Kevät saa ihmisissä ihmeitä aikaan; kaikki tuntuvat olevan iloisempia ja puhuvan säästä, auringonpaisteesta ja siitä kuinka on valoisaa aamuseitsemältä. Vuosi sitten tähän aikaan olin Australiassa. Silloin paistattelin päiviäni noin 30:ssa lämpöasteessa ja muistan, että toisinaan tuolloinkin mietin, miten vaihtaisin ihanat maisemat koti-ikävän kourissa räntäsateeseen ja harmaaseen maaliskuiseen säähän. Ihmismieli ei aina osaa elää hetkessä vaan liian usein on kiire jonnekin muualle. Nyt sitä saattaisi toivoa olevansa jossakin lämpimässä (osittain ehkä sen takia, että ruskettuneena iho näyttää yksinkertaisesti paremmalta ja eläväisemmältä), vaikka siellä ollessa olisi ollut valmis matkaamaan rakkaittensa luo hinnalla millä hyvänsä -olipa sitten miten hienossa paikassa.
Välillä huomaa odottavansa tulevaa aikaa tajuamatta ehkä, että mahdollisuudet ja hyvät asiat lipuu ohitse huomaamatta, kun laput silmillä odottaa tulevaa. Kuten Aki Sirkesalo laulaa "Jos odotat aikaa, parempaa aikaa, odotat seuraavaan elämään–". Onni löytyy sopeutumiskyvystä, kyvystä nähdä epätäydellisten asioiden yli ja löytää itsestään ne ajatukset, jotka aamusta asti saavat hymyn huulille ja motivoivat uuteen päivään.
Itseäni on määrittänyt aina vahvasti urheileminen aina siihen asti, kun lopetin pesäpallon viisi vuotta sitten. Muutama vuosi meni nauttien vapaa-ajasta ja sitoutumattomuudesta urheillen fiiliksen mukaan, mutta sekään ei kestä ikuisesti. Rakastan itseni viemistä kipukynnykselle ja tunnetta siitä, että kropassa tapahtuu jotakin. Yksinkertaisesti: itsensä rääkkääminen tuntuu hyvältä! Mikäs sen parempaa kuin se hyvä olo, joka rehkiessä virtaa kaulasta ja hartioista alaspäin.
Pikkuhiljaa alkoi pakottaa ajatus siitä, että on taas tehtävä jotain ja loppuvuodesta 2012 liityin salille ja aloin treenata 5-6 kertaa viikossa. Kolmessa kuukaudessa olin paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin olin ollut ja huomasin vaikutukset, joista ihmiset puhuvat kun saavat liikkumisen positiivisen kehän pyörimään. Mulle ei ole koskaan ollut vaikeaa saada urheilullisena ihmisenä muutoksia kroppani kunnossa aikaan ja aika samankokoisena oon aina pysynytkin. Juuri tieto olemassa olevista lihaksista ja peruskunnosta motivoi muokkaamaan itseään siihen suuntaan, mikä omaa sisäistä ja henkistä oloa eniten palvelee. Sitten jossain vaiheessa huomasin istuskelevani punaviinilasi kädessä sohvalla romanttisia elokuvailtoja viettämässä. Salilla tai lenkillä käyminen muuttui epäsäännölliseksi, kunnes nyt viimein, asiaa pitkään valittaneena, päätin etten jaksa elää "menen salille, jos ehdin" -mentaliteetilla. Nyt aion tehdä itselleni palveluksen ja otan sen kiinni, mitä sohvalla istuskellessani, viiniä lipittäessäni olen menettänyt. Tai kerännyt. ;)
Ei ole parempaa aikaa kuin tässä ja nyt, ja puolentoista viikon kuluttua laitan itseni likoon 12:ksi viikoksi treenaten itseni kesäkuntoon ja tällä kertaa ilman, että se olisi pelkkää itselleen uhoamista. Tästä en vielä paljasta enempää, mutta kenties pian minulla on enemmän, mistä puhua... Ja kaikki, jotka huolestuivat: ei, tästä ei tule fitness-blogia, vaikka liikkumiseen liittyviä kirjoituksia täällä näkyisikin. :)
Mukavaa loppuviikkoa!
<3 Iida
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti