaasteiden jälkeen aloin olla häpeilemättä sitä mitä olen. Mikäli muut eivät näe minussa sitä, mitä oikeasti olen, heidän kannattaa tutustua, ja he, jotka haluavat tuomita, tekevät niin. Halusin olla uskollinen asettamilleni yksityisyyttä koskeville rajoille, mutta kuitenkin olla peittelemättä asioita, joita olin oikeasti onnellinen ja ylpeä. Tämä oli haasteista haastavin.


"Voi heittaajat sanoo mitä tahansa

Ei se mua liikuta, pitäkööt vihansa
Mut se mist aiheutuu vahinkoo on
Jos mä en itelleni frendi oo
Jo kiistatta oon paras minä
Ja muihin mä en vertaa mua enää ikinä, hä
Tää on luultavasti sullekin tuttuu
Sitä itserakkausjuttuu
Itserakkausjuttuu
Itserakkausjuttuu”




On niin helppoa tuomita ihmiset. Monesti he, jotka tuomitsevat, luulevat sen aiheuttavan vahinkoa kohteelle. Yleensä juuri tämä tuomittu ihminen ei anna muiden vaikuttaa omaan kuvaansa itsestä, sillä tietyn määrän kakkaa kun saa niskaansa, oppii suhteuttamaan asioita. Vahvistuu. Toisaalta, näin myös helposti ihminen voidaan leimata ylimieliseksi, sillä mittarin näyttäessä täyttä lukemaa, ei jaksa enää välittää. Muut huikkivat, mitä huikkivat, mutta se ei saa hidastaa kenenkään tahtia! Kukaan ei onneksi voi ottaa toiselta pois elämää, unelmia, tavoitteita, motivaatiota ja tahtoa. Niissä on ainekset jo vaikka miten pitkälle, joten on pelkästään itsestä kiinni, mihin asti haluaa elämässään päästä.



Muita ei voi syyttää siitä, jos oma elämä ei etene tai tuntuu, ettei mikään onnistu. Monesti juuri tällaisissa tilanteissa viha nostaa päätään ja halutaan valittaa niistä, joilla kaikki näyttää olevan hyvin. Ajatellaan, että ei niillä oikeasti voi olla hyvä elämä. Miksi ei? Äiti joskus opetti, että "Se kell' onni on, se onnensa kätkeköön" ja uskon, että tietyissä määrin tuo on hyvä pitää mielessä. Miksi jakaisitkaan elämästäsi kaikkea kaikille? Varsinkaan niille, joiden tiedät käyttävän sitä aseena sinua vastaan kehittäen jokaisesta positiivisestakin asiasta negatiivisen.


”Naistenlehdistä lukea taas saan

Miten väärin ja huono olenkaan
Vaikkei totta se ole ollenkaan
Mietin vaan ”mitä v*ttuu…”
Mikä mussa on muka nurinpäin
Vaikka pärjeilen hyvin juuri näin
Suosittelen sinullekin ystäväin
Itserakkausjuttuu
Itserakkausjuttuu
Itserakkausjuttuu”


Ihmisten kuulee puhuvan kaikenlaista, mutta mitä enemmän puhetta on, sitä varmempi voit olla siitä, että jutuissa ei ole perää ja sinä et ole heidän varsinainen ongelmansa. Joskus hämmentyy ja miettii, että jos itsellä kaikki on hyvin ja elämä mallillaan, herää jokaiseen uuteen päivään hymy huulilla ja nauttii elämän pienistäkin iloista, miksi joku toinen haluaisi uskoa muuta ja maksimoida omaa kurjuuttaan? Jokaisella on mahdollisuus olla mitä vain, jos tahtoa ja motivaatiota löytyy. 


”Tykkään itestäni

Viihdyn mun nahois
Mä väsyn jumittamaan
Fiiliksiss pahois
En dissaa vaan kehun ja kiitän
Kyl kelpaan just tälleen mä riitän
Oon kritisoinut mua jo aivan tarpeeks
Teen sovinnon ja annan itelleni anteeks
Onni alkaa siit mihin ankaruus loppuu
Kaikki tarvii itserakkausjuttuu
Itserakkausjuttuu
Itserakkausjuttuu
Itserakkausjuttuu”




Mitä enemmän toteutan itseäni ja lähentelen tavoitteitani, sitä tyytyväisempi olen. Jokainen voi velloa itsesäälissä ja miettiä kaikkia niitä asioita, jotka itsessä on vialla. Voi olla luomi väärässä paikassa, hammasrivistössä yksi rivistöstä poikkeava hammas, jenkkakahvat tai ohuet hiukset. Jokaisella on jotakin, mistä ei pidä itsessään. Pointti ei olekaan, että jokainen rakastaisi itsessään kaikkea ja olisi erittäin tyytyväinen itseensä vuoden jokaisena päivänä, vaan että oppisi hyväksymään, jos jokin asia ei ole kuin jollakin toisella. Yleensä vertailun kohde omaa myös jotakin, mihin ei ole tyytyväinen, joten elämänsä voi kuluttaa kadehtien jotakuta toista henkisistä tai fyysisistä vahvuuksista, menestyksestä tai mistä ikinä keksii!

Typeräähän se on. Ei omaa elämää ja itseä pitäisi rakastaa niin vähän, että elämästä löytää vain negatiivisia asioita samalla osoitellen toisten elämässä kohtia, joita jotenkin yrittää loukata. Jos joku on onnellinen elämästään, on varmasti hän kulkenut pitkän tien siihen, sillä varsinkin nykyisen maailman menossa on oltava jalat hyvin tiukasti maassa, jotta pystyy löytämään sisäisen tasapainon ja olla vertailematta elämäänsä kenenkään toisen omaan. On mahtava huomata, että omassa jokapäiväisessä elämässä on niin paljon asioita, joista olla kiitollinen!

Jos joku kehuu, kiitän. Jos joku dissaa, en välitä. En sano, etteikö ulkopuolisten loukkaukset olisi ikäviä, mutta nekin käsiteltyä, pystyy jälleen olla vahvempi. Toisaalta myös se, miten monesta suunnasta samanlaista palautetta saa, kertoo palautteen totuudenmukaisuudesta. Mikäli saavillisia nakataan niskaan samasta suunnasta mitä ihmeellisimmistä aiheista, voi viis veisata, mutta huolestuneempi kannattaa olla vasta, jos joka suunnalta kuulee jatkuvasti samoja asioita. Kyllä itse itsensä tuntee ja jos on muuten kaikki kunnossa, voi itselleen myöntää myös heikkoudet ja koittaa kehittyä niissä.

Olen käsitellyt omat elämäni haasteet ja selviytynyt hyvin, sillä olen nyt tässä. Vuosi sitten valitsin olla hyvin yksityinen ja vuoden verran opettelin itseäni, kunnes olin tarpeeksi vahva alkaa toteuttamaan niitä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Minun oli tarve päästä kahleista. Se ehkä tarkoittaa sitä, että minun täytyy olla vahva, mutta toisaalta blogin kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta saan sellaista mielihyvää, mitä en saisi jos päättäisin jättää elämäni elämättä jonkun toisen ihmisen vuoksi.



Itse toivoin, että olisin voinut keskustella vuosi sitten jonkun -positiivisessa merkityksessä kohtalontoverin- kanssa, mutta toivon että kuka tahansa tätä lukeva, voisi samaistua joihinkin kohtiin ja löytää omat vahvat ja kauniit puolensa ja hyväksyä myös ne heikommat puolet. Kaikki on itsestä kiinni ja sen olen todistanut itselleni. Olen henkisesti isompi ihminen ja minulla on myös erittäin hieno, kannustava ja rakastava ihminen vierelläni, joka on valanut uskoa niinäkin hetkinä, kun en ole ollut niin hymyileväinen kuin yleensä olen.


Ihanan aurinkoista sunnuntai-iltaa! 

<3 Iida


tiistai 23. kesäkuuta 2015

Mun jussi

Juhannus ja uusi vuosi ovat jokavuotisia päänvaivoja, sillä silloin pitäisi olla ikimuistoiset suunnitelmat ja mahtavaa tekemistä. Näinä juhlapäivinä monet potevatkin lievää ahdistusta siitä, että jotakin olisi keksittävä. Kaikki kyselevät suunnitelmia, mutta ellei keskikesän juhlaa ole ollut suunnittelemassa vuodenvaihteen jälkeen, voi olla että suurimmat juhlat jää juhlimatta. 

Talvella juhannus tuntuu todella etäiseltä, mutta jotenkin sen tulo aina onnistuu yllättämään. Arvelin jo viime kesänä, että kyseinen juhannus tulisi olemaan viimeinen rauhallinen mökkijuhannus hetkeen, ainakaan yhdessä paremman puoliskoni kanssa. Pidinkin pitkään suunnitelmat avoinna ja päätin vasta viime hetkellä, missä juhannukseni vietän. Olin ollut töiden aluttua melko uupunut työpäivien jälkeen ja ajattelin, että tällaisena päivän verran pidempänä viikonloppuna haluan tehdä itselleni mieluisia asioita rauhallisella aikataululla.


En ole aikaisempinakaan vuosina ollut se festareiden kovin rokkaaja, vaan olen ollut usein juhannuksena töissä tai mökkeillyt. Kerran olen katsastanut Lentäjien Juhannuksen, Kalajoen Juhannuksen ja Himoksen Juhannuksen. Tänä vuonna olin festareilla ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen.

Juhannusaaton aloitin salitreenillä kuvitellen, ettei salilla ole juuri ketään. Mitä vielä! Siellähän oli sali täynnä porukkaa, vaikka salin sulkemisaikaa jo aikaistettu kello 13:ksi. Vietin päivän isovanhempieni seurassa. Haimme ja rakensimme saunavihdat (tai oikeastaan olin kantoapuna ja juttuseurana paapalleni, joka hoiti työn), lämmitimme saunan ja grillailimme. Minua oli muistettu jopa alkoholittomalla skumpalla, autolla kun olin matkassa. Se itse asiassa maistui ehkä jopa paremmalta kuin alkoholillinen!









Juhannuspäivänä ajelin Himokselle kivoilla fiiliksillä, ehkä vähän myös jännitti. Katsoin siellä poikien keikan ja jäimme vielä katsomaan, kun JVG esiintyi. Ennen poikien keikkaa minäkin jännitin, vaikka sain olla vain yleisönä. Teltta oli täynnä juhlijoita ja fiilis oli huipussaan, kun ihmiset osasivat laulaa mukana. Olisin voinut liittää tähän postaukseen yhden videoimani biisin, mutta sunnuntaina huomasin kotona kuvia selaillessani, että olin laittanut ääniasetukset joskus aiemmin asetuksia säätäessäni pois päältä, joten jäimme ilman ääntä. En olisi uskonut, että videota voi kuvata ilman ääntä. Kokeilin kaikkea mahdollista, jotta ääni olisi saatu mukaan, mutta täytyi muutaman kerran nieleskellä pettymystä. Toisaalta pitää ajatella niin, että hienompaa on kokea tilanne livenä ja nauttia siitä kuin yrittää tallentaa kaikkia elämän tärkeitä hetkiä kuviin ja videoihin, niin kivoja kuin ne ovatkin. 




Niin se juhannus taas oli ja meni. Sateinen sää tuskin yllätti ketään, mutta toivotaan että jälleen näin huonolla kesän aloituksella olisi hyviä ja lämpimiä seurauksia. Toivotaan, että kesä jatkuu mahtavana ja aurinkoisena, ja että lomailijat saisivat nauttia Suomen kesän parhaista puolista!


Ihanaa alkuviikkoa!
<3 Iida


lauantai 13. kesäkuuta 2015

2/2 Nettivalmennus: Treenaaminen

Muutama kuukausi takaperin olisin käyttäytynyt salilla aivan toisin kuin nyt. Olisin ollut hieman epävarma, onko tekemäni treeni tarpeeksi tehokasta ja kehtaanko tehdä ehkä vähän tyhmältä näyttävää liikettä, jos en suoritakaan sitä täydellisen oikein. Ehkä olisin myös pohtinut, teenkö tarpeeksi toistoja ja mitä lihasryhmiä olisi järkevää treenata samana päivänä ja mitä seuraavalla kerralla. Olen tässäkin asiassa kaikkimullehetinyt-ihminen ja toivoin saavani kaikki paikat kerralla kipeiksi, koska muuten kuvittelin, etten tehnyt tarpeeksi tehokasta työtä. Tuolloin treenaaminen ei ollut yhtä määrätietoista kuin nyt ja koin, etten saanut salitreenistä sitä hyötyä irti, mitä toivoin.

Joskus kotitreenikin on paikallaan.
Latausjuoma, treenijuoma ja palautusjuoma.
Nyt treeniohjelmaa yhdeksän viikkoa puurtaneena voin sanoa, että sekä itsevarmuus että tulokset ovat paljon paremmat kuin aiemmin. Tiedän, mitä menen tekemään ja uudetkin liikkeet valmiiksi tsekanneena osaan tehdä liikkeet oikein enkä arastele tehdä edes niitä hölmöimpiä liikkeitä. Enää en välitä muiden katseista, kun teen liikettä, josta joskus ajattelin, että onpa noloa. Itseä vartenhan tätä tehdään, eikä urheillessa tarvitse hienostella. Lähes kaikissa kolmessa treeniohjelmassa treenin on saanut tehtyä yhtä nopeasti venyttelyiden kanssa, treeniin on mennyt keskimäärin aikaa noin vähän alle tunti. Tämä sopii minulle paremmin kuin hyvin, sillä kärsivällisyyteni ei riittäisi tekemään treeniä pitkään ja hartaasti.

En ollut ajatellut treeniohjelmaani aloittaessa, että olisin lihava tai isokokoinen, mutta tiesin että ylimääräistä oli ja halusin sen pois. Tunsin tuolloin myös oloni väsyneemmäksi kuin aikoina, jolloin treenasin säännöllisemmin. Halusin näyttää paremmalta, tuntea sisäisesti oloni vahvaksi ja timmiksi lihasten vahvistuessa. 


Huhtikuun alussa.
Harvoin kukaan puhuu varsinaisesti lihaksista. Kaikki, jotka lajia harrastavat kehittävät lihaksistoaan, vaikka yleensä näkökulmaksi esimerkiksi blogeissa otetaan aika usein hyvinvointi, ruokavalio tai se, miten treenataan. Lihakset onkin monesti juuri se tekijä, joka jakaa mielipiteitä tästä harrastuksesta. Osa ei pidä kauniina naisia, joilla on tietyn kokorajan ylittävät lihakset, mutta olettaisin, että treenaavat nauttivat huomatessaan, miten lihakset kehittyvät. Voin rehellisesti sanoa, että peiliin katsoessani olen tyytyväinen siihen, mitä näen. Fyysisen kehityksen huomaa kyllä kunnon kasvamisesta mutta myös lihasten kehityksestä. Monesti ihmisten puheista ja reaktioista kuulee sen, miten he pelkäävät lihasten ikään kuin räjähdysmäisesti kasvavat yhden yön aikana, kun monet sanovat, että älä sitten hanki liian isoja lihaksia... Rasva palaa ensin päältä ja vähitellen lihakset uskaltautuvat näkyviin, mutta ei se tarkoita että salilla käyvästä ihmisestä tulee automaattisesti lihaskimppu.

Henkilökohtaisesti mielestäni tietynlainen jäntevyys ja lihasten piirtyminen on vain hyväkuntoisen ihmisen merkki. Menee minullakin jossakin raja sille, mikä on kaunista ja mikä ei, mutta sellainen raja ei vielä kovin lähellä näy. Salilla esimerkiksi käsiä treenatessa on hieno nähdä, miten olkapäissä alkaa näkyä pieniä lihaksia, joita ennen ei ole nähnytkään. Olkapäät piirtyvät yhä nätimmin ja hauiskin tulee esiin, kun tasapaksuisuus alkaa muuttua rasvan karistessa luoden urheilullisen näköiset kädet. Sellaisesta näystä saa mielihyvää, koska tietää että on saanut melko suuren työn vaativia muutoksia kropassa aikaan. Kukapa ei olisi iloinen huomatessaan, että on onnistunut jossakin, mitä on tavoitellut? Luulen, että vähemmän minä treenatessa varsinaisesti kokoa kasvan kuin mitä syömällä kasvaisin. Se mielestäni onkin huvittavaa, että ihmiset huolestuvat ettei treenaava ihminen vain kasva liian suureksi, kun suuremmaksi voisi kasvaa laittamalla suuhun kaikennäköistä. Tuleehan sitä kavennuttua melkoisesti joka puolelta ennen kuin ne lihakset varsinaisesti alkavat näkyä. 

Kehonkoostumusmittaukset ovat erittäin konkreettinen tapa nähdä oma kehitys. Kävin syyskuussa mittauksessa ja toisen kerran nyt keväällä 2015. Vaikka olin juuri syönyt kaksi antibioottikuuria ja meneillään oli kortisonikuuri sairastelujen vuoksi, oli lihasmassaa tullut 400 grammaa lisää. Tulokset tuolloin valehtelivat hieman lääkkeiden ja sairastelun takia, mutta kesällä on tulossa uusi mittaus, jonka tuloksia odotan enemmän. Nyt sairastelu ei ole katkaissut treenejä ja tulokset ovat varmasti parempia.



On ihanaa tuntea olevansa vahva ja huomata arkiaskareissa, miten tekee jonkun tietyn liikkeen täysin lihasten voimin. Kyykystä nouseminen tuntuu niin helpolta, vaikkei se koskaan ole mitään ongelmia aiheuttanut, mutta nyt tuntuu kuin ponkaisisi ylös kuin kenguru. Venytellessä tai muuten jalkoja tai käsiä tunnustellessa tuntee vahvan lihaksen yhä helpommin. On ihanaa tuntea itsensä hyvinvoivaksi ja energiseksi ja tietää, että kropan muokkaaminen ei vaadi muuta kuin säännöllisyyttä, riittäävää syömistä ja kovaa treenaamista. Jokainen pystyy siihen.

Katsoessani kuvia, joita otin ennen treeniohjelman alkua ja kuvia ohjemien edetessä, voin huomata suuria eroja. Parhaiten erot huomaa itse tuntemalla ne kehossa, mutta monet näkyvät myös kuvissa. Huomasin keväällä istuessani espanjan tunnilla, että laittaessani toisen käteni reisieni väliin (istun joskus näin :D) hämmästyin, kun oli niin väljää. Reiteni olivat kaventuneet ja tämä oli ehkä ensimmäinen konkreettinen muutos, jonka huomasin. Toinen asia, josta kuulin myös eräältä kaveriltani oli, että kasvoni olivat kaventuneet. Tuollaista eroa ei ole helppo huomata, mutta käsitykseni vahvistui, kun joku toinenkin siitä mainitsi. Turvotus oli poissa.

Takapuoli on saanut melko paljon nostetta ja kasvanutkin yllättävän paljon. Tuntuu ehkä hölmöltä puhua takapuolesta, olisihan helpompaa postata kuva Instagramiin, mutta jotenkin se ei tunnu minulle oikealta. Helpompaa se olisi siksi, ettei tarvitsisi kertoa omista tuntemuksista tai takapuolen kehityksestä, kun kuva puhuisi kehityksen puolesta. Ohjemien alkaessa takapuoli oli ehkä se ensimmäinen tai toinen asia, jonka toivoin kehittyvän. Toinen niistä oli sisäreidet. Takapuoli voi olla pyöreä ja iso kahdesta syystä, ja minä halusin sen olevan pyöreä siksi, että se on lihaksikas ja vahva. Mietinkin usein, miltä kisaavien ihmisten pakaroissa oikeasti tuntuu. He poseeraavat selin tuomaristoon ja yleisöön samalla jännittäen pakaransa. Jos lihaksia ei hirveästi ole, ei saa jännitettä lihaksiin, vaikka miten yrittäisi. Itseäni miellyttävistä muutoksista yksi on juuri se, että pepusta on tullut melkoisen rautaisa. Nyt tiedän, miltä tuntuu jännittää kunnolla pakaralihakset.

Kolme ohjelmaa sisältänyt treeni oli sisällöllisesti kaiken kaikkiaan mahtava ja tuloksia syntyi aluksi melko rytinällä ja loppuvaiheessa vähän hitaammin. Vaikkakin nyt on hieman hitaampaa saada tuloksia, tai sanotaanko että tulokset vaativat enemmän töitä, aerobista harjoittelua ja täsmäliikkeitä, tämä viimeinen ohjelma on mielestäni ihan huippu! Joskus tuntuu, ettei kehitystä tapahdu, mutta ladatessa edelliskertaa enemmän painoja laitteeseen, tajuaa olleensa väärässä. Energiaa on vaikka muille jakaa ja mielihyvää lisää tulosten tunteminen kehossa sekä niiden näkeminen peilistä katsoessa. Yleensä päivästä odottaa sitä hetkeä, kun pääsee salille ja sinne lähteminen on helppoa, mutta on myös päiviä, jolloin täytyy piiskata itsensä liikkeelle. Näinä vaikeampina päivinä palkinto on ajallisesti tunnin päässä. Tunnin treenin jälkeen olo on aivan toinen ja itseä saa jälleen kerran kiittää siitä, että raahautui salille.

En voi mitään muuta kuin suositella kaikille säännöllistä liikuntaa varsinkin nyt, kun aurinkoiset säät alkavat vähitellen suvaita näyttäytyä täällä kylmässä Suomen kesässä. Kauniina päivänä on vaikeaa keksiä tekosyitä, miksi ei lähtisi lenkille. Monilla lenkkipoluilla on myös ulkolaitteita, joissa voi tehdä päivän treenin ja samalla nauttia ulkoilmasta. Ei ole siis syytä, miksi kannattaisi jäädä kotiin neljän seinän sisälle. ;)


Ylös, ulos ja nauttimaan treeneistä! :)
<3 Iida

tiistai 9. kesäkuuta 2015

1/2 Nettivalmennus: Ruokavalio

Maaliskuun alussa päivänä päätin tehdä jotakin, mitä pääkoppani oli käskenyt jo tovin tehdä. Mieli halaji usein salille ja halusin kesäkuntoon, siis ihan oikeaan kesäkuntoon, ja päätin, että tänä vuonna aion toteuttaa sen niin pitkälle kunnes olen itse tyytyväinen. Nälkä kasvaa syödessä ja kilpailuhenkisenä uskon, että mikään pieni muutos ei itselleni riitä. Aloitin kuukauden puolivälin paikkeilla 12 viikon nettivalmennuksen, josta olen sairasteluviikot (3) vähentäen treenannut yhdeksän viikkoa. Ilman sairastelua tämä viikko olisi siis viimeinen. Ohjelma vaihtuu joka neljäs viikko, joten olen saanut kolme ruoka- ja treeniohjelmaa, joista aloitin viime viikolla viimeisen. Noudatin ohjelmien treeni- ja ruokavalio-ohjelmaa alussa todella tarkasti. Into aktiivisempaan ja säännöllisempään treenaamiseen ja syömiseen alkoi heti, kun sain ensimmäisen ohjelman käteeni, sillä se että kuului johonkin ryhmään (Facebookissa saman ohjelman ostaneilla on oma ryhmä) ja että olin maksanut ohjelmasta, motivoi.



Nyt taaksepäin muistellessani mielestäni ei ollut vaikeaa pidättäytyä herkuista ensimmäiset viisi viikkoa. Treenasin kovaa ja söin paljon ja säännöllisesti, joten nälkä ei tullut. Tosin Hesburgerin ruokaa teki mieli enemmän kuin normaalisti edes tekisi, se oli vähän ironista. Postiluukusta tipahtaneet alekupongit eivät auttaneet asiaa. Taisin kerran tuon viiden viikon aikana syödäkin aterian, jotta voisin todistaa itselleni, että eihän se nyt niin ihmeellistä ole. Kurkkumajoneesi on vain niin hyvää! Se onkin syy sille, miksi en koskaan käy McDonald'sissa. Luulen, että aluksi mieliteot ovat suurempia. Tekee mieli syödä vain siksi, kun tietää, että ei saisi. Jokainenhan tietää, että kaikki kielletty kiehtoo.


Viidennen viikon jälkeen alkoi kerran viikossa herkkupäivä, jonka ei pitäisi kuitenkaan tarkoittaa mättöpäivää. Energiamäärä herkkupäivinä on korkeampi, mutta siitä huolimatta energiansaanti on -kulutusta vähäisempää. Viikoittainen kokonaisenergiansaanti pysyy silti samana, mutta päivittäisten aterioiden määrästä nipistetään sen verran, että yksi vapaastisyöntipäivä mahtuu mukaan. Hiilareita tulisi tankata paljon, jotta elimistö huijattaisiin luulemaan, että lisää energiaa on tulossa ja täten aineenvaihdunta pysyisi vilkkaana. Kun kerran viikossa energiavarastot täytetään, on mahdollista treenata seuraava viikko todella kovilla tehoilla. Tämä lisää energiankulutusta, nopeuttaa palautumista ja auttaa lihasten muokkaamista. Tällainen tankkauspäivä boostaa aineenvaihduntaa ja edistää tulosten syntyä, kun on pitkään eletty samalla energiansaannilla.

On hauska huomata, miten nyt 12 viikkoa myöhemmin suhtautuminen vapaastisyöntipäivään on muuttunut. Ylipäätään suhtautuminen syömiseen on muuttunut. Podin joitakin viikkoja sitten kolmen viikon flunssaa ja poskiontelotulehdusta. Sairastaessani en tehnyt itselleni rajoituksia, vaan päätin, että jos tekee jotakin mieli, syön. Kipeänä ei tee mieli syödä superterveellisesti, varsinkin vihannekset saivat kyökkimään. Aluksi herkkupäivän tultua ajattelin, että nyt sitten saa sitä karkkia! Karkki on oikeastaan ainut heikko kohtani, en niinkään himoitse esimerkiksi sipsiä tai leivonnaisia, mutta karkit ovat ihan parasta! Ainakin olivat. 


Ensimmäisten viikkojen lauantaisin pidin herkkupäivän ja ostin silloin yleensä irtokarkkeja. Usein ostin enemmän kuin koskaan loppujen lopuksi söinkään. Kun oli lupa syödä jotakin mikä viikolla oli niin sanotusti kiellettyjen listalla, sitä ei enää tehnytkään mieli. Olo seuraavana päivänä melkein luvan pakottamana syötyjen karkkien jälkeen oli turvonnut ja pöhöttynyt. Ei ollut kauhean hyvä olo. Näiden päivien jälkeen kaipaa sitä puhdasta ruokaa, jolloin lautasella on sopiva määrä vihanneksia, paljon salaattia ja proteiini- sekä hiilihydraattipitoista ruokaa. Joskus ateriat tuntuvat niin suurilta, että pitää ihan pinnistellä, jotta viimeiset haarukalliset menevät suuhun asti. Tosin on turvallista syödä, kun tietää syövänsä sopivasti. Enää en myöskään ajattele ensimmäiseksi jotain suuhun laittaessani kaloreita vaan sitä, millaista ruokaa sinne laitan.

Muistan, että flunssaa sairastaessani pohdin ensimmäistä kertaa ihan ajan kanssa suhdettani ruokaan ja treenaamiseen. Missä menee omat rajani? Mitä haluan tältä kaikelta? En ole treenaamassa kisoihin, joten miksi kiduttaisin itseäni kieltämällä kaiken hyvän, kun tarkoitus on löytää tasapainoinen omaan elämäntyyliini sopiva suhde ruokailun ja treenin välille. Sitä paitsi nyt on kesä! Mielestäni Fitnesspäiväkirjojen Venla Savikuja edustaa erittäin terveitä arvoja ja suhdetta ruokailuun. Hän välittää onnistuneesti esimerkin, jonka haluaa antaa; että normaalilla terveellisellä ruokavaliolla ja kovalla treenillä voi saada hyviä tuloksia, eikä mitään tarvitse kieltää kokonaan. Ja että herkutellakin saa. Tarkoitus on tehdä terveellisestä elämästä elämäntapa ja on parempi tehdä pieniä pysyviä kuin radikaaleja isoja muutoksia. Ensimmäistä kertaa rajoja pohtiessani, en vielä ihan ollut varma, missä kohtaa omani menevät. En löytänyt vielä oman elämäni pelisääntöjä.


Nyt kun olen treenannut kovaa ja myös uskaltanut soveltaa itse treenipäiviä esimerkiksi vaihtaessani salitreenin kävely- tai juoksulenkkiin, en ole kokenut huonoa omaatuntoa. Aluksi olin henkisesti ehkä liiankin orjallinen ohjelmille. Olen välillä syönyt esimerkiksi sinihomejuustolla täytetyn, pekoniin käärityn sienen tai croissantin ajattelematta, että se olisi väärin. Elämästä täytyy nauttia. Tärkeintä mielestäni on se, että ei tule suuria notkahduksia tai turhia himoja kieltojen seurauksena. Nyt kun olen löytänyt balanssin syömisen suhteen, on syöminen itsellekin mieluisampaa, kun ei koe tekevänsä mitään väärin. Kuitenkin huolehdin siitä, että lautanen sisältää tarvittavat ravintoaineet ja -määrät. Olen huomannut, että aiemmin ateriakokoni olivat suurempia ja söin harvemmin. Nyt olo pysyy hyvänä läpi päivän, kun syön hyvän aamiaisen, kaksi lämmintä ateriaa ja kaksi-kolme välipalaa. Lisäksi syön päivittäin ravintolisinä C- ja D-vitamiinia, sinkkiä, omega 3 -kapseleita ja multivitamiinitabletin.


Viime perjantaina ostin viikonlopulle jälleen irtokarkkipussin. Kotona muutaman karkin jälkeen ei enää tehnyt mieli. Varsinkaan aterian jälkeen karkkipussi ei houkutellut ollenkaan ja laitoin pussin kaappiin. Söin muutaman karkin vielä lauantaina ja totesin, että nyt kun olen antanut itselleni henkisen armahduksen syödä vapaammin kuin vain puhtaasti tekemällä ruokaohjelman aterioita, ei ole tarvetta yhtenä päivänä viikossa syödä herkkuja. Ei loppuelämäänsä jaksaisikaan syödä samoja ruokia päivästä toiseen, vaan on luvallista soveltaa ja loihtia uusia makuelämyksiä. Nyt olen keskittynyt lähinnä yhtenä päivänä viikossa syömään nimenomaan hiilihydraattipitoisempaa ruokaa, mutta silloinkin usein aamulla tekee mieli aamusmoothieta ja ruokailurytmi pysyy kutakuinkin samana. 

Moni, joka urheilee ja syö hyvin, voi sanoa, että lihaksia tehdään keittiössä. Ruokavalio vaikuttaa todella paljon siihen, miltä sisäisesti tuntuu ja miltä ulkoisesti näyttää. Yhdistäessä tervellisen ruoan monipuoliseen liikkumiseen, lihakset paljastuvat ylimääräisen rasvan karistessa ja ääriviivat piirtyvät yhä paremmin. Mikäs sen mukavampaa. Olo on kaikinpuolin juurikin niin hyvä kuin kaikki treenaavat ihmiset mainostavat sen olevan. On niin kevyt, pirteä ja energinen olo! Jopa viime viikolla, kun olin aluksi todella väsynyt totutellessani jälleen jokapäiväiseen työarkeen opintojen jäädessä kesälomalle, yksi salitreeni sai käännettyä koko viikon fiiliksen päälaelleen. Energiaa oli toisella tavalla, vaikka edelleen pieni väsymys painoi. Jälleen treeni ja hyvinvoiva kroppa vahvistivat sen, miksi treenaaminen on niin ihanaa.



Voin siis sanoa, että olen vihdoin löytänyt kroppani hyvinvoinnin ja aivojen mielitekojen välillä kultaisen keskitien. Mielestäni tällä hetkellä terveellisten elämäntapojen ja hyvinvoinnin kannalta tulee niin paljon tietoa (lue: epäsuoraa painetta) joka tuutista, että se oli myös syy sille, miksi itse mietin omaa suhtautumistani pitkään. Pitää opetella tuntemaan omat rajat ja tehdä niistä sellaiset, joiden rajoissa voi rehellisesti tuntea hyvää oloa. Millään kisadieetillä ei tavallisesti treenaavan ihmisen tarvitse olla, eikä kaikkien herkkujen tarvitse olla raakakakkuja ja proteiiniherkkuja, mutta voi miettiä, mitä suuhunsa laittaa ja kuinka usein. Elämme kuitenkin vain kerran, joten on hyvä kuunnella kroppaa ja toimia sen kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Jollekin se tarkoittaa herkkujen ja sokerin karsimista kokonaan pois, toiselle yhtä herkkupäivää viikossa, kolmannelle jotakin muuta. 


Älä mene sokeasti massan mukana, etsi mieluummin itsellesi paras tapa yhdistää treeni ja ruokavalio. 
<3 Iida

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Ihan tavallista luksusta

Usein ihmiset kaipaavat krumeluuria luksusta arkeensa. Joskus luksus sanansa oikeassa merkityksessä voi olla erittäin ihanaa. Ei se kuitenkaan voi antaa parasta mielihyvää, mikäli perusarki ei ole ennestään kyllin mielekästä. Onni on arjen pienet ilot, jotka elämäänsä tyytyväinen ihminen löytää arjestaan päivänä kuin päivänä. 

Tämä viikonloppu on ollut luksusta. Aivan tavallinen ja rauhallinen viikonloppu ilman minkäänlaista suunniteltua ohjelmaa. Ainut asia, mikä oli suunniteltua, oli se että nukutaan pitkään, tehdään suursiivot ja pestään pyykkikori tyhjäksi pyykeistä. Onni on herätä omasta kodista tärkeimpien kanssa hyvin levänneenä. En tiedä miksi, mutta on ihanaa herätä ennen kello yhdeksää aamulla, koska silloin tuntuu olevansa jotenkin aikaisemmin liikkeessä kuin muut. Monet vielä nukkuvat noihin aikoihin ja silloin saa hetken nauttia siitä, että on koko päivä edessä. Silloin ehtii tehdä vaikka mitä!


Jälleen voi huomata, että onnen voi tuoda aivan tavallinen viikonloppu. Se on meidän huushollissa melko epätavallista, joten siitä on oppinut nauttimaan aivan toisella tavalla kuin joskus aiemmin. Miten onnellinen olo voikaan tulla yhdessä siivoamisesta ja ruoanlaitosta. Tavallista tekemistä ilman mitään stressiä ja kiirettä, niin pienistä asioista onni koostuu. Katsotaan lempisarjaa ja käydään pitkällä juoksulenkillä. Nuo asiat ovat juuri niitä, joista joskus haaveilin vielä ollessani yksin. Haaveilin tasaisen turvallisesta ja tavallisesta arjesta. Sain myös vähän enemmän; ehkä vähän monipuolisempaa ja jännittävämpää sisältöä elämääni, mutta onhan oma elämänikin melko vauhdikasta ja olen aikamoinen menijä, joten enhän minä mitään supertavallista tarkoittanut, vaikka tavallista elämää toivoinkin. 

Elämästä on helppo nauttia, kun arki on jo itsessään niin ihanaa. On ihanaa lähteä töihin tai kouluun, ja on ihanaa palata kotiin. Koti on kaunis ja nautin täällä olemisesta. Salilla vietän melko paljon aikaa, eikä sinne meneminen ole sinne raahautumista vaan osa päivästä, jota innolla yleensä odotan! On oikeastaan vähän pelottavaakin olla tyytyväinen, mutta täytyy sanoa, että mitään radikaalia en muuttaisi. Rakastan muutoksia ja jatkuvaa asioiden kehittämistä, joten olisi väärin sanoa, etten kaipaisi elämääni mitään muutoksia. Muutoksenhalu kuitenkin sisältyy oman elämäni kehittämiseen, itseni kehittämiseen ja kehittymiseen. Mutta elämäni tukipilareita en vaihtaisi. 




Synttäripäivän luksusta alkuviikolla
En tiedä milloin opin iloitsemaan niin pienistä asioista kuin tänä päivänä iloitsen. Mietin usein, että iloa tuottavat sellaiset asiat, joiden ääneen mainitseminenkin saattaa tuntua jopa itsestä hölmöltä. Aloin muistella vuodenvaihteen jälkeen, miten motivoitunut ja inspiroitunut elämästä ylipäätään olin kesällä 2013. Urheilin paljon ja ensimmäistä kertaa koskaan olin kesätyössä, jossa sain pukeutua kuten halusin ilman softikselta haisevaa työpaitaa ja kahvitahraista esiliinaa. Sain suunnatonta mielihyvää siitä, että kynnet saivat olla kesäiset, milloin minkäkin väriset ja suuremmatkaan korut eivät haitanneet. Tuona kesänä käytin varmaan jokaisen mekon ja hameen, mitä kaapistani löytyy. Olin intoa ja energiaa täynnä ja jokainen päiväni täyttyi ohjelmasta ystävieni kanssa. Rakastin sitä! Olin koko ajan menossa ja tyytyväinen elämääni. Ajattelin, että tuo kesä oli elämäni siihenastisista kesistä paras. Onnellisuus taisi huokua myös ulospäin, sillä loppukesästä nappasin hymyllä mukaani entisestään vauhdikasta elämääni vauhdittamaan epelin, jonka kanssa onnellisesti rullaillaan vielä tänäkin päivänä. 




Vuodenvaihteessa oli monenlaisia ulkoisia tekijöitä, jotka olisivat voineet viedä fiiliksen negatiivisempaan suuntaan, jos niille olisi antanut vallan. Silloin aloin miettiä, miten olinkaan onnellinen tuona vuonna 2013. Muistan ajatelleeni, miksen nyt olisi yhtä onnellinen. Miksi antaisin minkään ulkoisen vaikuttaa omaan elämääni? Pohdin fiiliksiäni vuodelta 2013 ja katselin kuvia kyseisen vuoden kesältä. Muistan silloin ymmärtäneeni itsevarmuuden merkityksen. Itsevarmuus ajoi minua elämässäni hurjasti eteenpäin ja lisäsi hurjasti myös henkistä hyvinvointiani. Tein päätöksen, että nyt katkaisen ämpärin kahvassa olevan köyden ja teen saman päätöksen kuin tuona pohtimanani vuonna. Vähitellen huomasin, miten paljon onnellisempi olin.




On mahtavaa huomata, miten päätöksillä voi olla hyvä vaikutus. Uskon, että jokaisesta negatiivisesta asiasta pääsee irti, jos todella haluaa. Siihen vaaditaan tiukka, tietoinen päätös, olipa kyse herkuttelusta, ihmissuhteesta, päihteistä tai elämän suunnan muutoksesta. Pieniä elämän iloja ei voi ostaa. Ne täytyy löytää ja niistä täytyy oppia nauttimaan. Ennen tätä on tehtävä päätös, jossa täytyy myös pysyä. Ja on ehkä oltava sopivassa määrin itsekäs.



Huomasin, että vähitellen pystyin jälleen olla oma itseni ja sellainen, joksi olin itseni aiemmin kuvitellut. Oma minäkuvani oli ehtinyt hetkeksi hämärtyä verhon taakse, kun en ollut ollut itselleni rehellinen ja tehnyt hyvinvointini kannalta tiettyjä päätöksiä aiemmin. Kävin itseni kanssa monia sisäisiä keskusteluja, kuka olen ja mitä haluan. Tajusin myös sen, että olin itse piilotellut omia intohimojani siksi, että olin vetänyt liian tiukan rajan sille, mitä voin itse tehdä kumppanini uravalinnasta johtuen. En ollut aluksi varma, uskallanko tehdä mitään, missä ääneni kuuluisi tai naamani näkyisi. Tein kuitenkin oikean valinnan vetäytymällä aluksi kokonaan siksi aikaa, kun selvitin mitkä ovat omat ajatukseni ja rajani. Tällä tavoin en voinut mokata mitään, halusin ryhtyä tuumasta toimeen vasta, kun olin tarpeeksi varma. Nyt kun oma käsitys siitä, mihin suuntaan elämääni vien ja miten suurin panoksin, ovat rajatkin menneet osittain uusiksi. Olen niin varma omista intohimoistani ja tekemisestäni, että teen sitä reilusti juuri niin kuin itsestäni hyvältä tuntuu. Ja olen onnellisempi kuin koskaan.

Tee tänään joku itseäsi palveleva hyvä päätös ja pidä siitä kiinni! :)
<3 Iida


perjantai 5. kesäkuuta 2015

Kasvukipuja

Vuodet todella vierivät nopeasti. Ihan kuin sitä ei tietäisi, mutta joka kerta vuosia laskiessa hämmästyy, miten monta vuotta onkaan siitä, kun lennähti kotipesästä. Miten aika kuluu näin nopeasti? Nyt olemme aikuisia ihan oikeasti ja siihen voi havahtua huomatessaan, että vähitellen ystäväpiirissä alkaa tapahtua suuria elämänmuutoksia. Se on ehkä suurin herättävä tekijä, sillä ajan kulumista arkielämässä on usein vaikea huomata. 

Vietin viime viikon lopulla neljän päivän mittaisen miniloman perheeni luona ennen varsinaisten kesätöiden alkua nauttien ja rentoutuen. Lenkkeilin koiramme kanssa metsässä ja jatkoin vihreyden ihastelua luonnossa. Kyllä iloa voi saadakin pienistä asioista! On ihanaa lenkkeillä metsämaisemissa, joissa näkee horisonttiin yli peltojen, niissä maisemissa silmä lepää - eikä edes tule ajatelleeksi tämänhetkistä hallitusta. Linnut visertää ja ötökät lentelee, koira kahlaa vesiojissa ja itse vain hymyilen. Sitä huomaa aina perheen luona käydessä palaavansa tietynlaiseen asemaan ja tunnelmaan, jotenkin palaa niihin tunnelmiin ja muistoihin, joita vielä kotona asuessa oli. Huomaa, että aika kuluu, kun alkaa muistella asioita, jotka joskus olivat arkipäivää. Tuntuu hyvältä, että jossakin asiat eivät ole muuttuneet niin paljoa kuin oma elämä. Niin hyviä kuin muutokset ovatkin, on ihanaa tietää, että jossakin on paikka, joka on ja pysyy.










Itse asiassa huomaan aina perheeni luona käydessäni, että palaaminen omaan elämään kestää tovin. Vanhempien luona käydessä olo on kotoisa ja itse uppoaa siihen vanhaan tilaan, josta joskus lähti omaa tietään kulkemaan. Siihen mukautuu nopeasti ja on hankalampaa muuntautua takaisin siksi aikuiseksi minäksi, joka tulisi olla, kun palaa omaan kotiin. Tuntuu, että pään sisällä vallitsee pieni ristiriita. On rentoa ja ihanaa olla "lapsi", yksi sisaruskatraasta, esikoistytär ja hetken aikaa huolehtimatta ruoanlaitosta ja käytännön askareista. 

En ole montaa kertaa ollut näin kauaa käymättä perheeni luona. Neljä kuukautta näkemättä tärkeitä ja rakkaita ihmisiä on pitkä aika. Olin ehtinyt jo ikävöidä perhettäni ja perheeni valloittavaa Bokseri-Messiä. Ajatuskin hänestä ja hänen käytöksestään hänen nähdessään minut, sulattaa sydämen. Ikävä näkyi siinä, että lähteminen oli vaikeaa ja kotimatkalla olin jokseenkin liikuttuneessa tilassa. Sitä kokee niin suurta kiitollisuutta ja onnellisuutta omasta perheestä ja osaa tänä päivänä arvostaa kaikkea oppimaansa ja saamaansa aivan toisella tavalla kuin vielä kotona asuessaan. 























Näin vanhoja lapsuuden-/nuoruudenystäviä, kun järjestin entisille joukkuekavereille sekä yläaste- ja lukioaikaisille kavereille illanvieton rantapatiollamme. Olemme kokeneet aikoinaan monennäköistä, mutta yhteydenpito on ollut vähäistä viime vuosina. Oli mahtavaa jutella ja vaihtaa kuulumisia, ilmapiiri tuntui luonnolliselta ja ihmiset uppoutuivat hyvin nopeasti niihin samoihin rooleihin kuin aina ennenkin. Monesta oli muuttunut ja kasvanut rauhallisempi nuori nainen ja oli mahtavaa huomata, miten kaikki olivat päässeet elämässään haluamaansa suuntaan. Teimme samanlaisen esittelyringin kuin aina koulussa tehtiin syksyisin aloitettaessa uuden luokan kanssa. Kerroimme missä menemme, mitä teemme ja kenen kanssa elämme, mitä elämäämme kuuluu ja mitä harrastamme nykyisin, miten opinnot sujuvat ja missä työskentelemme. Jokainen näistä ihanista naisista sanoi olevansa tyytyväinen elämäänsä ja siltä vaikuttikin.

Mitä muuta sitä voi toivoa ihmisille kuin menestystä, joiden kanssa on tullut nähtyä ja tehtyä vaikka mitä! Muisteltiin vanhoja kuvia, pesisleirejä, jonkun pieniä punaisia silmälaseja, toisen villimpää ja kapinallisempaa nuoruutta, pesisleirille lähdettäessä kotiin unohtuneita pesisvälineitä, biisejä joista edelleen tulee yhteiset ajat mieleen, lempinimiä ja monia, monia asioita. Iltaa olisi voinut jatkaa ties miten pitkään, mutta joskus leikin on pakko loppua. Sovittiin, että näemme jatkossa useammin, sillä yhteiset sävelet löytyvät yhä.





Meitä kävi moikkaamassa myös äitini ystävä, joka yhdessä äitini ja entisen päävalmentajamme kanssa valmensi pesäpallojoukkuettamme vuodesta x vuoteen y. He olivat kuuntelemassa meidän kuulumiskierroksen ja palasivat kahviteltuaan hetken kahdestaan toteamaan, kuinka on hienoa että kaikilla menee niin hyvin. He uskoivat, että harrastaminen on pelastanut meidät monenlaisilta pahoilta teiltä, syrjäytymisiltä sekä muilta negatiivisilta vaikutuksilta. Tämä on ihan totta.

Harrastus pitää erossa pahoilta ”houkutuksilta”, laajentaa kaveripiiriä, kehittää sosiaalisissa vuorovaikutustaidoissa ja auttaa selviämään vaikeista elämäntilanteista saaden harrastuksen parissa muuta ajateltavaa ja saaden tukea ystäviltä. Tällainen tiivis harrastaminen vuodesta toiseen, rutiinien toistaminen ja lähentyminen joukkuekavereiden kanssa luo paljon yhteisiä muistoja. On hienoa, että elämässä on voinut jakaa iloja, onnistumisia, suruja ja pettymyksiä joukkuekavereiden kanssa ja ennen kaikkea kasvaa yhdessä. Tällaisten asioiden takia harrastuksen lopettaminen oli aluksi raskasta. Raskasta se oli myös siksi, että osa kavereista vielä jatkoi harrastusta ja heidät joutui tietyllä tavalla hyvästellä. Oli tietyn aikakauden loppu. Muutama vuosi kului olemalla onnellinen siitä, etten ollut riippuvainen rutiineista, joiden otteessa oli kymmenen vuotta elänyt. Oli ihanaa vain olla ja koin muutoksen positiiviseksi!

Onnellisuus tekemättömyydestä ei tällaisella hyperaktiivisella ihmisellä kauaa kestä. Ainakaan, jos on elämänsä urheillut. Meni pari vuotta vain lenkkeillen. Sitten sisäinen olotila alkoi ällöttää ja liityin salille, jossa edelleen käyn. Treenasin itseni parempaan kuntoon kuin koskaan ollut pesäpalloa pelatessani. Sitä kesti melko pitkään, kunnes tapahtui jotain elämää mullistavaa (lue: seurustelu), mikä aiheutti sen että usein viikonloppuja vietettiin sohvalla viinilasi kädessä elokuvaa katsoen. Se vain sattui olla niin mukavaa! Halu treenaamaan oli suuri, mutta kaikkihan tietävät, että aloittaminen on vaikeinta. Oli vaikeaa luoda rytmi varsinkin melko pitkän epäsäännöllisen treenaamisen jälkeen. Tiesin kuitenkin, että kun saisin rytmin päälle, salilla käyminen ei tuntuisi enää itsensä pakottamiselta vaan että odottaisi aamusta asti, milloin pääsee salille! Laiminlöin hetken itseäni, mutta treenaamisen jälleen aktiivisesti aloitettuani tajusin, että itsellänikin on enemmän annettavaa, kun voin sisäisesti paljon paremmin!

Nyt en voisi kuvitella, että jättäisin salilla käymisen pois. Siitä on tullut tapa, jota en halua skipata. Todellisen boostin treenille antoi, kun ostin nettivalmennuksen. Sain valmiit ohjelmat, tiesin mitä liikkeitä tehdä ja miten syödä tarpeeksi. Jokainen varmasti tietää, miltä tuntuu olla salilla, jos ei ole kädessä hyvää ohjelmaa. Se on jännittävää ja voi olla myös epävarmaa. Maksimihyötyjä tuskin saa irti, ellei ole määrätietoinen tekemisensä suhteen. 

Olin maksanut ohjelmasta, joten tekosyitä en voinut keksiä. Lisäksi 12:n viikon ohjelma asetti aikarajan ja halusin olla paremmassa kunnossa noiden viikkojen kuluttua. Tänä kesänä ihan oikeasti hyvässä kesäkunnossa. Tällä viikolla alkoi viimeinen treeni- ja ruokaohjelma, joka kestää neljä viikkoa. Olen kolme viikkoa jäljessä aikataulusta sairastelun takia, joten oikeasti tämä olisi jo viimeinen viikko. Mutta minulle vasta yhdeksäs. Pitäisi siis ahertaa vielä tiukasti seuraavat viikot. Uskon, että näinä viikkoina tapahtuu vielä paljon muutoksia. Odotan innolla, että pääsen perehtymään uuteen ohjelmaani, sillä töiden alkamisen ja juhlahumun ohella pidin alkuviikosta pari lepopäivää - loppuviikko treenataan kovaa! Tässä treeniohjelman loppua kohden voisin ottaa katsauksen näihin 12:een treeniviikkoon, sillä en ole oikeastaan kirjoitellut treeneistäni. Eilen aloitin uuden treeniohjelman. Innolla odotan uutta InBody-mittausta ja peilistä nähtäviä sekä ennen kaikkea sisällä tuntuvia muutoksia! :)

Ihanaa ja energistä loppuviikkoa! Nautitaan auringosta! <3
<3 Iida